Sota tuo pysyvän muutoksen maataloustuotantoon
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on vaikuttanut merkittävästi koko läntisen yhteisön toimintaan.
Yhdysvallat kipuilee nykyisen presidenttinsä johdolla sitä, pitääkö Yhdysvaltojen kantaa huolta Euroopasta (tai maailmanjärjestyksestä yleisemminkin). EU on kiitettävästi yhtenäistänyt rintamaansa, vaikka muun muassa Unkari on välillä yrittänyt jarrutella Venäjään kohdistuvia pakotteita. Samalla EU:n sisällä ollaan ymmärretty huoltovarmuuden tärkeys. Huoltovarmuus kattaa nykyisin erittäin monia asioita esimerkiksi ruokahuollosta energiantuotantoon ja lannoitteista kyberturvallisuuteen. Ihmisten, tavaroiden ja palveluiden kauppa ja liikkuminen on olennainen osa nykyaikaista yhteiskuntaa.
Maataloustuotanto ja siihen liittyvä tavarakauppa on ollut yksi isoista kipupisteistä, erityisesti siksi, että Eurooppa on nojannut typpilannoitteissa hyvin paljon venäläisen maakaasun käyttöön.
EU:ssa ei ole ollut riittävää poliittista rohkeutta lopettaa typpilannoitteiden ja niiden raaka-aineiden tuontia Venäjältä.
Moni tuntuu luottavan siihen, että sota loppuu ja kaikki palaa ennalleen. Sota kyllä loppuu joskus, mutta asiat eivät palaa ennalleen.
EU ja koko Eurooppa ei voi enää laskea Venäjän varaan kriittisissä tuotantopanoksissa, vaan meidän on löydettävä kestävämpi ratkaisu asioihin, riippumatta siitä, kuka Venäjää hallitsee.
Tämä tarkoittaa entistä tehokkaampaa ravinteiden kierrätystä, maksimaalista typensitojakasvien hyödyntämistä, uusien innovaatioiden ja kasvinjalostustekniikoiden käyttöä ja mahdollisesti hetkellistä tinkimistä huippusadoista.
Tämä saattaa merkitä myös ruokavalioiden siirtymistä hieman nykyistä enemmän kasvispainotteiseksi, muttei pidä unohtaa, että kotieläintuotanto ja erityisesti nurmia hyödyntävät märehtijät ovat merkittävä osa huoltovarmuutta.
Sodilla on aina ollut merkittävä vaikutus yhteiskuntien kehitykseen. Vaikkei sota suoranaisesti ulotu meihin, sen heijastusvaikutukset nykyisessä, tiiviisti toisiinsa kytkeytyneissä yhteiskunnissa ovat merkittäviä.
Aivan kuin toinen maailmansota, myös tämä sota muistuttaa meitä siitä, että yhteiskuntajärjestys on erittäin riippuvainen ruuantuotannosta ja sen kyvystä ruokkia kaupungistuneet yhteiskunnat.
päätoimittaja
Hintavertailu on vaikeaa, mutta tarpeellista
Maataloustuotteiden markkinoita seuraavat kolumnistimme (s. 19) huomauttavat, ettei tuottajahintojen vertailu eri EU-maiden kesken ole aivan yksinkertaista ja yksiselitteistä, vaikka EU kerää virallista hintatilastoa maatalousyrittäjille maksettavista hinnoista. Varsinkin erilaiset osuuskuntien voitonjaon tavat hämärtävät ja vaikeuttavat vertailua kotieläintuotannossa.
Tämä on totta, mutta silti on olennaista seurata tuottajahintojen kehitystä pitemmällä ajanjaksolla ja pitäen kertaluokat mielessä. Ja siinä vertailussa Suomi on harvoin pärjännyt hyvin. Ainoastaan maidon tuottajahinta on ollut Suomessa varsin hyvä muuhun EU:hun verrattuna.
On selvää, ettei yhteismarkkina pysty koskaan tuottamaan tasaista tuottajahintaa koko EU:n alueella. Maataloustuotannon paikallisuus, erilainen jalostava teollisuus ja suuresti vaihtelevat kulutustottumukset vaikuttavat ratkaisevasti tuottajahintoihin. Myös maatalouden kustannukset eroavat eri maissa ja tuottajahinnan on pakko heijastella jossain määrin myös kustannuksia.
Siksi on tärkeää verrata kotimaan hintoja erityisesti niiden maiden tuottajahintoihin, jotka ovat joko meitä lähellä tai jotka ovat EU-alueen suurimpia tuottajia. Saksa, Ruotsi, Tanska ja tietyissä tuotteissa, kuten vehnässä Ranska ja rukiissa Puola ovat tärkeitä verrokkeja. Viro on lähellä, mutta siellä maatalouden rakenne ja myös kauppatavat poikkeavat muista EU:n lähialueista.
Tällä hetkellä suurin kiinnostus kohdistuu naudanlihan ja viljojen hintoihin. Saksassa O2 sonninlihasta maksettiin vuoden alussa noin 540 euroa/100 kiloa, kun Suomessa hinta oli noin 440 euroa. Naudanlihasta on ollut pulaa koko Euroopassa tämän vuoden aikana.
Tällä hetkellä Saksassa hinta on jo noin 710 euroa, kun Suomessa hinta on noussut vaivaiset 40 euroa eli noin 480 euroon. Saksa taitaa olla enemmän markkinatalousmaa kuin Suomi…