Pitkälle venyi kevätistuntokausi

Tänään kolumnia kirjoittaessani on meneillään eduskunnan kevätkauden viimeinen istuntopäivä. Istuntokausi on venynyt normaalia pidempään, mutta sille on ollut hyvä syy. Rajaturvallisuuslaki on tänään saatu käsiteltyä ja se sai taaksensa riittävän enemmistön 167–31. Erikoista minusta tässä laissa oli sen ympärillä käyty keskustelu. Suomi on tämän lain säätämisenkin jälkeenkin oikeusvaltio ja sitoutuu eri sopimuksiin. On kuitenkin niin, että oikeusvaltiolla on oltava oikeus puolustautua ja huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta. Tämän pitäisi olla selvää ja yleensä kansallista turvallisuutta koskevissa asioissa on Suomen vahvuus ollut se, että niistä asioista olemme pystyneet olemaan yksimielisiä. Nato- ja DCA-sopimus saatiin vietyä eduskunnassa yksimielisenä, mutta rajaturvallisuuslaki teki tähän ikävän särön. Venäjän hybridivaikuttamisen keinot ovat moninaiset ja yksi tavoite on myös horjuttaa kansallista yksimielisyyttä.

Mutta mennään kevään politiikasta seuraavaan asiaan. EU:n biodiversiteettistrategia on erittäin laaja kokonaisuus ja seuraavassa käsitellen sen sisältä kahta kokonaisuutta: ennallistamisasetusta ja vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelua. Ennallistaminen on ollut poliittisissa keskusteluissa esillä viime vuosina moneen kertaan. Tästä voisi todeta, että tämä Suomen vastustama asetus sai oman näköisensä päätöksen myös loppumetreillä. Viime vuonna olleessa jäsenmaiden neuvostossa asiasta äänestettiin ja se sai niukan enemmistön. Tässä vaiheessa näytti selvältä, että asetus etenee. Keväällä hyväksyminen kuitenkin jumittui, kun Unkari muutti aiempaa kantaansa ja näytti siltä, ettei asetus saa hyväksyntää. Kesäkuussa pidetyssä EU:n ympäristöministerien kokouksessa nähtiin kuitenkin erikoinen näytös, kun Itävallan vihreiden ympäristöministeri äänesti vastoin maansa hallituksen kantaa asetuksen puolesta. Tämä oli iso pettymys ja äänestyksessä ei auttanut se, että Suomi vastusti sitä. Keskeinen kysymys on nyt se, että miten tästä edetään?

Ennallistamisasetus koskee muun muassa soita, kosteikkoja, niittyjä, vesistöjä, metsiä, maatalousympäristöjä sekä kaupunkeja. Kaiken tavoitteena on luontokadon pysäyttäminen. On tietysti selvää, että tämä on tärkeä asia, mutta itse ajattelen niin, että nämä tavoitteet olisi voitu saavuttaa ilman EU:n asetustakin. Ennallistamisasetus muuttui matkan varrella alkuperäisestä, mutta edelleen sitä olisi pitänyt saada muokattua Suomen kannalta kohtuullisempaan suuntaan. Komission alkuperäisessä esityksessä olleet vuosittaiset liki miljardin kustannukset olivat aivan kohtuuttomat. En tosin ole vakuuttunut niiden lukujen oikeasta laskennasta. Nyt hyväksytyn asetuksen hintaa emme tällä hetkellä tiedä, vaan se selviää myöhemmin. Paljon on muutenkin kysymyksiä ilmassa ja moni asia pitää selvittää. Meidän pitää alkaa etsimään keinoja millä päästään mahdollisimman kustannustehokkaaseen lopputulokseen ja myös kansallisia joustoja pitää tavoitella. Maa- ja metsätaloutta pitää voida harjoittaa järkevästi ja kannattavasti, eikä toimintaedellytyksiä saa tällä asetuksella vaarantaa. Metsien osalta oleva kirjaus heikentämiskiellosta on myös käsiteltävä tarkasti, sillä se voi olla ristiriidassa talousmetsien hoidon kanssa.

Toinen kevään iso asia oli vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelu. EU:n biodiversiteettistrategian yhtenä tavoitteena on, että loput vanhat ja luonnontilaiset metsät suojellaan kaikissa jäsenmaissa. Hallitusohjelmassa onkin kirjattuna, että loput valtion vanhat ja luonnontilaiset metsät suojellaan. Komission ohjeena tämän työn toteuttamiselle on luoda kriteeristö kansalliseen tutkimustietoon pohjautuen. Kansallisia kriteereitä valmisteltiin Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen toimesta. Kriteeristö valmistui kevään aikana ja keskeisimmät suojelukriteerit ovat puuston ikä ja lahopuun määrä, ja ne vaihtelevat eri kasvillisuusvyöhykkeillä. Kriteerien julkaisun jälkeen syntyi laaja yhteiskunnallinen keskustelu, jossa esitettyjä kriteereitä kutsuttiin ”satumetsäkriteereiksi”. Sitä ne eivät todellakaan ole, sillä arviolta 80 000–90 000 hehtaaria valtion metsää tulee pysyvän ja tiukan suojelun piiriin.

Samalla oppositiosta, erityisesti vihreistä esitettiin, ettei Etelä-Suomesta löydy näillä kriteereillä mitään suojeltavaa. Lähtökohtaisesti Etelä-Suomessa ei ole juurikaan valtion metsiä, vaan ne ovat pääosin yksityismetsiä. Keskeinen asia olikin ymmärtää tässä prosessissa se, että vaikka tarkoitus on suojella loput kriteerit täyttävät valtion vanhat metsät, samalla nämä kriteerit koskevat myös yksityismetsiä. Näin siksi, että metsäyhtiöt noudattavat lailla säädettyjä kriteereitä kaikessa puunhankinnassaan. Osalla poliittisista toimijoista oli selkeä tahtotila luoda ”löysät” kriteerit ja saada suojelun piiriin merkittävästi enemmän metsiä. Samalla olisi yksityismetsiä saatettu harmaan suojelun piiriin ja tämä olisi ollut myös vastakkain hallitusohjelman kanssa, jossa nimenomaan mainitaan, että yksityismetsien suojelussa edetään vapaaehtoisin toimin.

Yksityismailla ehdot nyt täyttävät kohteet on tarkoitus suojella METSO-ohjelman keinoin. METSO-ohjelman vapaaehtoisin keinoin suojeltujen metsien määrä on koko ajan kasvussa ja näistä iso osa painottuu Etelä-Suomeen. Vanhojen ja luonnontilaisten metsien kriteerit ovat lausunnolla 7.8.2024 asti.

Hyvää kesää kaikille lukijoille. Varmaa on, että syyskaudellakin riittää töitä maa- ja metsätalouden kysymyksissä! ◻