Maatalouden tukijärjestelmiä on pakko yksinkertaistaa
Kevään tukihaku on taas käynnistynyt. Tukijärjestelmän yksinkertaistamisesta on puhuttu yhtä kauan kuin se on ollut käytössä, mutta jälleen kerran ollaan tilanteessa, jossa tukijärjestelmä on entistä monimutkaisempi. Säädöksiä, lakeja, ohjeita ja vaihtoehtoja on niin paljon, ettei kukaan hallitse enää kokonaisuutta.
Viime tukihaussa monilta viljelijältä puuttui ”rasteja ruudusta” ja tukihaku jouduttiin maa- ja metsätalousministeriön määräyksellä avaamaan uudelleen. Rastit saatiin oikeisiin ruutuihin jälkikäteen, mutta vähemmälle huomiolle jäi se, että todennäköisesti komissio rankaisee Suomea sakoilla tästä tukihaun avaamisesta.
Samaan aikaan tukijärjestelmän toteutuksesta vastaava Ruokavirasto ilmoitti rankasta säästökuurista. Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä selvillä, miten säästöt toteutetaan, mutta todennäköisesti valtaosa Ruokaviraston väestä lomautetaan noin kuukaudeksi. Vuosiksi 2025–2028 säästöjä on löydettävä lisää noin 10 miljoonaa euroa vuositasolla, joka johtanee merkittäviin irtisanomisiin.
Monen viljelijän mielestä ”byrokraattien vähentäminen” on ihan oikein, mutta asialla on varjopuolensa. Jos tukijärjestelmä säilyy yhtä monimutkaisena, se merkitsee jatkossa entistä suurempia ongelmia tukien haussa, valvonnassa, maksatuksissa ja tukihakujärjestelmien kehittämisessä, koska näihin töihin ei ole enää riittävästi tekijöitä.
Ratkaisu ongelmaan löytyy lainsäädännöstä eli maa- ja metsätalousministeriöstä ja eduskunnasta. Heidän on pystyttävä karsimaan turhia lakeja ja säädöksiä, jolloin Ruokavirasto pystyy toimimaan pienemmällä raha- ja henkilöstömäärällä ja tukijärjestelmä toimii myös viljelijöiden näkökulmasta paremmin.
Sama lakien ja säädösten karsiminen on edessä koko yhteiskunnassa. Valtiontalouden tasapainottaminen ei onnistu, jos koko ajan lisätään verovaroin tehtävää toimintaa. Byrokratian purkutalkoot on otettava tosissaan. Valtion ja kuntien työllisten määrä on nyt yli 700 000 henkeä, kun se oli vielä 2020-luvun alussa noin 600 000. Kun tähän lisätään ns. kolmannen sektorin tahot, jotka saavat pääosan rahoituksestaan valtion budjetista, ollaan jo lähempänä miljoonaa verovaroista palkkansa saavaa. Valtion ja kuntien on kohta pakko priorisoida asioita ja silloin infrastruktuuri, opetus, turvallisuus, terveydenhoito ja vanhusten hoito asetetaan kaiken muun edelle.
Moni laskee, että myös viljelijä saa palkkansa valtion taskusta, koska maataloustukien osuus viljelijöiden tuloista on merkittävä. Ruuantuotanto on kuitenkin ihmiskunnalle välttämättömyys ja EU-tasolla on linjattu, että sen altistaminen täysin vapaalle markkinataloudelle on liian suurin riski.
Selvää on, että valtaosa viljelijöistä haluaisi tuista eroon, mutta se merkitsisi elintarvikkeiden hintojen nousua ja siihen päättäjät eivät ole valmiita.
Nyt maataloustuki valuu tavallisten kansalaisten hyödyksi halpoina elintarvikkeina ja moni välikäsi nappaa siitä osansa.
päätoimittaja
Keväällä kaikki on vielä mahdollista
Syysviljat ovat talvehtineet kohtuullisen hyvin, mutta niitä saatiin kylvöön ennakoitua vähemmän. Kevätkylvöt ovat juuri alkamassa eteläisessä Suomessa ja keväällä kaikki on vielä mahdollista.
Edessä voi olla kaikkien aikojen suurin sato tai kato. Satopotentiaali on korkeimmillaan keväällä ja sen jälkeen on kyse vain siitä, kuinka alas vajotaan.
Viljely on pitkälti tilastomatematiikkaa eli todennäköisintä on se, että tämäkin vuosi ja sato ovat lähellä pitkän aikavälin keskiarvoja. Se pätee niin hintaan, laatuun kuin määrään.
Vaikka satoa ei ole vielä korjattu kiloakaan, näyttää todennäköiseltä, että syksyn viljamarkkina on varsin tukkoinen. Ilman myyntisopimuksia ei syksyyn kannata mennä.
Vain tyhmänrohkea viljelijä pistää kaiken viljelynsä ”yhden kortin varaan”.
Nykyjärjestelmä mahdollistaa viljelijälle monia keinoja riskien hajautuksen. Hintoja voi sitoa etukäteen, erikoiskasveista voi tehdä tuotantosopimuksia, kasvukauden aikana tuotantopanoksia voi käyttää harkinnan mukaan ja voi viljellä myös satoa tuottamattomia kasveja. Löytyypä markkinoilta edelleen myös vakuutuksia ja jopa kolmen vuoden takuuhintaa ravinteille.
Ei riskienhallinnan keinoin voi täysin taistella markkinoita ja säävaihteluita vastaan, mutta sillä voi pehmentää pahimpia röykkyjä. Aina ei tarvitse saada huippuhintaa, riittää että saa joka vuosi kohtuullisen keskihinnan.
Suurin ja vaikeimmin hajautettava riski löytyy ”ratin takaa”. Viljelijät ovat pääosin yksin- tai perheyrittäjiä. Jokaisen kannattaakin miettiä vielä ennen kylvöjä, miten hajauttaa henkilöriskiä. Yhteistyö naapurien kanssa on helpoin ja kannattavin tapa. Vanhan poliisisarja ohje pätee edelleen…”Ollaan varovaisia siellä ja katsotaan kaverin perään.”