Yritetään olla turhautumatta

Kahden kulttuurin väliin putoaminen on monella tapaa vaarallista. Tunne siitä, että ei kuulu mihinkään, turhauttaa. Siitä tunteesta ei yleensä seuraa mitään hyvää.

Pääkaupunkia riivaava jengiytyminen on tästä hyvä osoitus. Tosin ilmiössä ei ole mitään uutta. Turhautuminen ja sosioekonominen jumi ovat aiheuttaneet ennenkin laajoja nuorisorikollisuuden aaltoja. Pohjanmaan häjyt on tästä ehkä paras esimerkki.

Puukot heiluivat, kun tulevaisuus näyttäytyi nuorille synkkänä eikä kaikille riittänyt töitä. Varsinkin isojen talojen nuorimmat pojat joutuivat lähes puille paljaille vanhimman pojan periessä talon. Kun ahdistavaan olotilaan lisättiin vielä tiukkaan kuriin tähtäävät paikallislait, on lopputulos Suomen nuorisorikollisuuden historiaa.

”Juovuspäissä otettiin korvaus niistä menetyksistä, joita arjessa koettiin. Haluttiin olla jotakin. Luotiin väkivallasta korvike, tie menestykseen.” Näin kuvaili tutkija Heikki Niskakangas häjyjen toimintaa tervan poltolla ja metsien raivauksella rikastuneella Pohjanmaalla.

Miten häjyt ja jengiytyminen liittyvät Euroopan parlamentin vasta hyväksymään metsäkatoasetukseen? Sitä kannattaa miettiä, sillä valtakoneiston epäoikeudenmukaisiksi koetut määräykset aiheuttavat aina vastareaktion muodossa tai toisessa. Kyse on sosiaalipsykologisesta ilmiöstä, jota vuosisadat eivät muuta miksikään.

Metsäkatolainsäädännön soveltamisalaan kuuluvat nautakarja, kaakao, kahvi, palmuöljy, soija, puu, kumi, puuhiili, painetut paperituotteet ja useita palmuöljyjohdannaisia. EU:ssa saa siis jatkossa myydä edellä mainittuja tuotteita vain siinä tapauksessa, että ne eivät ole peräisin metsäkatoalueelta. Luettuna tämä tuntuu selvältä. Tosin sitä en tiedä, mitä asetukseen sisältyvän alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioittaminen esimerkiksi Suomen Lapissa tarkoittaa. Loppuuko hakkuut kokonaan?

Parlamentin hyväksymällä metsäkatoasetuksella on siis hyvä tarkoitus, mutta käytännön ymmärryksen puute, joustamattomuus ja ideologinen halu ratkaista pikkutarkoilla totaalikielloilla monimutkaisia globaaleja ongelmia luo isoja ongelmia esimerkiksi metsäisessä Suomessa. Asetus on järeä ase, sillä se on jäsenmaita sitova.

Kaikesta julkisesta keskustelusta huolimatta Suomesta löytyy vielä maatiloja, jotka haluavat investoida kehittääkseen tuotantoaan isommaksi ja tehokkaammaksi. Tehostamisvaatimus on ollut maatalouspolitiikan sisälle leivottu tavoite koko 2000-luvun.

Suomessa on 14,5 miljardia puuta. Siitä huolimatta muutaman puun kaataminen naudanlihaa tuottavan rakennuksen tieltä johtaa kohta lihan myyntikieltoon koko EU:n alueella ja vieläpä takautuvasti. Sitä vaatii Euroopan parlamentin hyväksymä metsäkatoasetus, joka on siis jäsenmaita sitova.

On täysin ymmärrettävää, että maa- ja metsätalouden harjoittajat alkavat Suomessa turhautua. Nykyinen komissio, joka ruokkii Euroopan parlamenttia, on menettänyt laajojen kansankerrosten luottamuksen jatkuvilla epärealistisilla ulostuloillaan. Liian vahva ideologinen pakkosyöttö ja sokea usko kieltoihin on huono yhdistelmä.

Suomen oikeusjärjestelmä nojaa perustuslakiin, ja vallan käytön pitää aina perustua lakiin. Vaikka EU:n säätämät asetukset ovat jäsenvaltioita sitovia, se ei voi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Suomen olisi niiattava oman perustuslain suhteen.

Kahden hallintokulttuurin väliin jääminen turhauttaa ja aiheuttaa – historian oppien mukaan – pitkän päälle häiriökäyttäytymistä. Kansallisen kulttuurin vaaliminen on kansanvallan ja itsehallinnon perusta. Johonkin se perälauta on asetettava.

Metsäkatoasetus meni selvästi perälaudan yli. Siihen on saatava kansallisia poikkeuksia erityisesti siltä osin, kun kyse on ruokaturvasta ja mittakaavaltaan vähämerkityksellisistä toimenpiteistä. Suomen hallintolakikin edellyttää, että viranomaisten toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Ei kai kukaan voi vakavissaan Suomessa kieltää tai suositella keskeyttämään käynnissä olevan navetan laajennusta muutaman kaadettavan puun takia, kun päämääränä on globaalin metsäkadon pysäyttäminen.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö on arvioinut, että maatalouskäyttöön on vuosina 1990–2020 otettu 420 miljoonaa hehtaaria metsää. Hehtaarimäärä, joka on Euroopan pinta-alaa suurempi, kertoo järkyttävästä globaalista talouskilpailusta ja siitä, että maapallolla elää liian paljon ihmisiä sen kestokykyyn nähden. Se on se oikea ongelma. Luonnon puolesta on joka tapauksessa taisteltava.

Globaalista metsäkadosta noin 10 prosenttia johtuu Euroopan unionin alueella toteutuneesta kulutuksesta. Palmuöljyn ja soijan piikkiin tästä kadosta voidaan lukea yli kaksi kolmasosaa. Voisiko ajatella jopa niin, että suomalaiset turvepellot ja itäisen Suomen nurmiviljely nautojen ruokinnassa korvaa soijaa ja säästää metsiä globaalisti ajatellen. Jossain se tarvittava ruoan ja rehun tuotanto kuitenkin aina tapahtuu.

Sitäkään en tiedä, minkälainen sika säkin perältä lopulta asetuksen muodossa löytyy, sillä komissio määrittelee maat tai niiden osat matalan, keskimääräisen tai korkean riskin alueiksi joskus myöhemmin. Saa nähdä, mikä on Suomen asema riskin suhteen ja kuka sen määrittelee. Se on kuitenkin ilmeisen varmaa, että Suomen metsissä riittää tulevaisuudessa valvojia maatalouden malliin. Luottamus hyvä, kontrolli paras, sanoisi kyynikko.

Ja voi onnetonta sitä, joka rikkoo metsäkatoasetuksen pikkutarkkoja sääntöjä. Häntä odottaa sakko, joka on vähintään neljä prosenttia toimijan EU:n alueella toteutuneesta liikevaihdosta. Kovat on otteet nykyisellä komissiolla ja parlamentilla. Yritetään olla turhautumatta ja kestää nykyisen jalat tukevasti ilmassa olevan komission toimikausi loppuun. ◻