Digitaalisuus on tullut jäädäkseen

Ensi vuonna alkava uusi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan viisivuotinen tukikausi tuo tullessaan ison loikan maatalouden digitalisoitumiseen.

Paperiset tukihakemukset katoavat kokonaan. Tukihakemuksia saa päivittää pitkälle syksyyn.

Suurin muutos tulee tukien maksuaikatauluihin ja tukien valvontaan. Tukimaksun siirtyminen pidemmälle syksyyn ja seuraavaan kevääseen aiheuttaa monille viljelijöille merkittäviä maksuvalmiusongelmia. Näihin hallinnon ja rahoittajien on löydettävä yhdessä ratkaisuja. Kyse on muutaman kuukauden siirrosta esimerkiksi lainojen takaisinmaksuohjelmissa ja sen ei pitäisi olla liian vaikeaa rahoittajille eikä myöskään valtion korkotukilainojen aikatauluille.

Toinen merkittävä muutos on siinä, että erityisesti peltotukien valvonta siirtyy pitkälti satelliittipohjaiseksi. Satelliittien avulla pelloista otetaan vuoden aikana jopa kymmeniä eri kuvia. Jos satelliittikuva antaa merkkejä siitä, että pellolla on tapahtunut muutoksia tai ettei pellolla ole tapahtunut muutoksia, joita pitäisi tapahtua, lähtee viljelijälle viesti matkapuhelimeen tai tablettiin erilliseen Vipu-mobiili-sovellukseen. Huomautuksen voi kuitata ottamalla itse pellolta kuvan ja toimittamalla sen valvovalle viranomaiselle.

Matkapuhelimesta (älykännykästä) tai paikkatietoa hyödyntävästä ja kameralla varustetusta tabletista tulee jatkossa viljelijälle lähes pakollinen laite. Ainoastaan sillä pystyy lähettämään pellosta paikkatietoon sidotun kuvan valvontoja varten. Toki tämänkin voi ulkoistaa neuvojalle, mutta se ei ole kovin kustannustehokasta.

Moni saattaa huolestua tästä ”isoveli valvoo” -järjestelmästä. Sentinel 2 -satelliitin kuvat ovat 10 m x 10 m tarkkuudella, joten kovin pienet erot kasvustoissa eivät erotu. Suomessa kuitenkin esimerkiksi hirvet, peurat, kauriit, villisiat ja muuttolinnut voivat jo tehdä peltoon sellaisen jäljen, että siitä pitää saada lähetettyä todisteet viranomaisille. Toisaalta tämä saattaa olla myös hyvä, sillä silloin eläinten aiheuttamat tuhot kasvustoille tulee kerrankin dokumentoitua.

Ja jos yksityisyys oikein huolestuttaa, kannattaa hankkia maatilakäyttöä varten erillinen laite, jolla hoitaa maatilan datatarpeet viranomaisten suuntaan.

Jokaisen viljelijän kannattaa jo hyvissä ajoin talven aikana testata Vipu-mobiilin toimintaa omassa puhelimessa. Se toimii jo nyt kohtalaisesti, mutta pankkitunnusten kautta tapahtuva tunnistautuminen on edelleen hieman työläs vaihe. Toivottavaa olisi, että jatkossa Vipu-mobiiliin riittäisi vain yksi tunnistautuminen ja sitten palveluun voisi kirjautua sormenjälki- tai kasvotunnistuksen kautta. Jos laitekanta vaatii päivitystä, nyt on myös selkeät perusteet sille, että laite on verovähennyskelpoinen maatalousverotuksessa.

Pentti Törmä
päätoimittaja

Maatalousmessuille on tarvetta

MaatalousKonemessut keräsivät noin 17 000 kävijää eli aavistuksen enemmän kuin ensimmäisellä kerralla vuonna 2018.

Tässä välissä maatilojen määrä on kuitenkin vähentynyt jo noin 5 000 maatilalla, joten entistä suurempi osa alan yrittäjistä (ja tulevista yrittäjistä) tuli paikalle, vaikka osa edelleen välttelee isoja yleisötilaisuuksia koronan takia.

Maatalousmessuille on edelleen tilaus. Uusien koneiden ostajat tutustuvat koneisiin useimmiten paikallisissa esittelytilaisuuksissa ja osa saa koneen jopa omalle tilalleen koeajoon. Tuotantotarvikkeista ja palveluista löytyy paljon materiaalia verkosta. Siitä huolimatta messut tarjoaa mahdollisuuden vertailla koneita, palveluja ja tuotantotarvikkeita yhtaikaa ja myös mahdollisuuden keskustella myyjien ja tavarantoimittajien kanssa.

Messuilla lyödään kiinni jo aiemmin valmisteltuja kauppoja. Tälläkin kertaa varmistui lukuisa määrä traktori-, puimuri- ja työkonekauppoja.

Messut ovat maatalousalan ammattilaisille myös merkittävä sosiaalinen tapahtuma. Siellä tavataan tuttuja ja myös vähemmän tuttuja, luodaan uusia verkostoja ja annetaan myös vaikeassa taloudellisessa ja tuotannollisessa tilanteessa arvokasta vertaistukea toisille.

Jotain tapahtuman sosiaalisesta merkityksestä kertoo se, että ”vuoden maajussin” valinta keräsi ylivoimaisesti suurimman katsojajoukon messujen tapahtumalavan eteen.