Missä palmupuut on puita vaan

Missä palmupuut on puita vaan, syntyi poika tuo tähän maailmaan. Näillä sanoilla lauloi Virve Rosti iloisella 70-luvulla Charliesta, pojasta palmupuiden varjossa. Mukaansa tempaava laulu sopi erinomaisesti kovan työnteon ja kukoistavan Neuvostoliiton kaupan iloisen kosteaan aikaan. Nyt on laulujen sanat ja myös lunnaat erilaisia. Palmujen sisältämä kookos tuli mieleeni, kun ajattelin sinisilmäisiä päättäjiä, jotka ovat olleet edistämässä Suomen turve- ja metsäalan sekasortoa. Jokainen käytännön maamies tietää, että epävarmat tulevaisuudennäkymät eivät houkuttele investoimaan.

Liiallinen epävarmuus alalla kuin alalla johtaa yleensä toimialalta poistumiseen ja kaluston myyntiin vaikka polkuhintaan. Näin pääsi turvealalla käymään. Kuristava ote teki tehtävänsä. Metsänomistajat puolestaan ovat myyneet metsiään pois tai suorittaneet aavistushakkuita epämääräisenä vellovan suojelu- ja monimuotoisuuskeskustelun keskellä. Tilannekuva on tosi, ei liioittelua.

Euroopan Unionin komissiota ei voi syyttää kaikesta, vaikka sieltä onkin tullut tuhdisti metsätalouden toimintaa rajoittavia säännöksiä. Myös Suomessa on irtauduttu kannon juurelta ja tehty päätöksiä ideologisen energiakäytön suuntaan. Kalliiksi on tullut sekä Suomelle että Euroopalle. Hintalappu on noin 1 000 miljardia ja päästöt lisääntyneet, kun käytännön kokonaisvaltaista näkemystä esimerkiksi siitä, miten turve- ja metsäala ovat vuosikymmenien saatossa nivoutuneet järkevällä tavalla tukemaan toisiaan, ei ole haluttu kuunnella.

Mitä järkeä on hylätä kasvuturve taimien varhaiskasvatuksessa, sillä me tiedämme sen erinomaisuuden sekä tautien ehkäisyssä että puiden kasvun varmistamisessa. Kasvuturve sisältää nimittäin luontaisesti aktiivista pieneliöstöä ja välttämättömän mykorritsan.

Mykorritsa on kasvin juuren ja sienen muodostama symbioosi, jonka ansiosta kasvin juuristopinta-ala kasvaa. Näin kasvi saa tehokkaammin ravinteita ja kestää paremmin erilaisia stressitilanteita kuten kuivuutta. Suomessa kasvatetaan vuosittain noin 150 miljoonaa puuntainta, joiden on isona sopeuduttava ilmastonmuutokseen ja ennen kaikkea oltava terveessä kasvukunnossa imemään hiilidioksidia.

En tiedä, kuinka hyvin kookosrouhepohjaiset, korvaavat kasvualustat pystyvät vastaamaan Suomen puutarha- ja metsäalan tarpeisiin, mutta sen tiedän, että ilman negatiivisia ympäristövaikutuksia ei Aasiassa tuoteta sen kummemmin kookostuotteita kuin palmuöljyäkään.

Lisääntyvä palmuviljely aiheuttaa metsäkatoa ja hävittää alleen jäävää alkuperäistä luontoa ja luonnon monimuotoisuutta. Nyt kun vuosikymmenien aikana testattua ja ylivertaiseksi todettua kasvuturvetta yritetään osittain korvata Charlien ja hänen lastensa keräämällä kookoskuidulla, on pakko kysyä suomalaisen vastuullisuuden ja Aasiasta laivoilla rahdatun kookoksen päästöjen perään.

Me emme Suomessa tiedä, minkälaisia ympäristövaikutuksia palmuviljelyllä on luonnon biodiversiteettiin, herkkiin eläinlajeihin, lapsityövoiman käyttöön tai ylipäänsä paikallisten ihmisten elintasoon ja sosiaalisiin suhteisiin.

Sen me kuitenkin tiedämme, että höyryä, sähköä ja elintärkeää vettä sekä haitallisia kemikaaleja kuluu kookostuotteiden valmistuksessa runsaasti. Eikö juuri näitä vaikutuksia pitäisi verrata suomalaisen turvetuotannon yhteiskunnallisiin ja ympäristövaikutuksiin, ennen kuin kovaäänisesti rynnätään kieltämään kaikenlainen turpeen käyttö Suomessa?

Jokainen voi itse arvioida, minkä verran kasvuturpeen vaihtoehdoksi kaavaillun kookosrouheen tuonti Punaisen meren kautta Aasiasta Suomeen tuottaa päästöjä. Eikä kyse ole pelkästään merikuljetusten päästöistä.

Iranin tukemien kapinallisten aseellinen moukarointi Punaisen meren kauppalaivoja kohtaan on nostanut kuljetuskonttien hintoja sadoilla prosenteilla. Sen lisäksi pitkittyneet toimitusajat ja vaihtoehtoiset kuljetusreitit näkyvät tietysti tuontituotteiden hinnassa. Tämä ei ainakaan paranna pienellä katteella toimivan puutarha- ja puuntaimituotannon kannattavuutta.

Kasvuturve on vain yksi esimerkki tietämättömyydestä, jonka perusteella Suomessa tehdään päätöksiä vihreän hypen, hiilineutraliteetin sekä luonnon monimuotoisuuden varjolla. Olipa kyse kalanviljelyksestä, maataloudesta tai turvetuotannosta, niin jonkin verran ympäristö väistämättä kärsii, joko Suomessa tai sitten muualla. Se on vaan hyväksyttävä. Mutta eihän se sitä tarkoita, etteikö koko ajan kehitettäisi menetelmiä ympäristökuormituksen vähentämiseksi! Löysät puheet siitä, ettei mitään ole tehty esimerkiksi maataloudessa, ovat täyttä propagandaa.

Metsäala kipuilee puolestaan jo hyväksyttyjen EU-tason päätöksien kanssa. Päätöksistä huolimatta kukaan ei esimerkiksi tiedä, mitä suojeltavaksi luokiteltavat vanhat ja luonnontilaiset metsät Suomessa tarkoittavat. Mitkä ovat kriteerit? Metsäteollisuuden puun saannin kannalta on muistettava, että metsäkatoasetuksen ja uusiutuvan energian direktiivin mukaan luonnontilaisista metsistä hankittu puu ei täytä lain vaatimuksia. Kyse ei siis ole pelkästään valtion metsistä. Onkohan tämä nyt varmasti ymmärretty?

Hallitusohjelman kirjaukset ja eduskunnan hyväksymä Valtiovarainvaliokunnan mietintö suhtautuvat myönteisesti sekä turvetuotantoon että valtion mailla tapahtuviin hakkuisiin. Eduskunnan päätökset eivät saa jäädä pelkäksi sanahelinäksi vihreän aatteen pelon takia. Ministereillä ja maan hallituksella on nyt näytön paikka. ◻