Riskibisnestä vai varmaa tuottoa?
Suomalaiset maanviljelijät hanskaavat tuotantoriskit maailman parhaiten. Vilja saadaan kuivana siiloon sateen ja pakkasenkin keskellä. Markkinariskien hallinta on sen sijaan retuperällä. Käytännön Maamies haastatteli hintariskeiltä suojautumisen edelläkävijöitä. Kukaan heistä ei ole peluri eikä elä vaimonsa palkalla. Hintahuippuja ei tavoitella vaan varmaa tuottoa. Keinovalikoima riskien hallintaan on laaja.
Kortti tuo ja kortti vie, mutta maatalous on onnenkauppaa, lohkaisee pyhtääläinen viljanviljelijä Erik Brinkas VYRin viljelijäseminaarissa Hämeenlinnassa.
Iso salillinen kuulijoita röhähtää nauruun. Itseironiaa onneksi löytyy.
Sanonta on todellisuutta monilla suomalaisilla maatiloilla, joskin tämä kuulijakunta lienee keskimääräistä valveutuneempaa.
Seuraavaksi Brinkas lätkäisee esille oman tilansa tuotantokustannuslaskelmat tälle vuodelle.
Ensi syksyn leipävehnän hinnalla (163 euroa tonnilta) Brinkaksen ei kannata viljellä. ”Joko on tingittävä omasta palkasta tai tavoiteltava suurempaa satoa”, Brinkas sanoo.
Tai viljeltävä jotain muuta. Vaikka sitä hömppäheinää.
Parempien hintojen odottelu ei ole kestävä ratkaisu. Brinkaksen tilalla maatalous ei ole onnenkauppaa, eikä tappiota tehdä ehdoin tahdoin.
Mitä Brinkas sitten oikein aikoo, lyödä hanskat tiskiin?
”Luultavasti tavoittelen suurempaa keskisatoa vehnällä, ja sidon hinnan kiinni mallasohralle (175 eur/tn). Jotain on kuitenkin pakko viljellä ja jonkinlainen viljelykierto olla.”
Laske tuotantokustannukset
Kaikki lähtee omien tuotantokustannusten tuntemisesta. Suomen Talousseuran eli Finska Hushållningssällskapetin neuvoja Peter Fritzén luotsaa pariakymmentä eteläsuomalaista maatilaa markkinamyrskyjen läpi.
Fritzén on maatilojen ”personal trainer”, joka auttaa suunnittelemaan, toteuttamaan, seuraamaan ja analysoimaan tilan toimintaa.
”Jokaisella tilalla myös kehitetään toimintaa jollain tavoin. Kokeillaan uusia kasveja tai menetelmiä. Asetetaan uusia tavoitteita. Näin into säilyy”, Fritzén kertoo.
Fritzénin mukaan suomalaisilla maanviljelijöillä on tuotantoriskit hyvin hanskassa, mutta hintariskit eivät.
Aseta tavoitehinta
Kasvinviljelytiloilla tärkeintä on tuntea kustannusrakenne ja laskea tavoitehinta, millä sadon voi myydä.
Tavoitehintalaskelmassa viljan tuotantomääränä käytetään tilan usean vuoden keskisatoa.
Se ei ole rakettitiedettä, mutta silti sitä ei tehdä. Monet tilat viljelevät tappiolla.
Tuloksen laskeminen ja analysoiminen, kasvivalintojen miettiminen ja myyntistrategian tekeminen ei vie kovin monta tuntia, mutta se yleensä ratkaisee tilan taloudellisen tuloksen.
”Tilan johtaminen ja päätösten tekeminen on tärkeintä. Kaiken muun voi ulkoistaa.”
Silti monet jättävät päätökset herran haltuun ja luottavat onneensa.
”Ostetaan tuotantopanokset, viljellään sitä mitä ennenkin, syksyllä puidaan ja kiikutetaan näyte tuttuun viljakauppaan, myydään vilja sinne ja vasta jälkeenpäin kuullaan paljonko siitä maksettiin. Ei se ole tilan johtamista”, Fritzén huomauttaa.
Seuraa markkinoita
Erik Brinkas kertoo seuraavansa markkinoita päivittäin. Samoin tekee suuri osa viljanviljelijöistä.
Mutta vaikka hintoja seurataan silmä kovana, niitä ei osata kiinnittää, edes pienelle osalle sadosta.
Markkinoita seurataan lähinnä sopivan myyntiajankohdan etsimiseksi. ”Viljelijät tavoittelevat huippuhintoja. Monilla on mielikuva, että pystyvät myymään satonsa parhaaseen hintaan”, kertoo Jussi Nurkka.
Nurkka työskentelee kasvinviljelyn talouden huippuosaajana ProAgria Etelä-Suomessa ja viljelee viljatilaa Luumäellä.
Viljojen varastointi maatilalla ja korkeimman hinnan odottaminen on aiheuttanut osalle tiloista maksuvaikeuksia.
”Suomalaiset tilat myös velkaantuvat nopeaa tahtia”, Nurkka kertoo.
Sekä Nurkalle että Fritzénille on tuttua se, että neuvojalta kysytään nousevatko vai laskevatko hinnat.
Kristallipalloa ei ole kenelläkään. Neuvoja ei tiedä hintojen liikkeitä sen paremmin kuin viljelijäkään. Viljelijän on pakko tehdä päätös itse.
Markkinoiden seuraamisella on myös psykologisia vaikutuksia.
Aiemmin viljelijät myivät runsaasti sadonkorjuun aikaan, ja silloin oli aina halvimmat hinnat.
”Nyt viljelijät ryntäävät myymään heti kun hinnat alkavat vähänkin laskea”, Nurkka kertoo.
Viljanostajat voivat käyttää ilmiötä hyväkseen saadakseen viljakaupan käyntiin.
Lue koko juttu KM:stä.
Annaleena Ylhäinen