HRV rakennutti suuren yhteisnavetan

Lypsykaruselli on pyörinyt Saarijärven Kalmarin kylällä jo reilun vuoden ajan. Kokemukset uudesta suurnavetasta ja sen sisään valitusta tekniikasta ovat pääosin positiivisia. Kolmen viljelijän yhteisnavetta on samalla tehnyt työstä mielekkäämpää, sosiaalisempaa ja mahdollisesti myös kilpailukykyisempää.

HRV Farm Oy:n suurnavetassa on yllättävän rauhallinen ja lähes harras tunnelma helmikuun alussa, kun ulkona paukkuu miinus 15 asteen pakkanen. Kylmyys ei ole kangistanut viileäksi rakennetun pihaton sisätiloja ja jäädyttänyt juomavesialtaita, koska rakenteissa on jonkin verran lämmöneristävyyttä ja sisällä märehtii lähes kuusisataa 1,3 kilowatin teholla ympäristöönsä lämpöä luovuttavaa lämpösäteilijää.

Yksi talven kylmimmistä päivistä ei näytä haittaavan lehmiä. Yksi noin sadan lehmän ryhmä makoilee parsissa ja mutustaa ruokintapöydän ääressä seosrehua, toinen astelee rauhallisesti kujannetta pitkin päivälypsylle. Lehmiä ryhmä kerrallaan ohjaavat kaksi hoitajaa ovat sen sijaan pukeutuneet lähellä nollaa olevan lämpötilan mukaisesti.

Kokoomatilassa tunnelma tiivistyy ja lämpötila kohoaa, mutta täälläkin vieri vieressä seisovat lehmät pysyvät rauhallisina. Tilanne saattaa olla jonkin verran rauhattomampi siemennettävässä lypsyryhmässä.

Mutta tuleeko päivän jännittävin tilanne vastaan, kun kokoomatila kapenee yhden mentäväksi kujanteeksi, jolta on jokaisen vuorollaan pakko astua pyörivän karusellin kyytiin? Sisääntuloa yläkerran tarkkailuhuoneesta lasin läpi seuraamalla käy selväksi, että lypsylle tuleminen on lähes kaikille tuttua ja se sujuu rauhallisesti.

Karuselliin ei siis tarvitse hypätä vauhdissa, koska vauhti on hyvin hidas, sen kyytiin astutaan. Ensikoita joudutaan toki alussa jonkin verran patistamaan eteenpäin. Satunnaisesti jää toki jokin lypsypaikka täyttämättä lehmän empiessä kyytiin astumista liian kauan.

Kolmen viljelijän yhteinen yritys

Yhteisnavettaan päätyminen oli luontevaa, sillä viljelijöiden välisellä yhteistyöllä on täällä päin pitkät perinteet. Tuotantotarvikkeet on jo vuosikausia hankittu aluksi Kalmarin kylän maamiesseuran kautta, sittemmin entistä kätevämmin Koskenkylän pienviljelijäyhdistyksen nettiin kehittämällä ohjelmalla. Samalla tavoin edistyksellisiä on oltu myös puun myynnissä ja koneyhteistyössä.

Uudelle pihatolle löytyi luonteva paikka Jari Valkolan tilakeskuksen kohdalta, Lännentien toiselta puolelta olevasta metsästä. Jo ennestään ison karjatilan vanhoja rakennuksia ja lietesäiliöitä on voitu hyödyntää yhtiön toiminnassa. Mutta ennen kuin puuta lähti useamman hehtaarin alalta kaatumaan, piti päättää ja selvittää monta asiaa.

Jari ja viiden kilometrin päässä maatilaa pitävä Jukka Ruunaniemi ehtivät olla maitotilan isäntiä kymmenkunta vuotta, kun molemmat alkoivat samoihin aikoihin pohtimaan uuden oman pihaton rakentamista vanhan parsinavetan tilalle.
”Vai pitäisikö sittenkin lopettaa karjan pito ja löytää tilalle jotain muuta aktiviteettia?”

Yhteisnavetasta kehkeytyi nopeasti molempia kiehtova vaihtoehto, kun tajuttiin, kuinka sen avulla on mahdollista sekä jakaa riskejä että keventää vastuun taakkaa.

Yhtiön kolmas osakas, viljaa tuottava Heikki Hiironen oli molemmille maidontuottajille tuttu kumppani koneurakoinnin kautta. Hän toi yhtiöön tullessaan peltoviljelyn ja rehunteon osaamista sekä omat koneensa.

Kun käytettävissä on kolmen maatilan pellot, voitiin lähteä suunnittelemaan tavanomaista huomattavasti suurempaa kokonaisuutta.

Kaikki selville ennen rakentamispäätöstä

Liikkeelle lähtemistä edelsi vajaan vuoden verran kestänyt yhteydenpito. Vasta sen jälkeen oltiin valmiita tekemään ensimmäinen päätös: Lähdetään tosissaan suunnittelemaan yhteisnavettaa. Samalla sovittiin päälinjoista ja palkattiin Martti Kolehmainen konsultoimaan yhtiön perustamista.

”Erilaisia vaihtoehtoja kierrettiin katsomassa sekä Suomessa että Keski-Euroopassa.

Tässä vaiheessa havaittiin, että automaattilypsy ei ole meidän juttumme. Me haluamme selkeän päivärytmin isoon yksikköön, ei 24 tunnin valmiudessa olemista. Ja karuselliin päädyttiin, koska se on niin tehokas ja joustava.”

Osakeyhtiömuoto ei vaikuttanut rahoituksen sekä rakennus- ja ympäristölupien saamiseen. Navetan suuri koko johti kuitenkin siihen, että ympäristölupa jouduttiin hakemaan kauempaa Länsi-Suomen aluehallintovirastolta, ja se toki kesti oman aikansa.

Lupaviranomaisia tavattiin ja heidän kanssaan keskusteltiin jo ennakkoon ennen hakemusten lähettämistä. Tämä Suomessa ehkä harvinainenkin tapa toimia todennäköisesti sujuvoitti käsittelyä.

Lopullista investointipäätöstä lykättiin niin kauan, että myös rakennuttamiseen liittyvät urakat ja keskeiset tavarantoimittajat saatiin kilpailutettua.
Suunnittelun aikana haluttiin pitää jäitä hatussa ja välttyä ajatukselta, että tällainen on pakko saada, maksoi mitä maksoi.

”Mittakaava oli niin kunnioitettavan iso, että kaikki palaset piti olla kasassa ennen lopullista rakennuspäätöstä.”

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuvat: Esa Mustonen