Ennen kurki kuolee kuin suo sulaa

Suomalaisilla maatiloilla eletään tällä hetkellä hyvin vaikeita aikoja. Kannattavuuskriisin taustalla on monia syitä: pitkään jatkunut heikko kannattavuus, tämän vuoden heikko sato ja tuotantopanosten hintojen nousu.

Vaikutukset näkyvät maatiloilla maksuvaikeuksina ja tilanne on pahenemassa talven mittaan, jos mitään muutoksia ei saada aikaan. Ensi vuoden suunnitelmat ovat varmasti kysymysmerkkinä monella tilalla – mitä ensi keväänä kylvetään vai kylvetäänkö mitään, ostetaanko lannoitteita ja koska? Tilanne on vaikea myös kotieläintiloilla. Kun oma nurmi- ja viljasato on jäänyt heikoksi ja ostorehujen hinta jatkaa nousuaan ryminällä, on monella tilalla edessä harkinta eläinten vähentämisestä tai jopa siitä, onko eläintenpitoa mahdollisuutta jatkaa.

Viljelen sukutilaani Kauhavan Kortesjärvellä. Viljatilalla sato jäi noin 70 prosenttiin normaalista. Koska viljely on minulle sivutoimi, päätin tehdä viljojen osalta niin sanotun pystykaupan. Katteet ovat varsin pienet. Jos perheen toimeentulo olisi pelkästään maatilan varassa, olisimme vaikeuksissa.

Korona-aika on korostanut huoltovarmuutta myös ruokahuollossa. Elintarvikkeiden saatavuus on kansalaisten hyvinvoinnista huolehtivan maan ykkösasia, joka on turvattava kaikissa tilanteissa. Ruuantuotantomme on selviytynyt pandemian haastavissa tilanteissa. Ala on jäänyt käytännössä kokonaan koronatukien ulkopuolelle, vaikka vaikutuksia elinkeinoon on ollut. Esimerkiksi kausityövoiman saatavuudessa on ollut ongelmia.

Kokoomus on ollut huolissaan koko syksyn maatalouden kannattavuudesta ja pitänyt yhteyttä alan toimijoihin. Otimme maatalouden tilanteen esille myös eduskunnan suullisella kyselytunnilla ja peräsimme hallitukselta toimenpiteitä. Toistaiseksi hallituksen suunnalta ei ole saatu paljoakaan aikaan. Hallitus on puhunut yhtenä ratkaisuna maatilatalouden kehittämisrahaston Makeran pääomittamisesta, jota kautta maatilat voisivat saada ottamiinsa lainoihin lisätakausta.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on patistanut teollisuutta ja kauppaa töihin tuottajahinnan nostamiseksi, mutta toistaiseksi työn tulokset eivät ole näkyneet positiivisesti tuottajan kukkarossa. Ennen kurki kuolee kuin suo sulaa. Monella tilalla on varmasti tarve lyhennysvapaille lainojen maksussa, jotta pahimman tilanteen yli selvitään. Rahoituslaitosten asenne on myös avainasemassa.

Valtiontakaukset ja lyhennysvapaat eivät ole kuitenkaan pitkän aikavälin ratkaisu. Niillä saadaan ensiapua, mutta alkutuotannon kannattavuuden parantamiseksi tarvitaan suurempi muutos, jossa mukana ovat kauppa, teollisuus ja kummina maan hallitus.

Tuottajajärjestö pitääkin suurimpana ongelma sitä, etteivät tuottajahinnat nouse päivittäiskaupan jäykkien ja joustamattomien sopimuskäytäntöjen vuoksi. Alkutuottajan kannalta on kestämätöntä, että sopimukset neuvotellaan kuukausiksi etukäteen, mutta tuotantokustannukset voivat muuttua nopeallakin aikavälillä, kuten tämän syksyn aikana on nähty.

Yhtenä ratkaisuna ongelmaan on esitetty elintarvikelain muuttamista niin, että päivittäistavarakaupan hinnoittelujakson enimmäisaika säädetään maataloustuotteilla kahdeksi kuukaudeksi ja kilpailuttaminen saisi tapahtua aikaisintaan kaksi kuukautta ennen hinnoittelujakson alkamista. Tämä kuulostaa järkevältä. Näin tuottajahinnoilla olisi mahdollisuus liikkua muuttuvien kustannusten mukana.

Ruokaviennin edistäminen on yksi mahdollisuus parantaa maatalouden kannattavuutta. Viennin kasvattaminen on tärkeää paitsi markkinatulojen kasvattamisessa, myös tuottajien neuvotteluaseman parantamisessa. Valitettavasti vientiponnistelut ovat kansainvälisessä mittakaavassa meillä edelleen lapsenkengissä. Jotakin on sentään tehty asian edistämiseksi: on luotu viennin edistäjien verkosto, perustettu Ruokavirastoon vientijaosto sekä aikaisemmin käynnistetty Food from Finland -ohjelma.

Tekemistä kuitenkin vielä riittää. Muut EU-maat ovat osanneet rakentaa ruuan ympärille houkuttelevaa brändiä. Suomalaiset elintarvikeyritykset ovat myös erilaisten hallinnollisten maksujen osalta takamatkalla eurooppalaisiin kilpailijoihin. Meillä ei ole myöskään tarjolla julkisia vientipalveluja. Maataloustuottajat ovatkin tehneet tähän liittyen ehdotuksen vientipalveluverkoston perustamisesta.

Maatilojen kannattavuus on vaakalaudalla, mutta suurin julkinen keskustelu ruuantuotantoon liittyen pyörii ilmastoasioissa, jossa maatalouden harteille on asetettu monesta suunnasta syntisen viittaa. Maataloudessa, kuten missä tahansa muussakin elinkeinossa syntyy kasvihuonepäästöjä. Usein kuitenkin unohdetaan, miten merkittävä rooli maataloudella on hiilensitojana ja sitä kautta kasvihuonepäästöjen vähentäjänä. Suomalaisilla tiloilla tehdään tälläkin hetkellä merkittävää ilmastotyötä ja haetaan ihmiskuntaa hyödyttäviä ratkaisuja muun muassa viljelykierrosta ja monivuotisista kasveista.

Alan ilmastotoimia kehitettäessä on muistettava, että maatalouden ensisijainen tehtävä on tuottaa kansalaisille ruokaa. Tämän perustarpeen hoitamisesta on tuottajalle jäätävä myös asiallinen korvaus. Ruoka on vanha keksintö, joka muuttuu ja kehittyy vuosisadasta toiseen. Sitä tarvitsevat kaikki, jokaisena elämän päivänä.