Pääkirjoitus

Uusi aikakausi alkaa KoneAgriassa!

Ylpeänä esittelemme ensimmäisen uuden aikakauden KoneAgrian. Tänä vuonna tapahtuman takana ovat leveämmät hartiat eli valtakunnallisesti kattava ProAgria-verkosto. Samalla tapahtuman järjestelyvastuuseen on valittu Suomen Messut ja ProAgria on keskittynyt uuden tekemiseen. KoneAgrian nimi on entinen, mutta sisällössä on paljon uutta!

KoneAgrian ohjelman on koonnut laaja verkosto alan toimijoita. Ohjelma on teemoitettu ja siitä löytää helposti omaa tuotantosuuntaa koskevat ajankohtaiset sisällöt. Voimme olla erittäin ylpeitä kaikkien toimijoiden sitoutumisesta ja upeasta työstä. Iso kiitos kaikille – näin kattavaa ohjelmaa emme ole aikaisemmin voineet tarjota!

KoneAgria on tapahtuma maa- ja metsätalouden ammattilaisille. Ruoantuotannon merkitys ja huoltovarmuus ovat tärkeitä asioita ja meillä arvostetaan kotimaista ruokaa. Ilmastonmuutoksen eteen tehdään joka päivä maa- ja metsätaloudessa töitä ja monia hyviä toimintatapoja on jo arkisessa käytössä. Hiilen sidonta on tulevaisuudessa ratkaisevassa asemassa ja tässä sektorimme on merkittävässä roolissa, koska olemme ainut sektori, joka myös sitoo hiiltä. Messuilla saat vahvistusta sille, mitä jo osataan ja tehdään ja mitä kannattaa miettiä kannattavuuden näkökulmasta. Kuluneen kasvukauden sääolosuhteet ovat taas osoittaneet, että muuttuvaan ilmastoon on varauduttava ja siksi juuri nyt on tärkeätä saada tietoa. Tarjoamme paljon uutta tietoa innovaatioista ja uusista tekniikoista. Uskon, että KoneAgriasta löytyy paljon käytännön tietoa ja uusia käyttöönotettavia teknologioita.

Vieraat tekevät tapahtuman ja KoneAgria mahdollistaa kohtaamiset. Ilman alan ammattilaisia, viljelijöitä ja muita toimijoita, ei messutapahtuma onnistu. Toivon, että nyt pitkän tauon jälkeen lähdette KoneAgriaan kohtaamaan muita alan ammattilaisia ja ottamaan kaiken tärkeän tarjottavan tiedon vastaan. Messut järjestetään koronaturvallisesti ja ammattitaidolla, joten KoneAgriaan on turvallista tulla.

Olemme nyt valmiita kohtaamisille – tervetuloa KoneAgriaan!

Henri Honkala

näyttelytoimen johtaja

ProAgria Tapahtumat Oy