Nyt yllätti Atria

Pörssimarkkinoilla nähtiin lokakuussa yllättäviä nousuja ja loppukuusta myös rajuja laskuja. Maailmanpolitiikan koukerot sekä koronatilanne näkyivät myös Helsingin pörssissä. Kuun viimeisen viikon pudotuksia voi pitää jopa jonkinasteisena yleisenä korjausliikkeenä.

Lisäksi lokakuu käynnisti jännitystä täynnä olevan Q3-tuloskauden. Maataloussalkkumme yhtiöistä tosin vain Atria ehti julkistamaan osavuosikatsauksensa lokakuun puolella. Loput Q3-tiedot saamme marraskuun alkupäivinä.

Salkkumme lokakuun tärkein uutinen saatiin kuitenkin jo 21.10. Atria tiedotti tuolloin rakentavansa Nurmon tuotantolaitoksensa yhteyteen uusia teurastus-, leikkuu- ja pakkauslinjoja. Yhtiön historian suurimman investoinnin arvo on noin 155 miljoonaa euroa, ja sen myötä Atria Suomen siipikarjan tuotantokapasiteetti lisääntyy noin 40 prosentilla.

Myös Atrian Q3-luvut näyttävät hyviltä. Kolmannen neljänneksen liikevaihto nousi 382,4 miljoonaan euroon, kun vertailukaudella päästiin 366,0 miljoonaan. Saman ajanjakson liikevoitto kipusi 19,0 miljoonaan euroon edellisvuoden 16,7 miljoonasta. Myös koko alkuvuoden tarkastelussa sekä konsernin liikevaihto että liikevoitto kohosivat edellisvuodesta.

Uutisten siivittämänä Atrian kurssi kipusi lokakuun aikana 8,65 eurosta 9,29 euroon.

Q3-katsauksia odotellessa

Altian Q3-luvut saadaan 6.11. Lokakuun puolella kerrottiin kuitenkin Finanssivalvonnan hyväksyneen Altian ja Arcusin yhdistymistä koskevan sulautumisesitteen. Sulautumista koskevia päätöksiä tehdään ylimääräisessä yhtiökokouksessa 12.11.

Kokouksessa muun muassa ehdotetaan osakkeenomistajille 0,40 euron lisäosinkoa, joka maksettaisiin ennen yhtiöiden yhdistymisen suunniteltua täytäntöönpanopäivää 1.4.2001. Julkisuudessa olleista tiedoista poiketen lisäosinko saattaa siis siirtyä maksettavaksi vasta ensi vuoden puolella. Lisäksi ehdotetaan maksettavaksi 2020 loppuun mennessä varsinaisen osingon 0,21 euron suuruinen toinen erä.

Lokakuun alkupuoliskolla Altian kurssi kohosi 9,71 eurosta selvästi yli kymmeneen euroon, mutta kuun loppupuolella kurssi tipahti 9,26 euroon.

Apetitilla lokakuu kului puolestaan hiljaisissa merkeissä. Q3-katsaus julkistetaan 4.11.

Apetitin osakkeen kurssi nousi lokakuussa 8,92 eurosta 9,06 euroon

HKScan tiedotti lokakuussa vain osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpanosta. Q3-raportti julkistetaan 5.11.

HKScanin osakekurssi nousi lokakuun aikana 1,866 eurosta 1,878 euroon

Raision tiedotti muutoksesta Terveelliset ainesosat ja Operaatiot -liiketoimintayksiköiden johdossa. Q3-katsaus julkistetaan 4.11.

Raision kurssi laski lokakuussa 3,075 eurosta 3,050 euroon.

Lokakuussa KM:n maataloussalkun arvo nousi syyskuun lopun 2432 eurosta 2446 euroon. Kuun lopulla salkkumme oli noin 625 euroa tappiolla.

KM-salkku on henkilökohtainen sijoituskokeilu. Emme anna sijoitusneuvoja. Mikäli joku päätyy ostamaan mallisalkkumme osakkeita, hän tekee sen omalla vastuullaan.

Teksti: Kyösti Isosaari

Lokakuussa salkkumme kehitys näytti alkuun hyvinkin suotuisalta, mutta loppukuun korjausliikkeet sotkivat mukavan kehityksen. Etenkin Altian pakitus kirpaisi ikävästi. Toisaalta Atrian kurssinousu korjasi tilannetta. HKScan ja Apetit nousivat molemmat hiukan, kun taas Raision lokakuun kurssikehitys kääntyi lopulta aavistuksen pakkaselle.

Lähde: www.nasdaqomxnordic.com

KM:n maataloussalkun tuotot on laskettu sijoitetun pääoman mukaan, ja ne pitävät sisällään uudelleensijoitetut osingot. Salkun markkina-arvo on määritelty edellisen kuun viimeisen pörssipäivän lopetuskurssin mukaan. Laskelmissa on otettu huomioon ostopalkkiot muttei mahdollisia myyntipalkkioita. Takeita myynnin onnistumisesta kyseisellä hinnalla ei siis ole.

Osinkotuotot on laskettu vain kuluneelta vuodelta veronpidätyksen jälkeisen osinkosumman mukaan. Tuotoissa ovat mukana osingot, jotka on maksettu lokakuun loppuun mennessä.