Eläinlääkintähuolto kuilun partaalle

Laki on Suomessa sama kaikille, mutta lain vaikutukset eivät todellakaan ole. Ehkä kaikkein epäoikeudenmukaisin esimerkki lain rikkomisen sanktiovaikutuksista löytyi tieliikennelaista, jossa kolmesta pienestä ylinopeudesta menetti kortin hyllylle.

Onneksi eduskunta muutti muutama vuosi sitten lain sellaiseksi, että ihan pienistä ylinopeuksista kortti ei enää lähde, vaikka ylityksiä vahingossa tulisikin. Toisin sanoen järki voitti, sillä onhan se aivan eri asia menettää ajolupa metron varrella kuin Suomussalmen perukoilla, missä oma auto on elämän perusedellytys.

Tieliikennelaista on helppo rakentaa aasinsilta eläinlääkintähuoltolakiin, jota eduskunta juuri äsken rusikoi tavalla, jonka vaikutukset ovat tyystin erilaisia maan eri osissa.

Tähän saakka, tarkemmin sanoen vuosikymmeniä, eläinlääkintä virkatöineen on perustunut kunnaneläinlääkärijärjestelmään, jonka keskeisenä velvoitteena on ollut osallistuminen päivystykseen niin arkiöinä kuin viikonloppuina. Varsinkin tuotantoeläinten kohdalla ei entisinä aikoina tullut kuuloonkaan, että apua ei olisi tarjolla esimerkiksi lehmän poikimiseen tai muihin hätätapauksiin.

Varmemmaksi vakuudeksi voimassa oleva eläinsuojelulaki velvoittaa eläimen omistajan viemään eläimen hoidettavaksi tai kutsumaan eläinlääkärin paikalle tilanteen niin vaatiessa. Aika vaikea on lain viidennen pykälän velvoitetta ”eläimen sairastuessa sen on saatava asianmukaista hoitoa” toisin tulkita.

Varsinkaan suurissa kaupungeissa ei nykyään enää juurikaan ole hyötyeläimiä, joten tilanne on muuttunut radikaalisti. Kaupungit ostavat pieneläinpalvelut usein yksityisiltä. Pääasia, että eläimet saavat eläinsuojelulain vaatimaa hoitoa. Suureläinpäivystykset hoidetaan yleensä isommilla yhteistoiminta-alueilla.

Tähän saakka on kitkutellen ja eläinlääkäreiden venymisen ansiosta pärjätty myös Suomen syrjäisemmillä alueilla. Ongelma on siinä, ettei nuoria eläinlääkäreitä kunnaneläinlääkärin virat raskaine ja pitkine päivystyksineen enää vedä puoleensa kuin siirappi kärpäsiä. On aika toivotonta nykyään yrittää saada eläinlääkäreitä virkaan, jos ei ole tarjolla klinikkaa ja työyhteisöä.

Yhteiskunnallisesti katsoen hyötyeläinten lääkintä ja toimiva päivystysjärjestelmä muodostaa edelleen eläinlääkintähuollon oikeudellisen perustan. On kuitenkin selvää, että eläinsuojelu nousee ihmisten arvomaailmassa koko ajan korkeammalle ja korkeammalle.

Päättäjien kannattaisi kaksi kertaa harkita, miten vakiintuneita järjestelmiä mennään muuttamaan, sillä korkeaksi nousevat asiakasmaksut ovat selvästi eläinsuojelua taaksepäin vievä tekijä. Tätä ei ehkä tarkemmin tarvitse perustella, vaikka olisi kuinka markkinatalouden kannattaja.

Monilla alueilla Suomessa hyötyeläinten lääkintä, päivystys ja ennaltaehkäisevä terveydenhuolto toimii todellisuudessa sen takia, että kunnaneläinlääkärit saavat tehdä päivisin myös pieneläinpraktiikkaa mukaan lukien koirien leikkaukset, ultraukset ja kuvaukset. Kunnaneläinlääkäreiden asiakasmaksut on myös säädetty kohtuullisiksi, ei vähiten eläinsuojelusyistä.

Ongelma on siinä, että kunnaneläinlääkäreiden toiminta ja taksat eivät ole markkinaehtoisia, sillä kunnat tarjoavat viranhoidon ja päivystysvelvollisuuden vastapainoksi tilat ja laitteet. Kukapa virkaa vastaan ottaisi reilun parin tonnin kuukausipalkalla, jos työssä ei enää pysty kehittymään ja ansaitsemaan elantoaan.

Eduskunnan enemmistö ratkaisi markkinaehtoisuuden siten, että kunnan järjestämisvastuuseen ei enää kuulu esimerkiksi narttukoirien leikkaukset, ultraukset ja kuvaukset. Samaa koskee hevosten ultrausta. Kissoja ja nautaeläimiä saa ilman markkinaehtoisuuspelkoa leikata.

Eläinlääkintähuoltolain 9. pykälään säädettiin niin sanottu positiivilista, mitä kunnaneläinlääkäri saa tehdä ja mitä ei ilman, että markkinaehtoisuus tai yhtiöittäminen painaa päälle.

Jos alueella on yksityistä toimintaa, täytyy myös kunnan kirjoittaa keisarinleikatun koiran omistajalle lasku, jotta leikkauksen hinta vastaa yksityisen klinikan eli ”markkinaehtoisuuden” tasoa. Tähän saakka rajoitteita ei ole ollut, vaan kunta tai kuntayhtymä on saanut itse määritellä, miten virkaeläinlääkäreitä ylipäätään saadaan houkuteltua töihin.

Eläinlääkintähuoltolaki on tietysti sama kaikille, mutta vaikutukset Suomen eri alueille voivat olla hyvinkin erilaiset. Pahimmillaan kunnaneläinlääkärivirkoihin ei ilmaannu senkään vertaa hakijoita kuin nykyään. Suureläinpäivystykset ja yleensä kohtuullisen lähellä oleva eläinlääkäripäivystys ei hoidu sillä, että lakiin kirjoitetaan velvoite virkaeläinlääkäreille.

Lait Suomessa pitäisi ehkä säätää erilaisiksi eri alueille, jotta palvelut voidaan turvata myös syrjäisemmillä seuduilla. Investointeja ei yleensä tehdä, jos toimintaympäristö on juridisesti liian epävarma. Tämä koskee kaikkea taloudellista toimintaa.

Mutta yksi asia on varma. Jos asiakasmaksut hilautuvat koko ajan korkeammalle ja korkeammalle, siitä kärsivät niin eläimet kuin ihmiset. Tuunattu eläinlääkintähuoltolaki menee vielä komission notifioitavaksi ennen kuin se mahdollisesti tulee voimaan. Veikkaanpa, että keskustelu eläinlääkintähuollosta ei jää tähän. ◻