Nuorekas laidun lypsättää lehmän ja kasvattaa vasikan
Suomessa nurmi kasvaa hyvin, niin hyvin, että sen potentiaalista merkittävä osa jää hyödyntämättä niin maito- kuin emolehmätiloillakin. Laiduntamista tehostamalla maitotilat saisivat nurmensa riittämään entistä paremmin ja emotilat voisivat lisätä lehmien määrää.
Laidunta on totuttu ajattelemaan heikkona sadon antajana. Jos nurmialasta on niukkuutta, keskitytään mieluummin tehokkaaseen säilörehun tuotantoon eikä tuhlata arvokkaita hehtaareja laitumeksi.
Ison lypsykarjan laiduntaminen koetaan monesti hankalana päivittäisine lypsylle siirtymisineen. Valiolaisista maitotiloista 72 prosenttia laiduntaa lehmiään. Parsinavetoita on noin puolella, joten laiduntavien joukossa on paljon myös pihattoja. Lypsylehmien laiduntaminen on ratkaistu onnistuneesti jopa automaattilypsyssä.
Emolehmät vasikoineen laidunnetaan lähes aina, mutta vasikoiden päiväkasvu laitumella jää usein heikommaksi kuin perimän puolesta voisi odottaa. Emojen heikko maitotuotos kertoo puutteista laitumessa tai vedensaannissa.
Tätä juttua varten haastatellut asiantuntijat, jotka ovat itsekin karjankasvattajia, patistavat nautatiloja tehostamaan laidunten hoitoa ja käyttöä. Laitumista tulee saada satoa yhtä paljon kuin säilörehunurmilta. Karkeasti tämä merkitsee laidunten satojen kaksinkertaistamista. Eläinten korjatessa sadon itse säilörehun hintaa nostavat kone-, polttoaine- ja työkustannukset jäävät pois.
Rehunsäästöä ja hyvinvointia
”Jos lypsykarjatilalla päästäisiin siihen, että karkearehusta puolet saadaan laitumelta 3–4 kuukauden ajan, se säästäisi jopa parin kuukauden säilörehut. Samalla moni muukin asia paranee”, vakuuttaa ProAgrian nurmiasiantuntija Anu Ellä.
Myös emolehmätilalla on mahdollisuus tehdä parempi taloudellinen tulos, kun laitumet valjastetaan tehokkaaseen syöttöön, sanoo Johanna Jahkola. Hän on laiduntanut hereford-karjaa tilallaan Urjalassa intensiivisesti vuodesta 2010 ja kokee työn palkitsevana.
”On helppo valittaa politiikasta, markkinoista ja säistä, mutta niihin emme pysty vaikuttamaan. Sen sijaan siihen, mitä tapahtuu tilan aitojen sisäpuolella, pystymme vaikuttamaan paljon”, Jahkola sanoo.
Kehityspäällikkö Susanna Vehkaoja Atrialta ei haluaisi Suomeen syntyvän emotiloja, jotka ruokkivat eläimet tarhaan ympäri vuoden.
”Emolehmätuotantoon siirtymistä suunnittelevista tiloista osa karsastaa laiduntamista aidantekoon ja eläinten karkailuun liittyvien lapsuuden kokemustensa perusteella”, hän sanoo.
Vehkaoja on omalla tilallaan Seinäjoella kehittänyt sujuvia käytäntöjä laidunkiertoon ja saanut hyviä tuloksia.
Eroon jatkuvasta laidunnuksesta
Laki määrää lehmät kesällä parsinavetasta laitumelle, ja usein karja pyritään päästämään pihatostakin ulos ainakin jaloittelemaan. Jos laidunnusta jatketaan samalla alueella viikko toisensa jälkeen, ruoho vanhenee, korsiintuu ja tulee tallatuksi. Maittava uusi kasvu tulee syödyksi saman tien.
Laitumen arvo rehuna menetetään kokonaan, jos karja käyttää samaa aluetta koko kesän ja sisäruokintaa jatketaan muuttumattomana. Säilörehulla toki saadaan tasainen ruokinta ja tuotos, ja pelkkä laitumella kuljeskelukin tuo terveyshyötyä. Varsinaisesta laiduntamisesta ei silloin kuitenkaan voida puhua.
Täyslaidunnuksella tarkoitetaan, että lypsylehmät saavat laitumelta kaiken karkearehun. Lypsyn yhteydessä niille annetaan hiukan väkirehua. Täyslaiduntamista harjoittavissa maissa tyydytään maltilliseen, 6 000–7 000 kilon keskituotokseen ja pidetään kustannukset alhaalla.
Anu Ellä ei usko, että lypsylehmien täyslaidunnus olisi järkevää Suomessa. Laidunrehun osuutta voidaan silti reippaasti lisätä meilläkin.
”Tavoitteeksi voi aluksi asettaa yhden kuukauden säilörehujen säästön, tuotoksen putoamatta. Laidunruohon laadun on oltava silloin yhtä hyvä kuin säilörehun. Se on mahdollista, jos nurmi on nuorta. Jatkuvassa laidunnuksessa nurmi on nuorta vain kerran kesässä.”
Jatkuva saman alueen laiduntaminen on Ellän mukaan edelleen yleistä maitotiloilla. Ilmiö on tuttu emotiloillakin. Vaikka laidunlohkoja olisi useita, eläinten siirtäminen saattaa venyä tarpeettoman pitkään, ja seurauksena on ylilaidunnus: ruoho kalutaan niin lyhyeksi, että jälkikasvu tyrehtyy kokonaan.
Ylilaidunnus onkin keskeinen laidunten satoja rajoittava tekijä. Laitumen syöttö pitää lopettaa ruohon korkeuden ollessa 10 senttimetriä. Uuden kaistan avaaminen samalla lohkolla ei riitä, ellei samalla estetä eläinten pääsyä laidunnetulle alueelle. Kun kasvusto jää rauhaan, se alkaa toipua ja jälkikasvu käynnistyy.
Lue koko juttu KM:stä.
Teksti: Raila Aaltonen
Kuva: Pirjo Mälkiä