Projekti välittää viljelijästä
Jos maatilalla tulee ongelmia, lähes aina ne heijastuvat tilan talouteen. Sairastuminen ja uupuminen syövät taloudellista tulosta, ja toisinpäin, kun talous sakkaa, se näkyy jossain vaiheessa ongelmina jaksamisessa ja sitä kautta myös viljelijän terveydessä. Vaikeisiinkin tilanteisiin on kuitenkin löydettävissä ratkaisu ja monenlaista apua on saatavilla, kunhan sitä jaksetaan ja osataan hakea. Näin vakuuttaa Välitä viljelijästä -projektin Etelä-Pohjanmaan alueen työntekijä Johanna Lehtonen.
“Rinnallakulkija, joka on mukana niin kauan, kuin tila sitä tarvitsee”, kuvaa Johanna Lehtonen rooliaan projektityöntekijänä.
Lehtoselle maatilojen haasteet tulivat tutuiksi jo edellisessä työpaikassa pankissa, jossa hän vastasi maatalouden rahoituksesta. Näkökulmaa asiaan tuli myös nykyistä projektia edeltäneen Varavoimaa farmarille -hankkeen ohjausryhmässä.
“Ajattelin silloin, miten hyvää työtä viljelijöiden jaksamista tukevassa hankkeessa tehdään”, Lehtonen kertaa.
“Pankissakin näki monenlaisia tilanteita, mutta viljelijöiden auttamiseen oli siellä rajalliset mahdollisuudet. Rahoittaja ei voi liiaksi pelata tunteella eikä rooli sen kummemmin kuin käytettävissä oleva aikakaan mahdollista kokonaisvaltaista paneutumista asiakkaan asioihin.”
Tammikuusta 2021 asti hän itse on nyt ollut yksi maan 14 projektityöntekijästä, kiertänyt maakuntaa tilalta toiselle ja pohtinut yhdessä asiakkaidensa kanssa, miten vaikeista tilanteista pääsee eteenpäin.
“Koen olevani etuoikeutettu, kun saan auttaa viljelijöitä jaksamaan tärkeässä työssään, tuottamassa kotimaista maitoa, lihaa ja leipää suomalaisten ruokapöytiin.”
Monenlaista apua tarjolla
Useimmiten projektin piiriin tullaan niin, että lomatoimen, neuvojan, teurastamon tai läheisten kautta tulee tieto viljelijästä, joka on antanut luvan siihen, että Lehtonen saa soittaa ja kysyä, voisiko olla avuksi. Vähän vajaa puolet Lehtosen asiakkaista ottaa ensimmäisen kerran yhteyttä itse.
“Vaatii aika paljon rohkeutta, että uskaltaa itse sanoa tarvitsevansa apua”, Lehtonen toteaa.
“Välttämättä siihen ei ei edes ole voimia silloin, kun asiat kaatuvat päälle.
”Toki viljelijöiden omat yhteydenotot ovat lisääntyneet sitä mukaa, kun tietoa projektista ja sen tarjoamasta avusta on ollut enemmän saatavilla.”
Lähes kaikissa avunpyynnöissä talousongelmat ovat mukana tavalla tai toisella. Lisäksi tiloilla pohditaan ihmissuhteita, parisuhde hiertää tai sukupolvien välille ei löydy yhteistä säveltä. Usein huolestuttaa oma työkyky, joka voi olla koetuksella uupumisen tai sairastumisen takia.
“Samat asiat aiheuttavat tiloilla vaikeuksia, mutta silti ei voi sanoa, että tilanteet olisivat samanlaisia. Kaikissa tapauksissa on omat piirteensä.”
Kun Lehtonen tulee tilalle ensimmäisen kerran, yhteistyö aloitetaan kartoittamalla avun tarve. Sitten lähdetään miettimään, kehen ollaan yhteydessä.
Projektityöntekijä pystyy itse auttamaan monissa käytännön asioissa. Lehtonen on selvittänyt kuittipinoja ja lähtenyt mukaan tueksi pankkiin, perunkirjoitukseen ja lääkärikäynnillekin. Projektityöntekijöillä on myös hyvät verkostot, joiden avulla tilalle pystytään kokoamaan tukirinki.
“Tarkoitus ei ole, että itse hoitaisin kaikkea. Kun saadaan selville, mitä tilalla tarvitaan, haetaan asiantuntijoita apuun.”
Projektityöntekijä ei myöskään tee asioita kenenkään puolesta. Sen sijaan hän kulkee mukana pisteestä seuraavaan, kunnes ollaan tilanteessa, ettei tilalla enää tarvita tukea.
Projektista voi hakea ostopalvelusitoumusta, jolla voi ostaa 500 eurolla henkistä tai muuta jaksamista tukevaa asiantuntija-apua. Joku haluaa käyttää rahan terapiaan, toinen hyötyy työnohjauksesta tai muusta jaksamisen tukemiseen tarkoitetusta asiantuntija-avusta.
Viljelijöille on tarjolla muutakin tukea, joista ei vaan ehkä tiedetä tarpeeksi, eikä osata hahmottaa, että ne ovat kaikkien saatavissa. Lehtonen muistuttaa mahdollisuudesta hakea tuettuja lomia Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon kautta. Tilalle voi saada myös Maaseudun tukihenkilöverkon Jelppi-ryhmän, joka voi äkillisissä tilanteissa avustaa kotitöissä, asioimisessa ja muissa käytännön asioissa. Jelppi-ryhmät koostuvat koulutetuista vapaaehtoisista. Toiminta on luottamuksellista, ja vapaaehtoisia sitoo vaitiolovelvollisuus.
Turhaa häpeää
heikkenee. Tilanteen ratkaisemiseen voidaan tarvita tilan ulkopuolista apua, jota voi saada oman alueen Välitä viljelijästä -projektin kautta.
Lehtonen rohkaisee viljelijöitä ottamaan oman alueen projektityöntekijään yhteyttä, jos yhtään tuntuu siltä, että ulkopuolinen apu voisi olla tarpeen.
“Ei pidä ajatella, että asia olisi niin pieni, ettei sillä viitsi ketään vaivata, tai niin hankala, ettei siitä kehtaa puhua kenellekään.”
Tiloilla kannetaan varsin erilaisia taakkoja kuin muissa yrityksissä. Tilanpitoon suhtaudutaan tunnepitoisesti ja usein viljelijää painaa ylisukupolvinen vastuu, joka pahimmillaan estää muutoksen.
“Monesti mennään asenteella, että tällä mäellä on aina lypsetty lehmiä ja niin lypsää nuori isäntäkin, kiinnosti tai ei”, Lehtonen kuvaa.
Viljelijät myös kokevat itsensä arvottomiksi, jos tilalla menee huonosti.
“Eihän se niin ole. Pitäisi osata nähdä itsensä tilasta erillisenä. Ei ihminen ole epäonnistunut, vaikka tilalla joku asia tai vaikka koko tila epäonnistuisi.”
Avun pyytäminen on usein vaikeaa. Omalle tilanteelleen sokeutuu niin, ettei edes tajua tarvitsevansa apua. Tai sitten tilanne tuntuu niin ylitsepääsemättömältä, ettei uskota, että apua voisi saada.
Lehtonen on nähnyt myös sen, että häpeä ja syyllisyys estävät avun hakemisen.
“Uupuminen tai vaikkapa laskujen meneminen ulosottoon koetaan häpeällisenä ja itseä syytetään tilanteesta. Ne ovat kuitenkin turhia tunteita, jotka syövät voimavaroja siltä, että asioita alettaisiin korjata pala palalta. Elämä ei aina mene niinkuin on suunniteltu, mutta aina on mahdollista tehdä korjaava liike tilanteen parantamiseksi.”
Apua talouden hallintaan
Hannu Vuoriniemi on yksi niistä talouden ammattilaisista, joita Välitä viljelijästä -projektien työntekijät pyytävät mukaan silloin, kun tilalla tarvitaan tukea talousasioiden hallintaan. Vuoriniemi on itsekin ammatiltaan maanviljelijä, minkä ohella hän on parikymmentä vuotta nähnyt maatilojen elämää ensin verohallinnon ja MTK:n leivissä, nyt viimeiset vuodet itsenäisenä asiantuntijana Vuoriniemi Consulting VC Oy:ssä.
Projektien kautta Vuoriniemelle ohjautuu toistakymmentä asiakasta vuosittain. Osalla on eriasteisia talousvaikeuksia, osa kaipaa sparrausapua sukupolvenvaihdokseen, veroasioihin tai tilan muutostilanteisiin.
Juuri tällä hetkellä lähes kaikkien tilojen talous on poikkeuksellisen kireällä.
“Tilanne on nyt sellainen, että viljelijän omat keinot ovat aika rajalliset. On entistä tärkeämpää miettiä ydintoimintoja, keskittyä oleelliseen ja karsia turhat rönsyt pois.”
“Kotieläintilalla tulot tulevat seinien sisältä, eli sinne kannattaa nyt satsata. Sitäkin voi miettiä, onko eläimiä liikaa suhteessa rehualaan? Joskus voi peltoakin olla liikaa. Ja hyvin harvoin sillä, että tekee enemmän urakointia, pystyy korjaamaan taloustilannetta.”
Vuoriniemi muistuttaa, että niin nyt kuin muunkinlaisina aikoina vaikeimmastakin paikasta on aina olemassa joku tie eteenpäin. Joskus riittävät erikokoiset korjausliikkeet, joskus taas tarvitaan radikaaleja ratkaisuja.
Verot ja velat
Kun Vuoriniemi alkaa selvittää tilan talouden ongelmia, käydään läpi tilan tilinpäätökset muutama vuosi taaksepäin. Ammattilaiselle ne kertovat paljon siitä, missä mennään ja miten tilanteeseen on päädytty. Kun perussyy tilanteeseen löytyy, on helpompi lähteä korjaamaan oikeita asioita.
Pitkäaikaisten talousongelmien takana voi olla se, että on tehty investointi, joka ei ole oikein koskaan lähtenyt toimimaan. Navettaa ei ole saatu täyteen, kato on vienyt rehusadon tai laitteilla on ollut odotettua enemmän lastentauteja. Tai sitten vaan elämä on tullut väliin, ihmiset tai eläimet sairastuneet tai oma jaksaminen loppunut. Syystä tai toisesta tuotantoa ei ole saatu pysymään sillä tasolla, että kannattavuuden kipuraja ylittyisi.
Joskus tuotantotulokset ovat kohdallaan, mutta rahat eivät vain riitä. Silloin syy löytyy yleensä joko siitä, että verosuunnittelussa on epäonnistuttu tai sitten lainoja maksetaan tuotantoon nähden liian kovalla tahdilla.
“Voi olla niinkin, että yksityistalouteen menee liikaa rahaa”, Vuoriniemi sanoo.
“Sitä on usein vaikea myöntää. Useimmiten se on kuitenkin helposti korjattavissa. Myös lainanmaksuohjelmiin voidaan usein vaikuttaa. Verotuksen oikaiseminen on haasteellisempaa, mutta sekin onnistuu, jos siihen on riittävät perusteet.”
Tilan talous ei korjaannu hetkessä, eikä koko pakettia pääse purkamaan heti. “Pilkotaan asia pienempiin osiin ja korjataan sitten pala palalta.”
Joskus on pakko tehdä vaikeitakin ratkaisuja, että päästään eteenpäin. Silloin Vuoriniemi kannustaa laittamaan paperille ranskalaisilla viivoilla, mitä haluaa tuotannolta, työltä ja elämältä ylipäätään. Se auttaa hahmottamaan sitä, miten eri vaihtoehtojen kanssa eletään.
Joskus ollaan siinä pisteessä, että edessä on tilan lopettaminen. Ratkaisu on raskas ja vaikea, liittyi siihen sitten taloudellisia paineita tai ei.
“Sitäkään ei kannata pelätä liikaa”, Vuoriniemi painottaa.
“Viljelijät ovat monitaitoisia tekijöitä, töitä löytyy kyllä. Ja lopulta lopettaminen voi olla helpottavaakin.”
“Ja oli ratkaisu mikä hyvänsä, tärkeintä on tilanväen jaksaminen ja perheen selviytyminen, lopulta muulla ei ole merkitystä.” ◻
Halutessaan voi muuttaa omaa tilannettaan
Muutos lähtee omasta ajatusmaailmasta. Ensin pitää ymmärtää olevansa umpikujassa, vasta sitten pystyy hakemaan apua. Tämän on konkreettisesti kokenut Kaisa, jonka perheen pelasti Välitä viljelijästä -projekti ja Melan työntekijä, joka ohjasi Kaisan avun piiriin.
Ensin oli velkainen tila ja intoa täynnä oleva nuori emäntä, joka uskoi, että maatalousoppilaitoksen opeilla ja kovalla työllä jos ei nyt ihan siirretä vuoria, ainakin nostetaan vuosia pohjamutia kyntänyt maitotila uuteen kukoistukseen.
Ja olisi ehkä nostettukin, ellei mukana olisi ollut sellaisia muuttujia, joille emännän voimin ei voinut mitään.
Velkaa ja huonoa yhteistoimintaa
“Kun ostimme silloisen mieheni kanssa tämän kotitilan, velkaa oli jo valmiiksi paljon”, Kaisa (nimi muutettu) kertaa.
“Edellinen sukupolvi oli velkaantunut ihan turhilla konehankinnoilla ja sama vähän jatkui, vaikka en sitä heti tajunnut. Minulla ei ollut kokemusta muusta ja uskoin, kun minulle sanottiin, että tälläinen ja tälläinen kone nyt vaan pitää olla.”
Osa koneista oli yhteisiä isännän veljen kanssa. Niitä oli vaikea saada käyttöön silloin, kun olisi tarvittu, kun veljen työt osoittautuivat aina nuoren parin töitä kiireisemmiksi. Parhaana poutapäivänä puimuri saatettiin hakea velipojan pellolle kesken lohkon puimisen.
“Se oli sellainen kokemus, että yhteiskoneet eivät innosta vieläkään.”
Sitkeästi Kaisa kuitenkin hoiti karjan ja sen ohella kirjanpidon, laskut ja suunnittelun. Pellollekin piti välillä ehtiä, kun puolison mielialat alkoivat vaihdella ja saattoi olla päiviä, ettei hän jaksanut siirtyä tuvan puolelta mihinkään.
Pikkuhiljaa laskuja alkoi kertyä ja tilanne muutenkin kaatua käsiin. Kaisa ei edelleenkään osannut kyseenalaistaa mitään, keskittyi vain arkeen ja yritti parhaansa mukaan huolehtia sen sujumisesta. Perheen kaksi lasta vaativat osansa hekin.
“Olin nuori ja sinisilmäisen luottavainen. Ajattelin, että tälläistä se maatiloilla on.”
Kierre syvenee
Jossain vaiheessa pankki ehdotti velkajärjestelyä, mutta sehän ei sopinut isännälle alkuunkaan. Sen sijaan mentiin toiseen pankkiin ja otettiin sieltä velka, jolla maksettiin entiset velat pois. Onnistuessaan velkajärjestely olisi ollut tilan pelastus, mutta isännän mielestä ongelmaa ei ollut, eikä järjestelyjä tarvittu.
Velkaongelma ei tietenkään hoitunut uutta velkaa ottamalla, joten vuosien mittaan kierre vain syveni. Ratkaisuna työmäärää tilalla vähennettiin vaihtamalla lypsykarja emolehmiin. Ajatuksena oli, että isäntä pystyisi hoitamaan emot yksin niin, että Kaisa pääsisi tilan ulkopuolelle töihin.
Kaisahan meni, ripeälle naiselle löytyi kyllä työmaita niin siivoojana kuin lomittajanakin, mutta kotona työt tuntuivat pysähtyvän, kun Kaisa oli muualla. Miehen masennusjaksot pahenivat, mutta apua hän ei ollut valmis hakemaan. Niinpä Kaisa hoiti lopulta oman työpäivänsä jälkeen tilan työt ja kodin, jos vielä jaksoi.
Kaisan palkoilla pystyttiin alkuun helpottamaan tilan taloutta niin, että laskuja alettiin saada ajan tasalle. Miehen rahantarve kuitenkin kasvoi sitä mukaa, kun tilanne parani. Taas ostettiin koneita ja vaihdettiin autoa. Mies alkoi myös muuttua pelottavaksi ja sai raivokohtauksia. Kaisa oppi piilottelemaan laskuja ja kaunistelemaan rahatilannetta, ettei mies suuttuisi.
Samalla Kaisa itse vajosi syvemmälle uupumukseen. Kolmas äitiysloma tarjosi lyhyen hengähdystauon, mutta heikensi taas rahatilannetta. Pikkuhiljaa asioita jäi tekemättä, kun voimat eivät vain riittäneet. Hoitamatta jäi myös tilan kirjanpito.
“Tiesin, etten selviä siitä enää yksin, mutta en uskaltanut pyytää ketään vierasta siihen avuksi, koska tiesin, että mies raivostuisi.”
“Olihan se tilanne ihan mahdoton”, Kaisa toteaa nyt.
“Mutta kun uupumukseen ja vaikeuksiin uppoaa tarpeeksi syvälle, ei siitä osaa pyrkiä pois. En nähnyt tulevaisuudessa enää mitään.”
Umpikujasta pelastukseen
Joskus pitää joutua umpikujaan, ennen kuin pystyy hakemaan muutosta. Kaisan perheen umpikuja tuli sinä yönä, kun mies raivopäissään alkoi hajottaa taloa ja ajoi perheensä turvakotiin. Siellä Kaisa nukkui kunnolla ensimmäisen kerran vuosiin ja jaksoi tajuta tarvitsevansa ulkopuolista apua.
Työterveyshuollon ja lastensuojelun kautta Kaisa ja lapset saivatkin tukea niin, että Kaisa jaksoi hakea eroa. Mies sai apua hänkin, mutta silti tarvittiin lähestymiskielto ja useampi poliisin vierailu, että tilanne rauhoittui.
Kaisa vuokrasi osan pelloista ja vähensi karjaa selvitäkseen töistä. Siinä vaiheessa hän soitti Melan asiamiehelle ja pyysi tätä pienentämään Mela-maksua.
“En tänä päivänä tiedä, mikä siinä puhelussa kiinnitti asiamiehen huomion niin, että hän soitti hetken päästä takaisin ja kysyi, saako pyytää Välitä viljelijästä -projektityöntekijää soittamaan minulle. Annoin luvan ja seuraavana päivänä työntekijä soitti. Ja se oli pelastus.”
Projektityöntekijän kanssa aloitettiin laittamalla kuitit järjestykseen. Työntekijän kautta löytyi myös kirjanpitäjä, joka teki verokirjanpidon ajan tasalle. Ulosotosta lähti saman tien velkaa kymmeniä tuhansia.
Nyt Kaisa on siinä vaiheessa, että työntekijä auttaa häntä laittamaan maksamattomia laskuja järjestykseen ja mietitään yhdessä, miten niistä selvitään. Velkajärjestelyäkin tullaan hakemaan jossain vaiheessa, mutta juuri nyt sillä ei ole kiire. Asioita hoidetaan projektityöntekijän tuella yksi kerrallaan.
”Tilanne ei ole paha, kun haluat tästä kuntoon”
Kaisa on kokenut tärkeänä sen, että projektityöntekijä on ottanut asiat asioina eikä ole missään vaiheessa tuominnut tai arvostellut.
“Minulle sanottiin vaan, että maksuhäiriömerkinnät ja muut eivät ole maailmanloppu. Eikä tilanne ole paha, kun haluat tästä kuntoon. Jaksan nyt luottaa siihen, että kun haluaa muutosta, se tulee.” MY