Robottilypsy ja turpeella kuivitettu vinokuivikepohja
Lypsylehmien vinokuivikepohjaiset pihattonavetat ovat harvinaisia Suomessa. Tämä Kurikassa vuosi sitten valmistunut rakennus saattaa olla ensimmäinen, jossa on turpeeseen perustuvan vinokuivikkeen yhteydessä robotit lypsäjinä.
Vau! Tällaista ei ole Suomessa ennen vastaan tullut, vaikka monessa navetassa on tullut käytyä.
Lehmien makuuparsien tilalla on noin puolitoista metriä korkea kupera harjanne, jonka päälle kivunneet lehmät makoilevat tai seisovat tyytyväisen oloisina. Osa lehmistä on löytänyt makuupaikan harjanteen molemmilla puolilla olevista rinteistä, ja loput jatkavat aamulla jaetun seosrehun syömistä.
Pelkällä turpeella kuivitetun vinokuivikepohjan päällä jo vuoden viettäneet lehmät näyttävät hieman tavanomaista likaisemmilta, mutta myös hyvin rauhallisilta ja hyvinvoivilta.
Tummanpuhuva turve näyttäisi olevan harjanteen päällä selvästi kuivempaa, tiiviimpää ja kantavampaa kuin alempana rinteessä, jossa sorkka painuu paljon syvemmälle, paikoin jopa reilun vaaksan syvyyteen.
Lehmien liikkuminen alempana vinokuivikepohjalla tuo väistämättä mieleen suossa tarpomisen. Upottava turvelanta kantaa kuitenkin ihmisen painon.
Jyri ja Heini Peura ovat kuitenkin tyytyväisiä rakennuttamaansa pihattoon, ja vakuuttavat myös lehmiensä voivan täällä hyvin.
Sarkamessujen esittelykohde kiinnosti
Jyri ja Heini Peuran vuosi sitten käyttöön ottama lämpöeristetty pihatto oli tammi-helmikuun vaihteessa järjestetyn Sarkamessujen yksi vierailluimmista esittelytilakohteista.
Ensimmäinen kysymys, jota uusia investointeja suunnittelevat vieraat Peuroille esittivät, oli tietysti: Miksi vinokuivike, kun parsipedit ja nyt muodissa olevat syväkuivikepeditkin on keksitty?
Keskeisin syy vinokuivikkeen valintaan liittyy siihen, että tila sijaitsee Kurikan Luomankylässä ja Kuusistonloukon laajalla pohjavesialueella, Jyri kertoo.
Peurat hakivat ennakkolausunnon ELY-keskuksen pohjavesityöryhmältä parsipihatosta, jossa olisi kuivalanta ja virtsan-erotus. Mutta tuhannen kuution kokoista virtsasäiliötä ei olisi hyväksytty, sitä pidettiin liian suurena riskinä pohjavedelle.
Myöskään lietelantaan perustuville tuotantorakennuksille ei täällä ole saatu ympäristölupaa, joten vaihtoehdoksi jäi sekä lannan että virtsan imeyttäminen kuivikkeeseen.
Kyseessä on harvinaisen laaja ja monikerroksinen pohjavesialue. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut tätä jo kahdeksan vuotta ja koepumppaukset jatkuvat edelleen, Peurat sanovat.
Sopivaa aluetta pohjavesialueen ulkopuolella, jonne lypsykarjanavetta olisi voitu rakentaa, ei ollut eikä lähdetty etsimään, koska edelleenkään ei tiedetä, kuinka laveaksi tutkimuksen alla oleva pohjavesialue laajenee.
Lehmä ei makuupartta kaipaa
Peurojen ajatuksissa on ollut aiemminkin järjestää maidontuotanto nykysuuntauksen vastaisesti ilman makuuparsia, koska lehmä ei niitä kaipaa. Parret ovat ihmisen keksimä ratkaisu, jossa annetaan kaikille lehmille samanlainen tila maata samanlaisessa asennossa, jossa toki on mahdollista pitää eläimet kuivina ja puhtaina.
Kuivikepohjalla lehmien liikkuminen on vapaampaa ja muistuttaa enemmän laidunkäyttäytymistä. Lehmä päättää makuupaikkansa itse, voi mennä toisten lähelle tai valita rauhallisemman paikan. ”Tämä on niin luonnollista kuin ikinä voi olla.”
Lehmät myös makaavat riittävästi, eniten harjan päällä ja vinokuivikkeen ylimmän kolmanneksen alueella, mutta jonkin verran myös alempana rinteessä alueella, jonka suosio kasvoi kesähelteillä. Makuuasennoissa on selvästi enemmän vaihtelua kuin mitä parsipihatossa on mahdollista.
”Tyylit ovat vaihtelevia. Joskus on asento sellaanen, että tekisi mieli mennä kattomaan onko ne elossa ollenkaan. Jotkut makaa ketarat ojossa”, Jyri Peura sanoo.
Pihatossa käyneet eläinlääkärit ja tutkijat ovat talonväen mukaan suhtautuneet positiivisesti näihin oloihin. Kääntöpuolena lehmät ovat vähän sottaisempia, kuiviketurvetta saattaa olla selässä ja joskus voi kaveri sontia päälle, Jyri myöntää, mutta on silti sitä mieltä, että lehmät ovat täällä tyytyväisiä.
Toki Peurat selvittivät vinokuivikkeen ominaisuuksia ja ylläpitoa internetin kautta, soittelivat siitä kokemuksia keränneille viljelijöille ja kävivät muutamilla tiloilla katsomassa vinokuivikkeen ja asemalypsyn yhdistelmiä ennen isoon omaan investointiin ryhtymistä.
Sellaista pihattoa, jossa olisi kertynyt aiempaa kokemusta sekä vinokuivikepohjasta että robottilypsystä, he eivät kuitenkaan Suomesta löytäneet, mikä saattaa liittyä siihen, että robotin ei uskota pystyvän puhdistamaan vetimiä riittävän hyvin tällaisella alustalla eläviltä lehmiltä. Vinokuivikepohjien ja lypsyasemien yhdistelmiä sen sijaan on olemassa useampia. Muttei näitäkään ole pilvin pimein, koska kuivikepohjan toimivuuden varmistaminen koetaan työlääksi, Jyri arvioi.
Lue koko juttu KM:stä.
Teksti ja kuva: Esa Mustonen