Alkuvuoden tulokset selvillä

Salkkumme Q2-katsauskauden aloittivat Atria ja HKScan jo heinäkuussa. Koronakevään tulokset eivät olleet liha-alalla niin synkät kuin pahimmillaan pelättiin. Markkinoiden yleisodotuksiin nähden liha-alan ensimmäinen vuosipuolisko oli kuitenkin jonkinasteinen pettymys. Altian, Apetitin ja Raision kohdalla jännitystä kesti pidempään, sillä tietoja oli odotettava elokuulle.

Ensimmäisenä pelin avasi Raisio, jonka Q2-katsaus julkaistiin 5.8. Jotain tulevasta oli kuitenkin jo aiemmin arvailtavissa, sillä heinäkuun lopulla yhtiö perui tälle vuodelle annetun ohjeistuksensa.

Vuoden toisella neljänneksellä Raisio-konsernin liikevaihto oli 59,9 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin yllettiin 62,7 miljoonaan euroon. Liiketulos tipahti edellisvuoden saman ajanjakson 7,3 miljoonasta eurosta 7,0 miljoonaan euroon.

Puolivuositasolla konsernin liikevaihto kuitenkin kohosi 114,6 miljoonaan euroon edellisen alkuvuoden 112,6 miljoonasta eurosta. Myös alkuvuoden liiketulos nousi 13,6 miljoonaan euroon vertailukauden 12,2 miljoonasta eurosta.

Raision kurssi kohosi elokuun aikana 3,105 eurosta 3,13 euroon.

Altia ja Apetit yllättivät myönteisesti

Altian Q2-katsaus julkistettiin 19.8. Vuoden toisen neljänneksen raportoidun liikevaihdon kerrottiin kutistuneen viime vuoden vertailukauden 91,2 miljoonasta eurosta 81,0 miljoonaan euroon. Samaan aikaan raportoitu käyttökate kuitenkin kasvoi 12,6 miljoonaan euroon edellisen vuoden vastaavan jakson 9,2 miljoonasta eurosta.

Puolivuotistasolla kehitys oli samansuuntaista. Tämän vuoden alkupuoliskon raportoitu liikevaihto oli 149,3 miljoonaa euroa, kun se oli viime vuoden vastaavalla jaksolla 165,0 miljoonaa euroa. Alkuvuoden raportoitu käyttökate nousi 18,0 miljoonaan euroon vertailukauden 13,5 miljoonasta eurosta.

Tulevaisuutta ei Altiassakaan uskallettu ennustaa, vaan yhtiö pidättäytyi edelleen vuoden 2020 ohjeistuksesta. Analyytikot uskovat kuitenkin kirkkaampaan tulevaisuuteen. Esimerkiksi loppukuusta julkaistussa Kauppalehden artikkelissa kerrottiin Altian osakkeelle povattavan jopa yli kymmenen prosentin nousuvaraa.

Elokuun aikana Altian kurssi kipusi heinäkuun lopun 7,98 eurosta 8,5 euroon.

Salkkumme tuloskauden päätti Apetit, jonka 21.8 julkaistut Q2-luvut lupailivat yhtiölle myönteistä tuloskäännettä. Tämän vuoden huhti-kesäkuun jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 73,7 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna oli 64,5 miljoonaa euroa. Liiketuloskin pinnisti vertailukauden 3,9 miljoonan euron tappiosta 0,1 miljoonaa euroa voitolle.

Myös puolivuotistarkastelussa liikevaihto kohosi vertailukauden 135,5 miljoonasta eurosta 138,8 miljoonaan euroon. Liiketulos puolestaan ylsi 0,3 miljoonaan euroon, kun se edellisenä alkuvuonna jäi 3,9 miljoonaa euroa tappiolle.

Apetitin osakkeen kurssi nousi elokuun aikana 9,16 eurosta 9,26 euroon.

Liha-alalla kovin hiljaista

Atria julkaisi Q2-katsauksensa heinäkuun puolella. Elokuun tiedottaminen rajoittui lähinnä vuoden 2021 taloudellisen raportoinnin aikatauluihin.

Atrian kurssi eli elokuun aikana 8,53 eurosta 8,52 euroon.

HKScanin Q2-katsaus julkistettiin niin ikään heinäkuussa. Elokuu sujui pääosin hiljaisissa merkeissä. Puolessa välissä kuuta yhtiön osakkeilla tehtiin kuitenkin yli kahden miljoonan euron arvoinen kauppa

HKScanin osakekurssi laski elokuun aikana heinäkuun lopun 1,946 eurosta 1,918 euroon.

Elokuussa KM:n maataloussalkun arvo elpyi heinäkuun lopun 2370 eurosta 2401 euroon. Kuun lopulla salkkumme oli noin 670 euroa tappiolla.

KM-salkku on henkilökohtainen sijoituskokeilu. Emme anna sijoitusneuvoja. Mikäli joku päätyy ostamaan mallisalkkumme osakkeita, hän tekee sen omalla vastuullaan.

Teksti: Kyösti Isosaari

Elokuu oli KM-maataloussalkulle varovaisen myönteinen. Apetit ja Raisio elpyivät hieman, kun taas Altialla nähtiin jopa selkeää kurssinousua, jonka analyytikot uskovat kaiken lisäksi vielä jatkuvan. Atrian osakkeen arvo pysyi koko elokuun lähes ennallaan, kun taas HKScanin kurssi jatkoi loivaa alamäkeään. Salkkumme arvo nousi elokuussa muutamalla kympillä.

Lähde: www.nasdaqomxnordic.com

KM:n maataloussalkun tuotot on laskettu sijoitetun pääoman mukaan, ja ne pitävät sisällään uudelleensijoitetut osingot. Salkun markkina-arvo on määritelty edellisen kuun viimeisen pörssipäivän lopetuskurssin mukaan. Laskelmissa on otettu huomioon ostopalkkiot muttei mahdollisia myyntipalkkioita. Takeita myynnin onnistumisesta kyseisellä hinnalla ei siis ole.

Osinkotuotot on laskettu vain kuluneelta vuodelta veronpidätyksen jälkeisen osinkosumman mukaan. Tuotoissa ovat mukana osingot, jotka on maksettu elokuun loppuun mennessä.