Maataloutta salkussa, pörssikurssien symboli laukussa

Kohti koronan jälkeistä aikaa

Kesäkuun merkittävimpänä pörssitapahtumana voi hyvin pitää koronarajoitusten asteittaista purkua. Osa koronarajoituksista purettiin jo heti kuun vaihtuessa, ja kuun puolivälissä myös valmiuslain käytöstä luovuttiin. Yli 500 hengen sisätiloissa pidettävät yleisötilaisuudet ovat tosin edelleen kiellettyjä ja myös etätyösuositus jatkuu ainakin 1.8. saakka.

Kansainvälisiin kontakteihin korona toki vaikuttaa edelleen. Norjaan, Tanskaan, Islantiin, Viroon, Latviaan ja Liettuaan matkustamiselle ei ole kuitenkaan enää esteitä, eikä kyseisistä maista palattaessa tarvita enää karanteenia. Lisää lievennyksiä matkustussääntöihin on luvassa ilmeisesti jo heinäkuun puolella.

Myönteiset uutiset ovat näkyneet myös pörssissä. Vaikka koronan ennustetaan vaikuttavan talouteen vielä pitkään, pörssi tuntuu elävän monilta osin aivan omaa elämäänsä. Markkinat luotaavat tunnetusti tulevaa, mutta osakekurssit peilaavat tällä hetkellä myös jonkinasteista yltiöoptimismia.

Varsinaisia pörssiuutisia kuultiin kesäkuussa salkkuyhtiöiltämme kovin vähän. Q1-osavuosikatsaukset on nähty ja viimeisiin osinkoihinkin saatiin jo alkukuusta selko. Seuraavaksi alammekin jännittää Q2-lukemia. Yleisesti ottaen niiden pelätään olevan synkkiä.

Kesäistä hiljaiseloa

Altian yhtiökokous, joka pidettiin 4.6., päätti vihdoin yhtiön osingosta. Osinkojen ensimmäinen erä 0,21 euroa osakkeelta maksettiin kesäkuun alussa ja toiset 0,21 euroa maksetaan hallituksen niin päättäessä myöhemmin loppuvuodesta.

Kesäkuun aikana Altian kurssi nousi osingon irtoamisesta huolimatta toukokuun lopun 7,69 eurosta 7,98 euroon.

Apetitin 0,45 euron osakekohtainen osinko maksettiin kesäkuun alussa. Kesäkuun puolessa välissä yhtiö ilmoitti julkaisevansa myös ensimmäisen ja kolmannen vuosineljänneksen raportoinnissaan segmenttikohtaiset kannattavuusluvut. Samalla yhtiö luopuu vaihtoehtoisten tunnuslukujen käytöstä. Uudet raportointiperiaatteet ovat voimassa vuoden 2020 ensimmäisen vuosipuoliskon raportoinnista lukien.

Apetitin osakkeen kurssi laski kesäkuun aikana 8,9 eurosta 8,54 euroon.

Atrialla kesä alkoi hiljaisissa merkeissä, sillä yhtiö ei julkaissut lainkaan pörssitiedotteita kesäkuussa. Atrian kurssi nousi kesäkuun aikana 8,65 eurosta 8,7 euroon.

HKScanin yhtiökokous pidettiin 10.6. Tiedossa on kuitenkin ollut jo pitkään, ettei osinkoja tänäkään vuonna jaeta. Loppukuusta saatiin tieto, että Lars Appelqvist siirtyy HKScanin Ruotsin liiketoimintayksikön johtajaksi.

Kesäkuussa HKScanin osakekurssi laski 2,045 eurosta 2,01 euroon.

Myös Raisiolla kesä alkoi vähä-äänisesti. Puolessa kuussa saatiin sentään ilmoituksia sisäpiirin liiketoimista. Kyse oli kuitenkin osakepalkkioiden vastaanottamisesta, joten markkina ei asiaan ymmärrettävästi reagoinut.

Raision kurssi tipahti kesäkuussa 3,56 eurosta 3,04 euroon.

Salkkuumme on kevään ja alkukesän kuluessa kertynyt osinkoja verojen pidätyksen jälkeen 61,98 euroa. Jo maksettujen osinkojen lisäksi tälle vuodelle maksetaan vielä Altian mahdollinen toinen osinkoerä. Aiomme sijoittaa osinkopotin ostamalla salkkuumme lisää jo omistamiamme osakkeita. Milloin ja mitä osakkeita ostamme, on kuitenkin vielä päättämättä.

KM:n maataloussalkun arvo laski kesäkuussa toukokuun lopun 2461 eurosta 2346 euroon. Kesäkuun lopulla salkkumme oli lähes 800 euroa tappiolla.

Teksti: Kyösti Isosaari

KM-salkku on henkilökohtainen sijoituskokeilu. Emme anna sijoitusneuvoja. Mikäli joku päätyy ostamaan mallisalkkumme osakkeita, hän tekee sen omalla vastuullaan.

Kesäkuussa salkkumme arvo oli lievässä laskusuunnassa. Markkina mitä ilmeisimmin varautuu Q2-osavuosikatsauksiin, joissa koronakriisin vaikutukset näkynevät alkuvuotta selvemmin. Selkein poikkeus trendissä oli Altia, jonka kuukauden kurssikehitys jäi osingon irtoamisesta huolimatta selvästi plussalle.

Lähde: www.nasdaqomxnordic.com

 

KM:n maataloussalkun tuotot on laskettu sijoitetun pääoman mukaan, ja ne pitävät sisällään uudelleensijoitetut osingot. Salkun markkina-arvo on määritelty edellisen kuun viimeisen pörssipäivän lopetuskurssin mukaan. Laskelmissa on otettu huomioon ostopalkkiot muttei mahdollisia myyntipalkkioita. Takeita myynnin onnistumisesta kyseisellä hinnalla ei siis ole.

Osinkotuotot on laskettu vain kuluneelta vuodelta veronpidätyksen jälkeisen osinkosumman mukaan. Tuotoissa ovat mukana vain ne osingot, jotka on maksettu 30.6. mennessä.