KoneAgria – tänä vuonna Tampereella
KoneAgria-näyttely pidetään 8.–10.10. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Näyttelystä on uusien tilojen myötä tulossa suurempi kuin koskaan, joten nähtävää ja koettavaa riittää. Uutuuksia on myös luvassa.
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus tulee olemaan täynnä. Kaikki hallit ovat käytössä ja ulkoalueella on muun muassa puunkäsittelykoneita. Näytteilleasettajia on kolmisenkymmentä enemmän kuin viime vuonna.
Uutta tänä vuonna on se, että tarjolla on aikaisempaa enemmän viljanviljelyyn sekä sika- ja siipikarjatuotantoon liittyviä koneita ja laitteita. Naudanlihan- ja maidontuottajillekin on kyllä nähtävää, sillä mukana on myös nauta-alan vahvoja toimijoita.
Koneiden ja laitteiden lisäksi näyttelyssä on vahva tiedollinen tarjonta. B-hallissa ovat maatalouden neuvonta ja muut palveluntuottajat. Seminaareissa käsitellään muun muassa sianlihan ja viljan tuotantoa sekä luonnonmukaista viljelyä.
KoneAgriassa on hyvä mahdollisuus vertailla tuotteita ja kilpailuttaa hintoja. Näytteilleasettajilla on parhaat ammattilaiset palvelemassa asiakkaita.
Tämän hetkisen heikon taloustilanteen ja yleisen mielialan ei pidä antaa hämärtää omaa harkintaa. Omia päätöksiä ei pidä tehdä muiden päätöksiä seuraten. Ratkaisuja, investoinnit mukaan lukien, pitää tehdä oman tilan lähtökohdista. Investointeja voi joutua harkitsemaan tarkkaan ja jopa lykkäämään, mutta pitkäksi aikaa tilan kehittämistä ja kaluston päivittämistä ei kehittyvä tila voi pysäyttää.
Viime vuonna näyttelyvieraista oli näyttelytutkimuksen (Tietoykkönen Oy) mukaan 42 prosenttia päätoimisia ja 11 prosenttia sivutoimisia maanviljelijöitä, 9 prosenttia yrittäjiä maaseudulta ja 5 prosenttia palkkatyössä maataloustuotannossa tai maatalousalan opiskelijoita. Vahvan ammattisisällön ohella KoneAgria satsaa hyvään tunnelmaan – onhan näyttely myös alan ammattilaisten kohtaamispaikka.
Tervetuloa KoneAgriaan – tänä vuonna Tampereelle!
Näyttelyn järjestäjät
ProAgria Keski-Suomi ProAgria Länsi-Suomi
Yhteyshenkilöt
Näyttelypäällikkö Marko Toivakka ProAgria Keski-Suomi 0400 735 259 [email protected]
Tiedotus
Marjo Marttinen ProAgria Keski-Suomi 0400 648 275 [email protected]
Emma Pikkarainen ProAgria Länsi-Suomi 050 66 470 [email protected]
Seminaarit
Vesa Ali-Sippola ProAgria Länsi-Suomi 050 66 473 [email protected]
Ryhmäliput
Eeva-Liisa Kivimäki 040 576 8740 [email protected]
Sähköinen lippukauppa
www.koneagria.fi näyttelykävijöille liput ja hinnasto
Näyttelyinfot
Avoinna näyttelyaikana
pohjoisessa sisäänkäynnissä
ja pääaulassa.