Maa palkitsee

huolenpidosta

Sieviläisellä Vilénin luomu­tilalla sukupolvia ­yhdistää ­halu kehittää ja hakea ­parhaita käytäntöjä. ­Pelloille uutta kasvuvoimaa saatiin ­väkevöittämällä karjanlantaa Soilfood Boost -tuotteilla.

teksti ja kuva Soilfood

Uusia menetelmiä ei Vilénien tilalla ole ennenkään vierastettu. Vuonna 2001 he hankkivat Suomen ensimmäisinä luomutilallisina lypsyrobotin. Edelläkävijän asenteeseen Risto ja Salomo Vilénillä on yksinkertainen syy: Jos ei uskalla kokeilla uutta, ei kehityskään mene eteenpäin.
Uusia menetelmiä ei Vilénien tilalla ole ennenkään vierastettu. Vuonna 2001 he hankkivat Suomen ensimmäisinä luomutilallisina lypsyrobotin. Edelläkävijän asenteeseen Risto ja Salomo Vilénillä on yksinkertainen syy: Jos ei uskalla kokeilla uutta, ei kehityskään mene eteenpäin.

Risto ja Anne Vilén ovat hoitaneet sukutilaa Sievin Jokikylällä vuodesta 1989. Nyt vuoro on siirtymässä seuraavalle sukupolvelle. Tilan perintönä kulkee myös ennakkoluuloton ja uudistumista pelkäämätön asenne.

Vilénit siirtyivät luomuviljelyyn vuonna 1995. Robottinavetassa on 60 lypsylehmää, ja tilalla kasvatetaan myös lihakarjaa. Noin 240 hehtaarin peltoalalla kasvaa nurmea, ohraa, kauraa, hernettä ja härkäpapua. Elantoa tuovat myös sopimusviljely, urakointi ja konekauppa.

Tänä vuonna syyssateet ovat pitkittäneet sadonkorjuuta. Viimeistä härkäpapupeltoa päästiin puimaan vasta marraskuussa.

– Näin komeasti se ei ole ennen kasvanutkaan. Sato on ollut hyvä, vaikka kesä oli kuiva ja syksy liiankin vetinen, Risto Vilén toteaa.

Viime keväänä tilalla kokeiltiin ensimmäistä kertaa lietelannan väkevöintiä Soilfood Boost NPK:lla. Tuote sisältää paljon kaliumia sekä muita pääravinteita nopealiukoisessa muodossa, ja sitä voidaan käyttää lietteen kanssa tai sellaisenaan.

Hyvä alku kasvulle

Boostit toimitettiin Vilénien tilalle rekalla suoraan lietelannan sekaan, ja seos levitettiin maahan omalla lannanlevityskalustolla ennen kylvöjä. Myös nurmet saivat oman annoksensa heti kun pelloille päästiin ajamaan.

– Lisätyötä Boostin käytöstä ei tullut käytännössä lainkaan. Yksi levitys nurmille riitti koko kesäksi, toteaa Salomo Vilén, yksi tilan uusista jatkajista.

Boostin teho piilee siinä, että sen typpi vapautuu nopeasti ja antaa kasvuun hyvän alkuvauhdin. Hitaammin vaikuttava karjanlanta tuo lisävoimaa kasvun edetessä.

Vilénien työkalupakkiin Boostit tuovat kaivattua täydennystä, sillä luomuviljelyyn on ollut vaikeaa löytää tehokasta lannoiteyhdistelmää. Karjanlanta toimii perusraaka-aineena, jota Boostien avulla voidaan jalostaa paikallisiin tarpeisiin sopivaksi. Yhdistelmä toimii myös tavanomaisessa viljelyssä.

Kestävästi tuloksiin

Kokeilut näkyvät Viléneillä parantuneina viljelytuloksina. Ajosilppuriin asennetun NIR-mittauslaitteen avulla tiedot saadaan reaaliaikaisesti. Rehun valkuaispitoisuuden keskiarvoksi on mitattu 17 %, ja luomuohrassa on ylletty 3 800 kilon keskisatoon hehtaarilla.

Viljelijän vaakakupissa painaa myös, että ravinteita kierrättämällä ja oikein kohdistetulla lannoituksella voidaan edistää kestävää kotimaista ruoantuotantoa.

– Saatiinko Boostista nyt se puuttuva palanen tähän kokonaisuuteen, Risto Vilén pohtii.

Vilénien tilalla noudatetaan viljelykiertoa, jossa kolme vuotta viljellään nurmea ja kaksi vuotta viljaa ja palkokasveja, lohkon sijainnin mukaan. Maaperän kasvukunnosta huolehtiminen on tilan ja lannoitekehittäjän yhteinen tavoite.

– Vaikka täällä on satanut paljon, tämäkin pelto kantaa hyvin. Se kertoo, että maa on kunnossa, Salomo Vilén sanoo.