Matti Kärkkäinen: Tutkijat hamuavat valtaa

MMT, Professori Matti Kärkkäinen kirjoitti syyskuun Käytännön Maamies -lehden kolumnissaan, että tutkijoita tulee kuunnella, mutta päätöksentekovaltaa heille ei kuitenkaan tule antaa. Tässä kolumni kokonaisuudessaan: 

Tutkijat hamuavat valtaa

Yhteiskunnallisia päätöksiä tehtäessä saattaa vaikuttaa hyvältä ajatukselta, että valtaa annettaisiin paljon parhaille asiantuntijoille. Monet tutkijat korostavat, että he ovat asiantuntijoita omalla alallaan. Siksi heitä pitäisi kuunnella.

Kuulemisvaatimus on kohtuullinen. Mutta joidenkin tutkijoiden viimeaikaiset katkerat kommentit viittaavat siihen, että he haluavat myös päätöksentekovaltaa. Kuuleminen ei heille riitä, vaan heitä pitäisi myös totella päätöksiä tehtäessä.

Esimerkiksi kun Euroopan parlamentti hyväksyi äskettäin kompromissin, joka mahdollistaa Suomelle mahdollisuuden lisätä hakkuita metsätalouden kestävyyden vaarantumatta, jotkut luonnonsuojelun tutkijat pitivät päätöstä tieteen tappiona ja liiketalouden voittona.

Tulkinta tieteellisten tulosten jyräämisestä on yksiselitteisesti väärä. Kyse on siitä, että päätöksentekijät joutuvat ottamaan huomioon paljon muutakin kuin jonkin kapean erikoisalan tutkijan sinänsä pätevät tulokset.

Kun tutkija toteaa, että Suomen hakkuiden lisääminen vähentää Suomen metsiin varastoituneen hiilen määrää, pienentää joksikin aikaa kasvua ja sitä kautta hiilen sitomista sekä heikentää jossakin määrin luonnon monimuotoisuutta, nämä väittämät saattavat hyvinkin olla totta.

Sitä vastoin ei ole totta, että jos Suomea estetään lisäämästä hakkuitaan, maailman metsiin varastoituneen hiilen määrä kasvaa vastaavasti ja siitä saadaan hyötyä ilmastomuutoksen hidastumisen kautta.

Syy on yksinkertainen. Maailmanlaajuinen sellun ja muiden puutuotteiden käyttö ei ole olennaisesti sidoksissa Suomen tarjontaan. Jos Suomi ja muut Euroopan unionin maat rajoittavat hakkuitaan kuvitellun ilmastohyödyn vuoksi, hakkuut siirtyvät suureksi osaksi muihin maanosiin. Ilmastohyötyä ei siis saavuteta, mutta aiheutetaan merkittävää taloudellista vahinkoa Euroopassa. Kannattaako tällainen ampuminen omaan jalkaan?

Kapea näkökulma sokaisee

Luonnonvarakeskuksessa työskentelevä tohtori Maarit Kallio on työtovereineen selvitellyt norjalaisella rahoituksella (öljyvaroja voi käyttää myös tällaiseen!) näitä maailmanlaajuisia vaikutuksia. Brysselissä esiteltyjen tulosten mukaan eräässä skenaariossa Euroopan hiilinielua tehostettaessa Euroopan hakkuut vähenisivät 119 miljoonaa kuutiometriä, mutta lisääntyisivät 93 miljoonaa kuutiometriä pääasiassa Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Venäjällä. Puun tuonti Eurooppaan kasvaisi, mutta siitä huolimatta Euroopan sahatavaratuotanto alenisi 19 miljoonaa kuutiometriä. Sen seurauksena Euroopan maaseutualueiden työllisyys heikentyisi entisestään.

On selvää, ettei suomalaisia ja eurooppalaisia päätöksiä voida perustaa pelkästään sellaisiin tutkimuksiin, jotka rajoittavat tarkastelun vain omaan alueeseen. Ilmastokysymykset ovat maailmanlaajuisia, samoin tuotteiden kulutus. Jos kiinalaiset eivät saa sellua Suomesta, he ostavat sen jostakin muualta.

Nykyaikana tutkija joutuu erikoistumaan kapealle erikoisalalle saavuttaakseen tarpeellisen syvällisyyden. Vastaavasti ymmärrys ja tietämys jo lähialojen lainalaisuuksista saattaa olla huonompi kuin tavallisella maallikolla.

Tämä tuli havainnollisesti esille, kun Suomen hakkuiden lisäämistä vastustanut tohtorivoittoinen tutkijajoukko piti lehdistötilaisuuden 24.3.2017. Kyselijöille ei annettu paljoakaan tilaa, mutta kuitenkin sen verran, että kysyttiin, millaisia pitkään hiiltä sitovia tuotteita tutkijajoukko suositteli tehtäväksi kuitupuusta. Vastaus oli, että pitäisi tehdä lastulevyä.

Epäilemättä pätevä ilmastotutkija ei ilmeisesti tiennyt, ettei maailmanlaajuisesti löydy monia tehtaita, joissa valmistettaisiin lastulevyä runkopuusta. Tuote on niin halpa, ettei siihen ole varaa käyttää muuta kuin muun toiminnan yhteydessä syntynyttä teollisuuden jätepuuta kuten sahanpurua tai katkaisupätkiä.

Saahan sitä ehdotella. Mutta päättäjien ei ole syytä uskoa kaikkea, oli millainen tohtori tahansa.

Myös tutkijoilla on arvomaailmansa

Tutkijat ovat ihmisiä. Ihmisillä on arvoja, jotka vaikuttavat heidän käyttäytymiseensä. Tutkijoiden keskuudessa ei ole aina ymmärretty, etteivät heidän tuloksensa ole arvovapaita. Kunnon tutkija ei väärennä tuloksiaan, se on selvää, mutta jo tutkimusaiheen rajaus heijastaa omia arvoja.

On arveluttavaa, että jotkut tutkijaryhmät kuten Koneen säätiön rahoittama Bios ovat suorastaan erikoistuneet kapean näkökulman julkilausumien tehtailuun. Pahempaa kuin arveluttavaa on se, että päättäjiä manipuloidaan uskomaan, että kyseessä olisi absoluuttinen totuus.

Vapaassa maassa on toki puhevalta. Mutta tieteellinen tutkimus on niin hieno asia, ettei sen mainetta pitäisi vaarantaa omista arvovalinnoista kumpuavilla vaikutusyrityksillä.