Saksan isot maataloustekniikan tapahtumat, Agritechnica ja EuroTier, ovat olleet katkolla koronapandemian takia kolmen vuoden ajan. Marraskuussa päästään jälleen kokemaan ison näyttelyn tunnelmaa EuroTieriin.
Saksan Hannoverissa vuorovuosin järjestettävät maataloustekniikan näyttelyt, Agritechnica ja EuroTier, ovat kärsineet pahasti kevättalvella 2020 alkaneesta koronapandemiasta. Järjestäjätaho DLG eli Saksan maatalousseura on kyllä pontevasti yrittänyt vuosittain järjestää tapahtumat, mutta pahaksi onneksi joka vuosi marraskuussa koronainfektiot ovat olleet kasvusuunnassa, ja näyttely on aina pitänyt siirtää ja lopulta peruuttaa.
Tänä syksynä on kuitenkin toisin ja suomalaisiakin alan ammattilaisia kovasti kiinnostava EuroTier järjestetään Hannoverin messualueella marraskuun 15.–18. päivinä. Samassa yhteydessä järjestetään bioenergia-alaan keskittyvä Energy Decentral -näyttely, joka sekin kiinnostaa varmasti suomalaisiakin kävijöitä.
Energia-ala murroksessa
EuroTier on tänä vuonna ennakkotietojen perusteella hieman edelliskertaa kompaktimpi, mutta DLG:ltä kerrotaan, että näytteilleasettajia ilmoittautuu tasaisesti koko ajan lisää. Joka tapauksessa näyttelyyn kannattaa varata ainakin pari päivää, sillä aikaa saa kulumaan messualueen halleissa.
Järjestäjät odottavat Muuttuva kotieläintuotanto -teeman alla järjestettävään tapahtumaan jopa 1 600 näytteilleasettajaa. Halleja on käytössä 13 ja näyttelyn pinta-ala on 24 hehtaaria. Esillä olevan tekniikan lisäksi EuroTierin ohjelmaan kuuluu lukuisia seminaareja eri kotieläintuotannon aihepiireistä.
Energy Decentral -näyttely puolestaan pureutuu kestävään ja hajautettuun energiantuotantoon ja Venäjän aloittaman hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin myötä aihe on entistäkin ajankohtaisempi.
Perinteisesti Energy Decentralissa on ollut esillä paljon biokaasulaitostekniikkaa. Lisäksi näyttelystä löytää keskeisimmät toimijat puun polttotekniikan, aurinkosähkön ja tuulivoiman saralta.
Mitaleita monessa kategoriassa
DLG palkitsee parhaita innovaatioita perinteiseen tapaan kulta- ja hopeamitaleilla ja mitalistit julkistettiin syyskuun lopulla. EuroTierissä jaetaan tänä vuonna neljä kultamitalia ja 14 hopeamitalia.
Kultamitalisteista kaksi liittyy lypsytekniikan kehittämiseen, yksi sikojen terveydentilan seurantaan ja yksi lannanpoiston tehostamiseen. Hopeamitalisteissa on runsaasti erilaisia ratkaisuja rehustukseen, lannankäsittelyyn ja eläinten hyvinvoinnin parantamiseen.
EuroTier-näyttelyssä jaetaan myös oma palkintonsa eläinten hyvinvointia edistäville tuotteille. Tällä kertaa palkinnon saa kolme innovaatiota, joista yksi palkittiin myös kultaisella mitalilla ja kaksi hopeisella mitalilla.
Energy Decentral -näyttelynkin parhaita innovaatioita palkitaan kultaisilla ja hopeisilla mitaleilla. Kultamitalin saa yksi ja hopeamitalin viisi uutta tuotetta.
Mahdollisia tulevaisuuden menestystuotteita ja -konsepteja puolestaan palkitaan Agrifuture concept -sarjassa, johon voivat osallistua innovaatiot, jotka eivät vielä ole valmiita kaupalliseen tuotantoon.
Eurotier-näyttelyn tarjontaan voi tutustua osoitteessa www.eurotier.com.
Tässä jutussa esitellään muutamia mielenkiintoisia uutuuksia palkittujen innovaatioiden ja muiden uusien tuotteiden joukosta. ◻
Mitalistit
Käytännön Maamiehen digilehdestä pääset katsomaan mitalistit ja ehdokkaat suoraan linkeistä: