Monimuotoisuus lisää hyötyhyönteisiä

Peltohyönteisten määrän on havaittu maailmalla laskevan radikaalisti. Pääsyyksi nimetään yleensä torjunta-aineet ja elinympäristöjen kaventuminen. Suomessa hyönteiskato ei ole niin hälyttävä kuin eteläisemmässä Euroopassa, mutta meidän tulisi silti lisätä pelloillamme monimuotoisuutta ja hyönteisten elinympäristöjä, edesauttaa pölyttäjien selviämistä ja lisätä kasvintuholaisten luontaisia vihollisia.

Suomessakin pölyttäjät kärsivät maatalousympäristön yksipuolistumisesta. Avoimet puoliluonnontilaiset alueet kuten pientareet, avo-ojat, niityt ja luonnonlaitumet ovat vähentyneet, viljelykasvivalikoima on vähentynyt ja torjunta-aineiden käyttö lisääntynyt.

Näiden seurauksena pölyttäjien ravintokasvivalikoima on yksipuolistunut eikä ravintoa ole enää saatavissa jatkuvasti (ajallinen vaihtelu ravinnon saatavuudessa on lisääntynyt). Myös pesäpaikat ovat vähentyneet.

“Tuholaistorjunta-aineet vaikuttavat myös suoraan pölyttäjiin. Esimerkiksi neonikotinoidit heikentävät kimalaisten ja erakkomehiläisten lisääntymistä”, selittää Marjaana Toivonen Suomen Ympäristökeskuksesta.

Ympäristöjen yksipuolistuminen ja torjunta-aineet haittaavat myös monia tuholaisten luontaisia vihollisia. Esimerkiksi peltojen petoniveljalkaiset kuten maakiitäjäiset, lyhytsiipiset kovakuoriaiset ja hämähäkit tarvitsevat talvehtimispaikkoja ja saalista silloinkin kun tuholaisia ei ole. Joillain luontaisilla vihollisilla, kuten kukkakärpäsillä ja harsokorennoilla toukat ovat petoja, mutta aikuiset elävät kukkien medellä ja siitepölyllä.

“Tuholaiset sen sijaan lisääntyvät nopeasti monokulttuurissa, jossa niille sopivaa ravintoa on lähes rajattomasti tarjolla. Ilmaston lämmetessä tuholaisten ennustetaan lisääntyvän Suomessa”, Toivonen muistuttaa.

Suomessa peltoekosysteemien hyönteisistä ei ole pitkäaikaisseurantoja, minkä takia peltohyönteistömme nykytilasta ei voida sanoa paljoakaan. Sen sijaan luonnossa hyönteisten monimuotoisuus on selvästi vähentynyt niitty- ja ketoympäristöjen vähentyessä. Tämä vaikuttaa myös pelloilla havaittavien hyönteisten määriin.

“Suomessa ns. avomaiden perinnemaisemien ja harjujen lajisto on pulassa ketojen ja niittyjen keskittyessä yhä enemmän teiden varsille. Niiden määrät ovat promillen osia 200 vuoden takaiseen verrattuna. Tätä lajistoa uhkaa vakava romahdus, kun pirstoutuminen jatkuu”, kertoo hyönteisasiantuntija Jaakko Kullberg, ympäristönrakennus- ja -hoitoyritys Sitowisesta.

Kun luontaisten elinympäristöjen määrä maisemassa laskee alle 20 prosentin, pidetään sitä hyötyhyönteisten kannalta köyhtyneenä ympäristönä. Euroopassa luontaisten elinympäristöjen määrä on yleensä 0–40 prosenttia.

Suomessa myös luonnonhabitaattien eli luonnon elinympäristöjen osuus peltomaisemassa on useimmiten vielä melko suuri moniin Euroopan maihin verrattuna. Kukkivien kaistojen avulla olisikin mahdollista saada riittävästi lisäravintoa tuholaisten luontaisille vihollisille, jolloin ne torjuisivat tuholaisia tehokkaammin, uskoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Anne Nissinen.

Elinympäristöjen luominen

Voimme itse vaikuttaa asiaan lisäämällä luontaisten vihollisten ja pölyttäjien ympäristöjä.

“Pientareet ja muut monivuotiset kasvustot ovat tärkeitä elinympäristöjä peltoekosysteemin monimuotoisuuden kannalta. Hyönteiset viihtyvät etenkin aurinkoisilla metsänreunapientareilla. Reuna-alueen määrä on tärkeä indikaattori. Monimuotoisuus on yleensä sitä suurempi, mitä enemmän reunakasvustoja on suhteessa lohkon kokoon”, toteaa Luken erikoistutkija Erja Huusela-Veistola.

“Maisemarakenteen mosaiikki ja pienemmät lohkot lisäävät monimuotoisuutta, mutta toisaalta lisäävät kustannuksia hidastamalla käytännön viljelytöitä. Tilannetta voi parantaa paremmalla suunnittelulla. Monimuotoisuutta lisääviä kasvustoja kannattaa jättää tai perustaa esimerkiksi sellaisiin lohkon osiin, joita on muuten hankala viljellä”, Huusela-Veistola jatkaa.

Eri hyönteislajit ja -ryhmät hyötyvät erilaisista kasvustoista. Tärkeää onkin, että on tarjolla monenlaista elinympäristölaikkua, metsäsaarekkeita, puoliluonnontilaisia monivuotisia kasvustoja, suojavyöhykkeitä, kesantoja sekä varta vasten perustettuja monimuotoisuuskaistoja ja luonnonhoitopeltoja.

Kullberg sanoo harvinaistuneiden niittyjen ja ketojen olevan hyönteisten näkökulmasta kriittisen tarpeellisia. “Monilajinen ja -vuotinen kotimainen lajisto on paras. Mehiläisten suurin ongelma on loppukesän mesi, jota meillä tuottavat vain harvat kasvit. Näitä ovat esimerkiksi kaunokit, purtojuuri ja ruusuruoho – ne ovat myös hyviä perhoskasveja.”

“Etenkin perhoset ja pölyttäjät hyötyvät kasvustoista, joissa on runsaasti eri aikaan kukkivia kasveja. Suosimalla mahdollisimman myöhäistä niittoajankohtaa huomioidaan myös hyönteisten hyvinvointi”, Huusela-Veistola muistuttaa.

Hyönteisten elinolosuhteita voi parantaa maatilaympäristöä avoimin silmin katsellen vaikka näin: Metsänreuna tulisi pitää avoimena, hieman harvempana ja aurinkoisena vaihettumisvyöhykkeenä peltoon.

Ojat ja pientareet voi kylvää valitsemallaan niittykasvustolla 1–3 metrin kaistaksi, eikä se vaikuta kasvintuotannon tukiin. Niittäminen olisi parasta tehdä kukinnan jälkeen, mutta koska se on usein käytännössä mahdotonta, voi jättää kaistan niittämättä, sinne toisen tänne, tai vaikka kylvää monimuotoisuuspeltokaistan keskelle kasvustoa.

Myös kukkivat aluskasvit (esimerkiksi yksivuotinen, matalakasvuinen valkoapila) lisäävät hyönteisravintoa ja kasvi- ja mikrobitason monimuotoisuutta.

Kuiville paahteisille alueille on hyvä kylvää kotimaisia niittykasveja.

“Hyönteisten tarpeet ovat ihan tavallisissa kedon kukissa ja niiden siemeniä saa kerättyä vaikka sopivasti ajastetulla niitolla ja levittämällä tähteet peltoon”, Kullberg vinkkaa.

Kimalaiset pesivät mielellään vanhoissa jyrsijöiden pesäkoloissa, joita on runsaasti esimerkiksi ojien pientareilla. Pajut ovat keväällä niiden tärkeimpiä ravinnonlähteitä, joten niitä kannattaa jättää peltojen laidoille. Ravinnonsaantia voi parantaa kylvämällä sopivia mesi- ja siitepölykasveja.

Perhoset viihtyvät erityisen hyvin lämpimillä metsänreunoilla. Ne hyötyvät pellon ja metsän reunavyöhykkeen leventämisestä hakkuulla.

Peltoja niittäessä, muokatessa tai käsitellessä torjunta-aineilla hyönteisiä voi muistaa jättämällä johonkin reunaan käsittelemättömän alueen, Toivonen vinkkaa.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Iiris Mattila
Kuva: Erja Huusela-Veistola