Häviääkö multa?

Luonnonvarakeskuksen noin 600 näytealan perusteella peltojen hiilipitoisuus on laskenut viimeisten 40 vuoden aikana. Viljavuuspalvelun satojen tuhansien näytteiden mukaan se on kasvanut. Mistä nämä erot johtuvat ja kumpi on oikeassa?

Peltojen multavuuden eli hiilen vähenemistä pidetään suurena ongelmana, ja korjaustoimenpiteitä hiilipitoisuuden kasvattamiseen etsitään myös Suomessa.

Viljelijöitä kehotetaan lisäämään peltojensa multavuutta hiiliviljelyn avulla.
Suomessa on Euroopan multavimmat pellot, joten mihin käsitys hiilen vähenemisestä oikein perustuu? Viljavuusnäytteiden mukaan viljelijät ovat nimittäin hiiliviljelleet suurimman osan pelloistaan multavasta luokasta runsasmultaiseen.

Puheet mullan loppumisesta herättävät viljelijöissä syystäkin kummastusta, koska he eivät havaitse hiilen häviämistä omilla pelloillaan, päinvastoin.

Keskisadot ovat kasvaneet, eikä mikään viittaa hedelmällisen maaperän katoon saati oikeuta maailmanlopun uhkapuheisiin.

Mikä hiiliseuranta?

Suomalaisten peltojen hiilipitoisuuden lasku on todettu Luonnonvarakeskus Luken tutkijoiden toimesta noin 600 tutkimuspellolla.

Näiden peltojen pintakerroksen hiilipitoisuus mitattiin ensimmäisen kerran vuonna 1974, ja sen jälkeen noin 10 vuoden välein.

Ongelmallisen tästä tutkimusaineistosta tekee se, ettei näytealoja alunperin sijoitettu satunnaisesti. Tutkimukseen otettiin pelkkiä timoteipeltoja.

Tutkimuksen alkuperäinen tarkoitus ei ollut seurata hiilipitoisuutta vaan viljavuusarvojen, pH:n ja raskasmetallien määrän muutoksia sekä viljelymaassa että timoteikasvustossa.

Tutkijat ottivat näytteitä samoilta pelloilta aarin kokoiselta alueelta 1974, 1987, 1998, 2009 ja 2018 ja saivat rahoitusta tähän kulloinkin tärkeinä pidettyjen seikkojen mukaan. 1970-luvulla huolena oli happamoituminen ja raskasmetallit, sittemmin tulivat ravinnepäästöt ja lopulta hiilipitoisuus.

Tutkimusta nimitetään ”Peltomaiden kemiallisen tilan valtakunnalliseksi seurannaksi” eli Valse-tutkimukseksi.

Pitkäaikaisseurannat ovat arvokkaita ja suorastaan välttämättömiä hitaiden muutosten osoittamiseen. Hiilen määrän seurantaan ei ollut käytettävissä satunnaistettua aineistoa, mutta hyvä kun oli edes tämä.

Valse-aineiston vahvuus on siinä, että se on valtakunnallinen, nykyisin varsin edustava ja analyysit on tehty vuodesta 1987 lähtien samalla tavalla.

Vuonna 1974 maan hiilipitoisuus mitattiin eri menetelmällä kuin muina seurantakertoina.

Sen vuoksi vuotta 1974 ei ole käytetty Valse-tutkimuksessa hiilipitoisuuden muutoksen tilastollisessa analyysissä, kertoo pitkäikaiseurannan kahden viimeisen kierroksen käytännön järjestämisestä vastannut erikoistutkija Visa Nuutinen Lukelta.

Tällä kierroksella Valse-tutkimuksen erityisenä tutkimuskohteena onkin peltomaiden hiilipitoisuus ja sen pitkäaikaismuutos.

Alustavien tulosten mukaan hiilen määrä peltomaissa on vähentynyt edelleen vuoden 2018 näytteissä.

Lue koko juttu KM:ssä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen