Maatalouden tuotantopanosmarkkinat pahasti sekaisin

Maatalousala ehti pitkään väistellä koronapandemian aiheuttamia mullistuksia, mutta nyt koronan, afrikkalaisen sikaruton ja energian hinnan nousun yhdistelmä potkii viljelijöitä lujaa.

Talouden elpyminen maailmalla on lähtenyt erittäin vauhdikkaasti liikkeelle koronan aiheuttaman notkahduksen jälkeen. Kysyntä on yllättänyt ison osan tuotantoteollisuudesta ja kun tavarasta on pulaa, myös hinnat nousevat. Kun samaan aikaan energian ja erityisesti maakaasun hinta on noussut voimakkaasti, on maatalouden tuotantopanosten ja erityisesti lannoitteiden hintojen nousu ollut ennennäkemätöntä.

Vastaava tuotantopanosten hintapiikki nähtiin 2007–2009, mutta silloin tilanne oli erilainen. Tavaraa oli, mutta hinnat nousivat viljan hinnan nousun perässä. Nyt tavarasta on oikeasti pulaa. Maakaasun hinta on niin korkealla, että merkittävä osa lannoitevalmistajista on joutunut lopettamaan lannoitteiden ja erityisesti typpilannoitteiden teon. Keväällä on ainakin Etelä- ja Keski-Euroopassa edessä jonkinlainen lannoitepula. Glyfosaatin saatavuus on tällä hetkellä huono, mutta todennäköisesti sitä saadaan kevääksi.

Hintojen nousu on siirtynyt myös investointihyödykkeisiin. Rakentamisen perustarvikkeiden eli puutavaran, teräksen ja betonin hinnat ovat nousseet merkittävästi ja myös maatalousrakennusten tarvikkeiden, kuten parsikalusteiden hinnat nousevat vääjäämättä.

Suurin kysymysmerkki on tällä hetkellä maatalouskoneiden varaosat ja erityisesti sähköisten järjestelmien komponentit. Niistä on pulaa kaikkialla ja maatalousala jää helposti tässä kisassa autoteollisuuden ja muun teollisuuden jalkoihin.

Uusien maatalouskoneiden tilausajat ovat pidentyneet selvästi, mutta koneita on sentään vielä saatavilla ensi kesäksi. Yhdysvalloissa varaosapula on jo vaikeuttanut merkittävästi maataloutta ja sama riski on myös Euroopassa.

Talvikauden aikana kannattaakin tehdä ennakoivaa huoltoa, täydentää omaa varaosavarastoa ja siten varmistaa, että konekalusto on iskussa kevättöiden alkaessa.

Pentti Törmä
päätoimittaja

Valonpilkahdus puimurikaupassa

Kaudella 2020–2021 Suomessa myytiin 191 uutta puimuria. Viimeksi tätä suurempi määrä puimureita myytiin kaudella 2013–2014.

Moni voi miettiä, miksi puimureista kirjoitetaan niin paljon, kun myyntimäärä vuosittain on melko pieni. Syy on selvä, puimurimyynti on hyvä mittari uskosta viljanviljelyn jatkoon pitkälle tulevaisuuteen. Puimuri on useimmiten maatilan kallein yksittäinen koneinvestointi ja päätös uuden koneen ostosta suuntautuu pitkälle tulevaisuuteen. Puimurien keskimääräinen käyttöikä on Suomessa pitkä, käytännössä yli 25 vuotta. Uuden puimurin ostaja uskoo, että hän tai seuraava sukupolvi viljelee viljoja vielä pitkään.

Suomessa puimureilla vuosittain korjattava ala on ollut pitkään 1–1,1 miljoonaa hehtaaria ja jotta tämä ala saadaan jatkossakin korjattua, on puimurikaluston uusiutuminen välttämätöntä. Muita maatalouden työkoneketjuja voi järjestellä monin tavoin, mutta puimurille ei ole käytännössä vaihtoehtoa.

Jatkossa entistä useamman uuden puimurin on oltava myös urakointikäytössä, sillä varsin moni 1980-luvun ja 1990-luvun alun koneilla vielä pärjäävä siirtyy tulevina vuosina urakoijien käyttöön, kun oma puimuri tulee käyttöikänsä päähän.

Valtiovallan olisi syytä politiikka- ja investointitukipäätöksissään miettiä kannusteita urakoinnin lisäämiseen ja urakointityön helpottamiseen. Puimurin siirtely pitkiä matkoja maantiellä ajaen ei ole tehokasta ja se myös lisää vaaratilanteita liikenteessä.

Yksi tärkeä apu urakointiin ovat tilusjärjestelyt, jotka kasvattavat yhtenäisiä viljelyalueita ja mahdollistavat rajallisen konekapasiteetin tehokkaan käytön.