Kalkki laivalla omalle kylälle

Joillakin maidensa kunnosta huolta pitävillä viljelijöillä on kalkitusaineita valittaessa myös ulkomaisia vaihtoehtoja. Useisiin Suomenlahden ja Pohjanlahden satamiin on tuotu hieman pehmeämmästä eteläisemmästä kalkkikivestä jauhettuja maanparannusaineita. Parhaimmillaan se tuodaan laivalla oman saaren satamaan.

Rahtien optimoinnilla eli logistiikalla on paljon merkitystä. Maanparannusaineiden ominaisuudet vaikuttavat siihen, mitkä tuotteet ovat ostajan kannalta kiinnostavimpia. Lisäksi lyhyet etäisyydet, vähäinen massojen käsittelyn tarve ja paluurahtien mahdollisuus kallistavat vaa’an usein lähellä tuotettuihin vaihtoehtoihin. Aina ei kuitenkaan käy niin.

Suurin osa meillä käytettävästä maatalouskalkista on toki peräsin kotimaan maaperästä. Mutta kysyntä ja tarjonta ovat mahdollistaneet myös nuoremman virolaisen ja ruotsalaisen kalkin rahtaamisen laivoilla rannikon satamiin sekä Saimaan kanavan kautta jopa Lappeenrantaan saakka.

Seurasimme maanantaina 5. syyskuuta Viron Läänemaan maakunnasta peräisin olevan dolomiittikalkin tietä Kemiönsaaressa, laivan ruumasta sänkipellolle saakka.

Sadan merimailin matka

Ennen kuin tämä 2 250 tonnia painava dolomiittikalkkilasti on Suomen satamassa, se on räjäytetty Esiveren avolouhoksen keskimäärin kahdeksan metrin paksuisesta esiintymästä ja murskattu Kureveressä Nordkalkin dolomiitin laatuvaatimusten mukaiseksi. Valmiin tuotteen matka on jatkunut rekoilla kahdeksan kilometrin päähän Virtsun satamaan, jossa se on nostettu elevaattorilla Lady Magdaksi nimetyn aluksen uumeniin.

Merimatka oli alkuun suoraviivainen, kohti pohjoista, Virtsusta Väinameren poikki ja Suomenlahden yli. Tuulta oli kymmenen metriä sekunnissa, mikä ei tuottanut tällaiselle alukselle mitään ongelmia, kalkkilaivan kapteeni Jouni Pyhtilä kertoo.

Merikuljetuksen pituus oli noin sata merimailia eli 185 kilometriä. Matka olisi taittunut 12 tunnissa, mutta nyt siihen kului 16 tuntia.

”Koska reittisuunnitelma oli tehty 7-metrisen väylän päähän, päätin turvallisuussyistä jäädä odottamaan päivän valkenemista ennen kapeaan ja matalaan väylään ajamista.”

Lady Magda pystyisi kuljettamaan 3 150 tonnin lastin, mutta reitin loppuosa tulosatamaan on matalimmillaan vain 4,2 metriä, joten ruumaan pystyttiin ottamaan vain 2 250 tonnin lasti.

”Tällä väylällä maksimisyväyksellä kulkevan laivan kanssa ei tarvitse tehdä isoa virhettä, kun se on penkassa kiinni”, Pyhtilä perustelee.

Suomen puolella reitti kulkee siis ensiksi Saaristomeren kansallispuistossa ja Nötön saaren kohdalla olevan tiukan kapeikon kautta Norrlångvikenin lahteen. Sen pohjukassa oleva Fröjdbölen satama sijaitsee logistisesti oivassa paikassa hyvän matkaa Kemiönsaaren keskellä. Pienestä satamasta on lyhyt matka saaren joka puolelle notkelmiin raivatuille pelloille.

Paluurahtien saaminen on laivojen käyttöasteen kannalta arvokas asia. Lady Magdan matka jatkui Kemiönsaaresta Paraisille, josta lastataan sepeliä vietäväksi Latviaan.

Hollantiin rekisteröidyn laivan henkilökunta on kansainvälinen. Miehistöön kuuluu venäläisiä, ukrainalaisia, ja filippiiniläisiä työntekijöitä, jotka onkivat ajankulukseen laivan kannelta lastin purkamisen aikaan.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Esa Mustonen