Nurmikasvustoa lähemmin tarkastellessa voi huomata eri lajien lehdissä kirjavan joukon erilaisia laikkuja. Nurmiheinillä esiintyy laaja joukko isäntäkasvin solukoita ravinnokseen käyttäviä taudinaiheuttajasieniä. Lehtilaikkutautien edetessä yhteyttävä lehtiala vähenee solukoiden aineenvaihdunnan häiriintyessä, ja voimakkaan tartunnan seurauksena koko kasvusto voi kuolla.

Taudinaiheuttajasienten aikaansaamat selvästi havaittavat kuoliolaikut on usein helppo erottaa ravinnepuutosten oireista. Sen sijaan erilaisten epämääräisten värimuutosten, kuten lehtien kärkiosien tai reunojen kellastumisen taustalla voi olla eri taudinaiheuttajien ja ravinnepuutosten yksittäin aiheuttamat vauriot tai näiden yhteisvaikutus.

Mitä, missä, milloin?

Lehtilaikkutauteja on monenlaisia, yleisimmin kirjallisuudessa törmätään sekä Suomessa että ulkomailla yleisiin kasvukaudella esiintyviin taudinaiheuttajiin. Lievissä tartuntatapauksissa voidaan tauteja jonkin verran tunnistaa, mutta voimakkaassa tartunnassa taudinaiheuttajia on yleensä pelto-oloissa mahdotonta erottaa toisistaan.

Nurmiheinistä voidaan tunnistaa esimerkiksi heinien­rengaslaikku (Rhynchosporum orthosporum), heinientäplälaikku (Mastigosporium-suku) ja heinienverkkolaikku (Pyrenophora-suku). Näistä taudinaiheuttajista erityisesti heinientäplälaikun ulkonäkö voi vaihdella hyvin runsaasti.

Nurmiheinillä ja viljoilla on havaittu olevan yhteisiä taudinaiheuttajia, eikä niiden keskinäisiä vaikutuksia tunneta. Esimerkiksi on mielenkiintoista havaita Pyrenophora-lajien olevan yleisiä ja haitallisia viljalajien kasvustoissa. Nurmiheinillä esiintyvä Pyrenophora dictyoides on läheistä sukua ohran verkkolaikulle Pyrenophora teres.

Heinienrengaslaikun voi yrittää tunnistaa ruskeista rengasmaisista, vaihtelevan kokoisista laikuista, joiden keskiosa voi olla harmaa ja joita ympäröi selvästi kellastunut alue. Heinien täplälaikku aiheuttaa kooltaan pienempiä ruskeita laikkuja, joiden keskus voi olla oranssinkeltainen.

Rengaslaikku ja verkkolaikku voivat molemmat kasvattaa lehtilaikkujensa kokoa ja siten vaurioittaa suuria lehtialueita lievässäkin tartunnassa. Heinienverkkolaikku aiheuttaa tummemman ruskeita laikkuja, joiden ympärillä on kellastunut alue, laikut voivat olla epäsymmetrisiä ja verkkomaisia esiintyen muita useammin ­lehtien reunaosissa.

Lehdissä nähtävissä laikkuja, joiden ympärillä on selkeästi kellastuneita alueita. Lehtien kärjissä havaitaan taudin vioit­taman solukon ruskettumista.

Yksittäiset lehtilaikut ovat yhdistyneet ja lehti on katkennut kuolleen solukon kohdalta.

Pitääkö olla huolissaan?

Lehtilaikkutautien vaikutuksia sadon määrään ja laatuun ei vielä tarkkaan tunneta. Kuitenkin vanhemmissa tutkimusaineistoissa on havaittu joidenkin taudinaiheuttajien voivan sisältää toksiineja, mutta niiden vaikutuksia ei tunneta.

Vaikka lehtilaikkutartunta olisi lievä, voi kasvustoon kohdistuva haitta olla suuri, jos laikut sijaitsevat lehtien tyvi-osissa: esimerkiksi heinienverkkolaikun aiheuttamat vauriot voivat kasvattaa kokoaan ja yhdistyä, jolloin koko lehti kuolee ja lopulta katkeaa. Seurauksena lehtimassa voi vähentyä ja menetetään sadon laadullisia ominaisuuksia.

Lehtilaikut ovat petollisia: pieni laikku voi näyttää harmittomalta, mutta jo terveessä solukossa voi olla muodostumassa laajalle ulottuvia aineenvaihduntahäiriöitä, jotka näkyvät myöhemmin kasvukaudella lehtien reunojen tai kärkiosien kellastumisena. Esimerkiksi heinienverkkolaikun vaurioittamien kasviyksilöiden kasvu heikkenee ja tartunnan uusimisen riski kasvaa. Lehtilaikkutautien on havaittu voivan esiintyä paikallisesti myös seuraavina kasvukausina.

Lehtilaikkutautiesiintymät voivat vaikuttaa viattomilta, mutta otollisissa oloissa voivat rehottaa vallattomina. Lehtilaikkutaudit suosivat kosteita, viileitä kasvuoloja ja ovat usein yhteydessä pitkään lumipeitteeseen tai sateiseen kevääseen ja syksyyn. Tartunnat ilmenevät usein ensimmäisenä jo vanhemmissa nurmikasvustoissa ja esiintymien määrä lisääntyy syksyä kohti. Lehtilaikkutauteja voi kuitenkin esiintyä koko kasvukauden ajan, ja ne voivat ilmestyä jo nuoreen kasvustoon keväällä.

Lehtilaikkutaudit ovat myös siitä viekkaita, että tietty taudinaiheuttaja voi olla ulko­näöltään hyvinkin erilainen eri nurmiheinissä. Myös se, missä nurmiheinälajissa lehtilaikkutauti on kehittynyt, voi vaikuttaa siihen mihin toiseen lajiin se tarttuu ja aiheuttaa oireita.

Heinienrengaslaikun, -täplä­laikun ja -verkkolaikun on havaittu voivan levitä luonnonvaraisista tai rikkoina esiintyvistä nurmiheinistä viljeltyihin lajeihin. Erityisesti nurmipuntarpää ja koiranheinä ovat kestäneet heikommin lehtilaikkutauteja vastaan. Molempia kasveja esiintyy usein runsaasti viljelyalueiden läheisyydessä, vaikkei niitä enää varsinaisesti viljelykäytössä ole.

Koiranheinän ja nurmipuntarpään paluu viljelykäyttöön voi ehkä luoda lehtilaikkutautien taudinaiheuttajille mahdollisuuksia uusiin aluevaltauksiin, ellei taudinkestävyyteen puututa esimerkiksi jalostuksella. Erityisesti koiranheinä on kirjallisuudessa usein mainittu heinienrengaslaikun tärkeimmäksi isäntäkasviksi ja se on herkkä myös täplälaikun eri muodoille.

Arvoa nurmitutkimukselle

Nurmiheinien tauteja on kotimaassa tutkittu laajemmin viimeksi 1970–1980-luvuilla, ja jo tuolloin todettiin pula kattavasta tutkimusaineistosta ja tarve lisätutkimukselle. Nurmi­heinien tautien tutkimusta ei kuitenkaan ole pidetty yhtä arvossa kuin viljojen tutkimusta, vaikka samankaltaisia taudinaiheuttajia esiintyy laajalti myös viljoilla.

Lehtilaikkutaudit ovat saaneet mellastaa rauhassa, eikä niiden leviämis- ja säilymismekanismeja tunneta vielä tarkkaan. Nurmiheinillä esiintyvien lehtilaikkutautien vaikutuksia on hyvin vaikea arvioida, sillä taudeista on useita variaa­tioita, ne säilyvät viljelysten reunoilla luonnonheinissä ja voivat sitä kautta salakavalasti levittäytyä uusille alueille huomaamatta.

Lehtilaikkutautien torjuminen on hankalaa. Kasvuston huolellinen uudistaminen ja vanhojen nurmien välttäminen voi pienentää tautiriskiä, kuitenkin tautipaine viljelyalueiden ympäristössä voi olla paikoin suurta. Onneksi kiinnostus nurmiheinien kasvitauteihin on kasvamassa. Viljelyksillä ympäri maaseutua ja tutkimuslaitosten koeruuduilta on tehty havaintoja. Kasvi­jalostus voi olla keino löytää kestävän nurmituotannon kannalta ratkaisuja lehtilaikku­tautien hallintaan ja tutkimuksen kautta voidaan saada selville taudinaiheut­tajien todellisia vaikutuksia sadon laatuun ja määrään.