Nurmirehua kahden kerroksen tuubiin

Taivassalolainen Juhani Suomi aloitti nurmirehun sadonkorjuun käärivällä pyöröpaalaimella. Suuri muovikustannus ja koneketjun edelleen tehostamisen halu ohjasivat hänet pian kuitenkin kantikkaaseen ratkaisuun ja tuubikäärintään, joka pudotti muovin kulutuksen murto-osaan. Samalla tehostui myös paalien kuljetus.

Maatalousyrittäjä Juhani Suomi (28) teki muutama vuosi sitten kaksi merkittävää päätöstä, joiden hän uskoo vaikuttavan isosti tilan talouteen ja tulevaisuuteen. Hän päätti siirtyä luonnonmukaiseen viljelyyn ja aloittaa viljanviljelyn ohessa laajamittaisen emolehmätuotannon.

Nämä kaksi tuotantosuuntaa täydentävät toisiaan.

Viljanviljelyn oljet hyödynnetään eläinten kuivikkeina, jotka palautuvat takaisin peltoon ravinteikkaana kuivikelantana. Osa jyväsadosta voidaan myös kauhoa seosrehuvaunun kyytiin emojen rehuksi. Lisäksi nurmiviljely kohentaa maan rakennetta, ja kiertoviljelyyn saadaan kasvun kannalta tarpeellista typpeä typensitojakasveja käyttämällä.

Kaksi vuotta kestänyt siirtymäkausi on juuri päättynyt.

Nurmiviljelyn opettelua

Aiempaa kokemusta nautakarjasta ei ole, eikä juuri nurmiviljelystäkään, joten opiskelua ja tuotannon kehittämistä on riittänyt ja riittää edelleen pitkäksi aikaa, Juhani myöntää.

Ensimmäinen nurmisato korjattiin vuonna 2017. Suuri osa koko nurmiviljelyssä tarvittavasta koneketjusta hankittiin yhdessä toista maatilaa viljelevien Juhanin vanhempien kanssa, koska nurmikoneilla urakoivista yrittäjistä ei ole täällä Varsinais-Suomen länsirannikolla ylitarjontaa.

Ehkä nurmisadon sadonkorjuun olisi Juhanin mielestä voinut laskea ainakin osittain urakoinnin varaan, jos täältä löytyisi useampia kavereita, joilla on riittävästi kapasiteettia vastata töiden oikea-aikaisesta tekemisestä.

Suuret pinta-alat ja nurmityökoneketjun hyödyntämismahdollisuus myös olkisadon korjuussa käänsivät askeleet kuitenkin kohti konekauppaa.

Ensimmäinen nurmikonearsenaali perustui aika normaaliin pakettiin, johon kuului pöyhin, karhotin ja yhdistelmäpaalain. Koneketju oli Juhanin mielestä ihan hyvä ja toimiva, mutta hän alkoi heti ensimmäisen vuoden jälkeen pohtia, kuinka saisi muovikustannusta pienemmäksi ja mieluusti myös kujetukseen ja käsittelyyn enemmän tehoa.

Uusi paalain ja käärin

Aika pian kävi selväksi, että yksittäispaalien käärimisestä pitäisi päästä eroon. Toinen päämäärä oli tehostaa logistiikkaa, jolla osittain kaukanakin olevilta alueilta saataisiin rehut ja kuivikkeet vikkelämmin tuotantorakennusten äärelle.

Nämä kaksi tavoitetta on nyt toivon mukaan ratkaistu kahdella koneella, kanttipaalaimella ja kantikkaiden paalien tuubikäärimellä. Yhdistelmäpaalain vaihtui kanttipaalaimeen ja Tanskasta tilattiin käytetty, mutta tehdaskunnostettu käärin jo seuraavalle kasvukaudelle. Myös puoli kasvukautta kestänyt käytetty karhotin vaihtui uuteen.

Toki vaihtoehtona pohdittiin muitakin sadonkorjuumenetelmiä. Kanttipaalain todettiin kuitenkin tilan tarpeisiin sopivammaksi, koska paalaimella saadaan tiiviimpiä kuormia, ja sillä saadaan myös kuivikkeet kätevästi kokoon.

Uudistuneella koneketjulla riittää urakkaa. Nurmialan tavoite on noin 250 hehtaaria. Paalaimelle ja karhottimelle on hommia myös puintien jälkeen, sillä olkea tarvitaan runsaasti. Isolla paalaimella hoituvat molemmat käyttötarkoitukset tehokkaasti.

Paalit päällekkäin tuubiin

Kanttipaalaimen ja tuubikäärimen käyttö esikuivatun säilörehun teossa hieman arvelutti, koska tarkoitus oli alusta lähtien pinota kaksi paalia päällekkäin tilan ja muovin säästämiseksi. Venytetty säilöntämuovi ei välttämättä asetu rehutuubin pitkille sivuille yhtä tiiviisti kuin pyöröpaalin ympärille. Toisaalta suurkanttipaalaimella on mahdollista iskeä korsiintunutkin rehu paalissa tosi tiiviiksi.

Ensimmäisenä vuonna, siis dramaattisen kuivan kasvukauden aikana, omilta pelloilta ja eri puolilta maakuntaa haalitut kasvustot olivat laadultaan vaihtelevia, ja sato kuivui enemmän kuin tarpeeksi, usein jopa säilöheinän veroiseksi. Karkearehu on kuitenkin säilynyt hyvin. Säilyvyyttä varmisteltiin alkuun kymmenkertaisella käärintämuovilla, koska koneesta ei ollut aiempaa kokemusta.

Rehu on ollut säilönnälliseltä laadultaan hyvää.

Tuubeja ei tehty peltojen päätyihin kiireisen ajan säästämiseksi, vaan paalit kuskattiin kasvattamoiden keskellä olevalle asfalttipihalle ajan ja vaivan säästämiseksi sisäruokintakaudella. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että sadonkorjuun aikaan tarvittiin vähintään neljän kaverin porukka, joista yksi paalasi, toinen täytti paalivaunua, kolmas kuljetti ja neljäs nosteli paaleja käärimen syöttötasolle. Tarvittaessa ja erityisesti pidemmillä matkoilla käytettiin paalikuljetuksissa myös yhtä kuljetusyritystä.

Kuljettajia tarvitaan siis enemmän, Juhani myöntää, mutta toisaalta tällä menetelmällä ei pelloille jää muoviriekaleita, eikä rehua tarvitse lähteä hakemaan talvella peltojen päisteistä.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Esa Mustonen