Luomun etsikkoaika
Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet luomutuotannolle varsin vaikeaa aikaa. Elintarvikkeiden hintojen nousu, joka sai lisävauhtia Venäjän hyökättyä Ukrainaan, on iskenyt luomutuotteiden kysyntään kovemmin kuin muihin elintarvikkeisiin.
Yritysten maksamat luomun hintalisät ovat supistuneet, kun markkinakysyntä on hiipunut. Samaan aikaan myös luomutuotannon ehtoja kiristettiin.
Tämän seurauksena poikkeuksellisen moni luomutila on joko lopettanut toimintansa tai siirtynyt tavanomaiseen viljelyyn.
Erityisen haastava tilanne on ollut luomukotieläintuotannolle. Yksimahaisten luomutuotanto on Suomessa joka tapauksessa vähäistä kananmunia lukuun ottamatta, mutta nykyisessä kysyntätilanteessa luomulihan, -maidon ja -munien tarjonta väistämättä vähenee. Tilannetta hankaloittaa entisestään logistiikka, sillä jatkossa luomutuotteita joudutaan keräämään entistä harvemmista paikoista, jolloin keräilyn yksikkökustannus kasvaa.
Luomuviljoilla hintaero tavanomaiseen tuotantoon on kaventunut varsin pieneksi. Tällä hetkellä esimerkiksi luomumyllykaurasta saa noin 50–60 euroa enemmän tonnilta kuin tavanomaisesta kaurasta. Luomurehukaurasta ei saa käytännössä yhtään lisähintaa. Luomumarkkina on myös varsin pieni, joten pienetkin tuotantomäärien muutokset voivat aiheuttaa suuria hintavaihteluita. Nillle luomutiloille, jotka aidosti pyrkivät hyviin satoihin ja tuotoksiin, ovat markkinariskit nyt erittäin suuria.
Luomulle on vaivihkaa ilmestynyt myös uusia haastajia. Kauppa ja jalostava teollisuus satsaavat voimakkaasti erilaisiin vastuullisuus- ja hiilijalanjälkiohjelmiin. Toisin kuin luomu, ne eivät ole lakisääteisen valvonnan parissa. Käytännössä yritykset itse määrittelevät vastuullisen ja/tai pienen hiilijalanjäljen tuotannon kriteerit ja pääosin myös itse valvovat niiden noudattamista.
Kuluttajat ovat tässä erilaisten merkkien, ohjelmien ja sertifikaattien maailmassa ymmärrettävästi hieman eksyksissä.
Luomu oli pitkään selkeä tapa erottua muusta tuotannosta, mutta nyt luomun on rakennettava itselleen uusi markkina-asema. Suomessa on hyvää luomuosaamista ja paljon hyviä luomuviljelijöitä, mutta luomun tuotteistamisessa ollaan edelleen jälkijunassa.
Luomuviljelyn tulevaisuus ratkaistaan elintarvikemarkkinoilla ja alan toimijoiden pitää nyt satsata markkinointiin ja tuotteisiin. Luomuviljelijät kyllä tuottavat raaka-aineet, jos kysyntä ja hinta ovat kohdallaan.
päätoimittaja
Kääntyykö talous ja maatalous nousuun?
Suomen bruttokansantuotteen kasvun arvioidaan jäävän tänä vuonna selvästi miinukselle. Talouslama on runnellut eniten kestokulutushyödykkeiden markkinoita, erityisesti rakentamista ja asunto- ja kiinteistökauppaa, mutta käytännössä jokainen toimiala kärvistelee tällä hetkellä heikon kysynnän kanssa.
Korkojen laskemisen on ennakoitu helpottavan tilannetta ensi vuonna ja kaikki talousennusteita laativat tahot arvioivat talouden kääntyvän selvään kasvuun 2025.
Maatilatalouden puolella vaikea tilanne on heijastunut erityisesti konekauppaan ja maatalousrakentamiseen, mutta myös tuotantotarvikkeiden puolelle.
Talouden kasvu ei kuitenkaan välttämättä heijastu maatilatalouteen. Elintarvikkeiden hinnat ja myös tuottajahinnat nousivat voimakkaasti 2022 ja markkinoiden paine on painanut hintoja alaspäin 2023 ja 2024 aikana. Vaikka talouskasvu nostaisi elintarvikkeiden ja erityisesti kalliimpien elintarvikkeiden kysyntää, se ei valitettavasti vaikuttane tässä tilanteessa ketjun alkupäähän. Erityisesti viljamarkkinassa on selvät merkit siitä, että tuottajahinnat kääntyvät todennäköisemmin laskuun kuin nousuun.
Maatilayrittäjien pitääkin hakea kannattavuutta paremman markkinaosaamisen ja tuotannon tehostamisen kautta.
Viljamarkkinoilla tulevan syksyn sadosta on hintakiinnitetty varsin pieni osa ja sopimuksettoman viljan markkina saattaa olla jatkossakin hyvin hankala. Luultavaa on, että vuoden 2025 syksyllä näemme jo tilanteen, jossa paljon suurempi osa viljasta on sopimustuotannossa. Kotieläintuotanto siirtynee pikkuhiljaa kokonaan sopimustuotantoon, jossa jalostava yritys ja viljelijä sopivat tuotantomääristä. Olennaista on se, että asioista oikeasti sovitaan eivätkä jalostusyritykset sanele tuotantomääriä.
Tuotantopanosten nykyistä tarkempi käyttö vaatii käytännössä uuden teknologian hyödyntämistä, sillä pelkästä määrästä tinkiminen vain vähentää tuotantoa ja myytävää määrää. Kalliit tuotantopanokset on suunnattava sinne, missä ne antavat parhaan tuoton.