Komissio kuskin paikalla – metsästäjät peloissaan

Vanha vitsi kertoo autonkuljettajasta, joka halusi vaihtaa rooleja Nobel-palkinnon voittaneen fyysikon kanssa ja pitää hänen puheensa kuulijoille, sillä perusteella, että hän osasi sen jo sanasta sanaan ulkoa.

Fyysikko suostui ja autonkuljettajan luento sujui moitteettomasti. Yleisön joukosta esitetyn liian ”helpon” kysymyksen hän ohjasi sujuvasti salissa istuvalle autonkuljettajalle eli itse nobelistille. Vastaus oli luonnollisesti täydellinen.

Valitettavasti nykypäivänä näitä moitteettomasti asiansa esittäviä autonkuljettajia on joka paikassa, milloin poliitikon, milloin julkkiksen ja milloin toimittajan hahmossa. Totuus ei heitä juuri kiinnosta, sillä sen eteen joutuu yleensä näkemään paljon vaivaa. Asian sujuvasti esittäminen ei ole tae ymmärtämisestä.

Euroopan Unionin komissio esittää tiukkaa lyijyhaulikieltoa. Esityksen vaikutukset tulisivat todellisuudessa ulottumaan hyvin laajalle eli kosteikkoihin, turvemaihin, ampumaratoihin, lyijypatruunoihin, aseiden testauksiin ja ties mihin. Lyhyesti sanottuna suurin osa Suomea olisi lyijykiellossa.

Sanalla sanoen komission esitys on kuin vanhasta vitsistä. Tekstiä riittää, mutta ymmärrys puuttuu. Oikean elämän tosiasioista ja suhteellisuuden tajusta ei siinä ole hajuakaan. Euroopan unionin komissiolta on lupa odottaa parempia ja yksiselitteisempiä tulkintoja näinkin merkittävästä asetuksesta. Valitettavasti uskottavuus koko EU:ta kohtaan rapistuu, jos pohjaesitykset ovat elämälle täysin vieraita.

Kaikkien ongelmien ja johdannaisongelmien ydin on kosteikkojen määritelmä. Euroopan kemikaalivirasto lähetti viime elokuussa oman esityksensä komissiolle siitä, kuinka lyijyhaulien käyttöä tulisi rajoittaa kosteikoilla.

Virasto oli ammattitaitoisesti pohtinut, ettei mitään puskurivyöhykkeitä pidä kosteikoille asettaa, koska sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia on mahdotonta arvioida. Kerrankin joku virasto katsoi asioita käytännön näkövinkkelistä! Puskurivyöhykkeellä ei siis saisi ampua lyijyhauleilla ja jopa niiden pitäminen repussa tai taskussa olisi kiellettävä. Virasto ymmärsi, että kielto olisi mahdoton myös poliisin silmin katsottuna.

Komissio näki toisin. Ilo oli siis lyhytaikainen. Komissio tiukensi esityksessään kosteikkojen määritelmää ja asetti niiden ympärille 400 metrin puskurivyöhykkeen eli teki sen, mitä ei missään nimessä olisi pitänyt tehdä. Asiaa ymmärtävien varoitukset kaikuivat kuuroille korville.

Jos kosteikkojen ympärille asetetaan 400 metrin puskurivyöhyke, kuka tietää mistä tämän metrimäärän mittaaminen pitäisi aloittaa? Suomessa on vettä kaikkialla: järvissä, ojissa, suolla, lammissa ja – mikä pahinta kiellon kannalta – turvemailla. Myös turvemaat otettaisiin komission esityksessä mukaan kosteikon määritelmään. Voi pyhä jysäys! Eihän noin voi edes ajatella.

Kuinkahan moni ampumarata Suomessa on kosteikon liepeillä eli lähempänä kuin 400 metriä? En tiedä, mutta komission esittämillä määrittelyillä huomattava osa. Mitä järkeä on kieltää lyijyluodeilla ampuminen ampumaradalla, jos ampumasuunta on pois kosteikosta? Jos Suomi hyväksyisi – mitä ei saa tapahtua – yltiötiukan esityksen kosteikkojen määritelmästä, tulisi monelle ampumaradalle loppu tai ainakin kalliiksi teräshaulien vaatimien muutosten takia.

Monilla metsästäjillä on haulikko, jota ei ole valmistettu teräshauleilla tapahtuvaa ampumista varten. Mitä sellaiset panokset maksavat, jotka vastaavat lyijyhauleja ja joilla ampuminen metsästystilanteissa takaa yhtäläisen tehon? Jos panoksien tehosta joudutaan tinkimään, se ei edusta eettisen eränkäynnin vaatimuksia.

Komission esitys toteaa kuin ohimennen, että kustannukset uudistuksesta lankeavat metsästäjien maksettavaksi. Kustannusten nousu on kuulemma kohtuullinen. Mitä kohtuullinen tarkoittaa rahassa? Komission arvio on kuin autonkuljettajan hatusta vedetty.

Jos lyijyn käyttöä aletaan reilulla kädellä kieltämään Suomen kaltaisessa maassa, nousevat kustannukset yllättävän monella taholla. Ampumaurheilun harrastajat, reserviläisampujat ja metsästäjät joutuvat maksamaan harjoittelustaan selvästi enemmän kuin aikaisemmin. On myös oletettavaa, että puolustusvoimille ja poliisille aiheutuu merkittäviä lisäkustannuksia lyijykiellosta.

Lyijy ja lyijyjäämät eivät tietenkään lihassa hyvää tee. Se on varmaan jo metsästäjien tiedossa. Hirvenmetsästyksessä voidaan ilman suurempia ongelmia siirtyä lyijyttömiin luoteihin. Niin monet ovat jo vapaaehtoisesti tehneetkin. Mutta lyijynkäyttö ampumaradoilla ja suomalaisissa metsissä on jo ihan eri mittaluokan asia, rahallisessakin mielessä.

Monet tahot ovat tänä päivänä aseita ja metsästystä vastaan. Se on tietenkin jokaisen oma asia, miten mihinkin suhtautuu, mutta ehkä tämän ehdotetun kiellon yhteydessä kannattaa miettiä suomalaisuutta ja meidän kulttuuriperimää.

Metsästys kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, eritoten koirien kanssa metsästäminen. Sitä varten meillä on omat kansallis-aarteemme eli alkuperäistä luonnonkantaa olevat koirarodut. Jo nyt koirilla metsästämisessä on omat haasteensa yksisilmäisen suurpetopolitiikan takia. Lisäheikennyksiä ei enää kaivata. Kai muillakin kuin perustuslaissa mainituilla erityisryhmillä on oikeus ylläpitää ja harjoittaa omaa kulttuuriaan.

On sinänsä ymmärrettävää, että jäsenmaiden tulee noudattaa yhdessä sovittuja pelisääntöjä, mutta jossakin kulkee raja. Jos komissio ei rajaa tunnista, ja väkivalloin yrittää runnoa pakottavia säännöksiä läpi, se kostautuu vuorenvarmasti monella tavalla. Lain kunnioituksen ja ihmisten ikiaikaisten oikeuksien kanssa ei pidä leikitellä.