Viljan
varastointi
herättää kysymyksiä
Viljavarastoja on Suomessa pääsääntöisesti riittävästi. Ehdottoman tarkkaa tietoa kapasiteeteista, käyttöasteista tai kunnosta ei ole kuitenkaan esittää. Vaikka varastot vaikuttavat merkittävästi viljamarkkinoiden toimivuuteen, viljan varastoinnin koko kuvaa ei varmuudella tiedä tällä hetkellä kukaan.
◼ Kyösti Isosaari
Euroopassa ei perinteisesti ole ollut tapana velvoittaa viljelijöitä, viljakauppiaita ja viljamarkkinoilla toimivia yrityksiä kertomaan varastojensa suuruudesta. Esimerkiksi EU-alueella viljelijöillä ei ole pakkoa ilmoittaa varastoissaan olevan viljan määrää. Periaate kuuluu vapaaseen kilpailuun, vaikka epätietoisuus varastoidun viljan määrästä voi pahimmillaan johtaa epätoivottuihin markkinatilanteisiin.
Viljavarastojen riittävyys on kuitenkin aikojen saatossa todettu kansallisen maatalouden tai jopa kansakunnan kohtalonkysymykseksi. Esimerkiksi nälkävuosina 1865–1868 peräkkäiset katovuodet ajoivat maamme tilanteeseen, jossa edes siemenviljaa ei löytynyt tarpeeksi. Nälkään ja kulkutauteihin kuolleiden luvut nousivat neljässä vuodessa satoihin tuhansiin.
Vastaaviin tilanteisiin Euroopassa tuskin enää joudutaan. Silti maatalouden kannattavuuteen riittämätön varastointi-kapasiteetti voi iskeä rajusti. Tästä on saatu viime vuosina esimerkkiä muun muassa EU:n itälaajentumisen myötä.
”Muun muassa Bulgariassa, Unkarissa ja jossain määrin myös Puolassa tiloilla on liian vähän varastoja. Niinpä vilja työntyy markkinoille heti sadonkorjuun jälkeen. Syntyy ylitarjontaa, minkä lisäksi logistiikkaketju ruuhkautuu. Tšekeissä ja Slovakiassa tilanne on selvästi parempi. Baltiassakin varastokapasiteettia lisättiin heti Neuvostoliiton hajottua”, Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliiton vilja-asiamies Max Schulman pohtii.
Jos sadot ovat suuria, eikä varastoja ole tarpeeksi, viljan hinta voi paikallisesti romahtaa jopa tuotantopanoksia alhaisemmaksi. Pitkällä tähtäimellä tilanne ei toimi kenenkään eduksi.
Tilojen varastokapasiteetti kasvussa
Suomessa tilojen varastointi-kapasiteetti on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana selvästi. Tiken tuoreiden selvitysten perusteella maatalous- ja puutarhayritysten viljavarastojen kokonaiskapasiteetti oli vuonna 2013 lähes 8,9 miljoonaa kuutiota. Mukana luvuissa on sekä tilojen omat että vuokraamalla käyttöön saadut viljavarastot.
Muutos on vuoden 2007 selvitykseen verrattuna merkittävä. Tuolloiseen vajaan 7,4 miljoonan kuution varastotilavuuteen on kertynyt lisäystä hieman yli 20 prosenttia. ELY-keskusten alueajon mukaan ilmoitetuissa tilastoissa varastokapasiteetin kasvu on ollut kuutiomäärissä mitattuna suurinta Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla. Prosentuaalisesti lisäys on ollut merkittävintä Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Satakunnassa.
On kuitenkin huomattava, että tilakohtaisen varastokapasiteetin kasvattaminen on alkanut jo ennen vuotta 2007. Vuosien 2007 ja 2013 väliset muutoslukemat eivät kerro siis kaikkea. Luotettavia pidemmän aikavälin vertailulukuja ei valitettavasti ole käytettävissä.
”EU-aikana maatiloilla on tehty ensin satsauksia kuivureihin ja sittemmin viljavarastoihin. Suurimmat investoinnit siilostoihin ovat osuneet ajalle 2006–2008”, Schulman arvioi.
Ongelmana käytettävissä olevissa tiedoissa on myös se, etteivät ne kerro maatilavarastojen laadusta. Vaikka yleisesti arvioidaan, että Suomessa maatilojen viljavarastoiden rakenteellinen ja hygieeninen laatu on korkea, joukkoon mahtuu varmasti myös ikäviä yllätyksiä.
”Pienilläkin tiloilla varastointi alkaa olla hyvällä tolalla. Ehkä suurimmat ongelmat löytyvät ostojen myötä nopeasti kasvaneilla tiloilla. Niiden varastokapasiteetti ei aina vastaa tarvetta”, Isossakyrössä viljan keräilyliiketoimintaa harjoittava Aulis Nuuja toteaa.
Perittyjä rakenteita
Suomalaiselle viljanvarastoinnille oman erityispiirteensä tuo Suomen Viljava Oy:n vahva rooli.
Valtion viljavarastosta ja viljan ulkomaankaupan monopolista nykyisenkaltaiseksi viljan varastohotelliksi muuntuneella yhtiöllä on varastokapasiteettia peräti 1,3 miljoona tonnia. Lukema vastaa noin kolmasosaa vuoden 2013 viljantuotannosta.
Yhtiöllä on varastoja lähes kahdellakymmenellä paikkakunnalla. Interventioviljan varastoinnin aikoihin Viljava myös vuokrasi väliaikaisia tasovarastoja muun muassa paperiteollisuudelta vapautuneista tiloista. Lähitulevaisuudessa interventioviljan varastoinnille ei tosin näyttäisi olevan tarvetta.
Suomen Viljavan ehdottomasti suurimpia asiakkaita ovat viljakauppiaat. Yhteisvarastointia tarjotaan myös yksittäisille maanviljelijöille, tosin palvelua on tarjolla vain sisämaan varastoilla. Ongelmaa pienen mittakaavan toiminnalle muodostavat myös siilojen suuret koot.
”Jos varastoitavan erän suuruus sen sallii, asiakkaille pyritään antamaan oma siilo. Halutuimpia olisivat 500–1 000 tonnin siilot, mutta niitä meillä on vain rajoitetusti. Niinpä myös viljaliikkeiden viljaa varastoidaan samoissa siiloissa”, Suomen Viljava Oy:n markkinointi- ja laatupäällikkö Hannu Kortesmaa kertoo.
Viljavan siiloja täyttää myös varmuusvarastoitava vilja. Vaikka Huoltovarmuuskeskus tekee varastointisopimuksen viljakaupan toimijoiden kanssa, julkinen salaisuus on, että suuri osa varmuusvarastoista sijaitsee Viljavan siiloissa. Niinpä varmuusvarastoinnin pienennykset vapauttavat Viljavan siilotilaa muuhun käyttöön. Tällä tulee olemaan ainakin alkuun vaikutuksensa käyttöasteeseen.
”Varastointikapasiteetissa on tapahtunut toki muitakin muutoksia. Kuopion siilot on myyty. Loviisan satamasiilojen laajennuksia puolestaan pohditaan. Muissakin vientisatamissa on paineita. Myös Pohjanmaan alueella kapasiteettia saisi olla enemmän”, Kortesmaa toteaa.
Viljakauppiaat enimmäkseen supistaneet
Tilavarastoinnin lisääntyessä monet viljakauppiaat ovat ajaneet omaa varastokapasiteettiaan alas.
Joissain tapauksissa omaa varastokantaa ei ole koskaan edes ollut. Varastointi perustuu tällöin ulkopuolisten toimijoiden käyttöön.
”Rautakesko ostaa viljan varastointi- ja käsittelypalvelut muilta toimijoilta. Maantieteellisesti varastot sijaitsevat ympäri maata, mutta ne painottuvat satamiin. Osalla K-maatalouksista on käytössä myös omia keräilyvarastoja tai sopimusvastaanottopisteitä. Viljan ja raaka-aineiden varastoinnissa suurimpia yhteistyökumppaneitamme ovat Suomen Viljava Oy ja Blomberg Stevedoring”, Rautakesko Oy:n K-maatalousyksikön myyntijohtaja Antti Korpinen kertoo.
Agrimarket-ketjun taannoin mittava siiloverkosto on niin ikään ollut hupenemaan päin. Varastoja on hävitetty Oulun Toppilasta ja Turun Raunistulasta, minkä lisäksi ainakin Korian siilot ovat tyhjillään.
”Suurin viljan varastokapasiteetti on rehutehtaillamme Turussa, Seinäjoella ja Kotkassa. Kussakin on tilaa 5 000–10 000 tonnille. Lisäksi käytössämme on joitakin yksittäisiä isompia viljavarastoja. Muun muassa Turussa on kaksi varastoa, joiden kapasiteetti on yhteensä noin 12 000 tonnia. Pienempien varastojen käyttöaste ja tarve on alentunut viime vuosikymmeninä tilojen investoitua lisäkapasiteettiin. Varastoja on purettu, ja lisäämään sitä tultaneen lähinnä tehtaiden yhteydessä”, Hankkija Oy:n vilja- ja raaka-aineryhmän johtaja Tarmo Kajander toteaa.
Raisioagro Oy puolestaan ilmoittaa viljan varastokapasiteetikseen yli 300 000 tonnia.
”Yli puolet siitä sijaitsee Etelä-Suomessa. Itä- ja Pohjois-Suomessa on kummassakin alle kymmenen prosenttia varastokapasiteetistamme. Varastojen käyttö on viime vuosina ollut tasaista”, Raisioagro Oy:n myynnistä ja logistiikasta vastaava johtaja Veli-Matti Reunasalo sanoo.
Avena Nordic Grain Oy ilmoittaa, että sillä on käytössään koko vilja-Suomen kattava varastoverkosto.
”Käytämme useiden vuokravarastoijien palveluita tarpeen mukaan. Näistä Suomen Viljava on suurin. Omia varastotiloja on öljynpuristamollamme Mildolassa Kirkkonummella. Tarjoamme viljelijöille myös mahdollisuutta tilasopimuksiin, jolloin viljelijä varastoi viljan ja saa siitä varastointikorvauksen”, Avena Nordic Grain Oy:n toimitusjohtaja Kaija Viljanen kertoo.
Teollisuus varmistelee saatavuutta
Siinä missä viljakauppa on siirtänyt varastointivastuuta osin maatilojen suuntaan, teollisuus joutuu pääsääntöisesti varmistamaan raaka-ainehuoltoaan ainakin jossain mittakaavassa omalla varastoinnilla. Esimerkiksi Fazer-konserni pitää yllä paikallisesti varsin mittavaa varastoa. Tehdäänkö viljelijöiden kanssa sopimuksia, joihin sisältyy tiloilla varastointia, ei yhtiöstä sen sijaan kerrota.
”Omia varastotiloja on noin 35 000 tonnia, ja ne sijaitsevat Lahdessa. Suunnitelmissa ei ole tehdä omaan varastointiin muutoksia”, Fazer Myllyn toimitusketjusta vastaava johtaja Jarkko Arrajoki sanoo.
Altia puolestaan luottaa raaka-ainetoimitusten turvaamisessa omaan varastointiin ja viljelijöiden kanssa tehtyihin ennakkosopimuksiin.
”Ohraa mahtuu Koskenkorvan tehtaan varastoon noin 18 000 tonnia, mikä vastaa noin kuukauden käyttöä. Tarvittaessa hyödynnämme viljaliikkeiden tai Suomen Viljavan varastoja. Tavoitteena on tehdä tärkkelysohrasopimuksia etukäteen viljelijöiden ja viljaliikkeiden kanssa noin 80 prosenttia arvioidusta satovuoden tarpeesta. Sopimusten toimitus jakaantuu hyvin tasaisesti satovuoden jaksolle, joten erillisiä varastointisopimuksia on vain hyvin pienestä osasta sopimusmäärää”, Altia Oyj:n hankintapäällikkö Kari Kiltilä selvittää.
Mallasohra on aivan oma lajinsa. Sen toimitukset perustuvat yksinomaan sopimuksiin.
”Meillä on varastokapasiteettia Lahdessa mallastamon yhteydessä. Kapasiteetti vastaa noin 5 kuukauden käyttöä, ja se säilynee jatkossa ennallaan. Mallas-ohra on sataprosenttisesti sopimusviljelykasvi, ja pääasiallisesti sitä toimitetaan suoraan maatilalta mallastamolle. Toimitukset pyritään jaksottamaan tasaisesti koko satovuodelle, mutta sopimusehtoihin sisältyy myös mahdollisuus tehdä hyväksytyn ennakkonäytetuloksen jälkeinen varastoimissopimus, johon kuuluu varastoimiskorvaus isännän omien siilojen käytöstä”, Viking Malt Oy viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä toteaa.
Osa teollisuudesta toimii myös pelkkiin suoriin hankintoihin nojautuen. Näin toimitaan muun muassa Vaasan-konsernissa.
”Nykyaikaisen logistiikka-ajattelun mukaisesti meillä ei ole halua varastoida itse. Meille onkin ensiarvoisen tärkeää, että saamme jatkuvia toimituksia lyhyellä toimitusajalla kulloisenkin tarpeen mukaan. Toimimme pääsääntöisesti myllyjen kanssa ja suosimme kotimarkkina-alueemme viljaraaka-aineita”, Vaasan-konsernin viestintäpäällikkö Mira Perander kertoo.
Logistiikassa vielä parannettavaa
Pääsääntöisesti vilja-alan toimijat pitävät Suomen viljavarastojen tilaa hyvänä. Hyödynnetäänkö varastoja kokonaisuuden kannalta järkevästi, on toinen kysymys.
On myös muistettava, että viime vuosina suurimmillaan noin jopa kolmasosa kotimaisesta viljasta on päätynyt vientiin. Satokauden 2010–2011 huippuvientilukuihin tosin vaikuttivat interventiovarastojen purku. Vientipiikin jälkeisestä tasaantumisesta huolimatta merkittävä osa kotimaassa tuotetusta viljasta laivataan jatkossakin ulkomailla käytettäväksi.
”Kymmenen Suomesta viedyimmän elintarvikkeen listalta löytyy edelleen kolme viljalaatua. Siksi olisi ehkä järkevintä viljellä satamien läheisyydessä vientiviljaa ja tuottaa viljaa kotimaan tarpeeseen sisämaassa”, Schulman pohtii.
Logistiikan järkeistämisen puolesta puhuu myös se, että varsin pieni osa maamme suurista varastoista sijaitsee rautatieyhteyksien äärellä.
Esimerkiksi Suomen Viljavan varastoista vain Naantaliin, Korialle ja Kouvolaan, Loviisaan, Turenkiin sekä Vainikkalaan on toimiva rautatieyhteys. Lisäksi VR:n rahtihinnoittelua pidetään alalla yleisesti kohtuuttomana.
Pohjanmaan alueella satamien sopivien varastojen puute aiheuttaa viennille omia hidasteitaan. Suomen Viljavalla ei ole Pohjanmaan satamissa lainkaan varastoja. Blomberg Stevedoringilla ja Baltic Bulk Oy:llä on puolestaan käytössään vain tasovarastoja.
Tehokkaan laivalastauksen kannalta asianmukaiset siilovarastot olisivat selvästi tasovarastoja toimivampia.
Tuottajatason logistiikassa huolta herättää se, ovatko kaikki maatilavarastot aina aidosti purettavissa.
Läheskään kaikille tiloille ei pääse läpi vuoden ainakaan täysperävaunuyhdistelmällä.Jos osan aikaa vuodesta purku sujuu vain traktorikuormittain, parhaan hinnan metsästykses-sä on jälleen yksi este enemmän. ◻
Investointien kuoletus hankalaa
◼ Varastointivastuun siirtymistä tilojen suuntaan on kritisoitu. On väitetty, että käytäntö sysää viljan varastointi-kustannuksia viljakauppiailta viljelijöille. Viljelijäpiireissä on lisäksi koettu, etteivät kaikki viljakauppiaat ota tiloilla syntyviä varastointikustannuksia riittävästi huomioon.
Mitalin toisena puolena on, jos tilakohtaisen varastointikapasiteetin lisääminen parantaa todellisia mahdollisuuksia saada viljasta parempi hinta. Perustavaksi kysymykseksi nousee, osataanko tiloilla oikeasti suhteuttaa viljasta mahdollisesti saatu parempi hinta varastoinnin toteutuviin kustannuksiin.
Miten viljelijän omien varastojen kustannuksia pitäisi sitten arvioida? Paras vaihtoehto on tietysti laskea todelliset kulut kuoletuksineen. Tämä kuitenkin edellyttäisi kohtalaisen varmaa tietoa muun muassa korosta, tulevaisuudessa varastoitavan viljan laadusta ja varastojen kunnossapitokustannuksista.
Toinen mahdollisuus on käyttää valmiita laskelmia työrukkasena. Esimerkiksi Työtehoseuralta löytyy vuonna 2006 julkaistu maataloustiedote, jossa on laskettu eri viljoille ja erikokoisille maatilasiiloille 25 vuoden kuoletusaikaan perustuvat varastointikustannukset. Laskelmat toimivat edelleen ainakin suuntaa antavina.
Molemmilla laskentatavoilla varastointikustannukset nousevat yllättävän korkeiksi. Työtehoseuran laskelmissa päädyttiin muun muassa vuotuisella kertatäytöllä 200 kuution terässiilossa vehnällä neljän euron ja kauralla yli viiden ja puolen euron tonnikohtaisiin kustannuksiin.
Tähän hetkeen korjattuina kyse on jo kustannuseristä, jotka on omissa tuottolaskelmissa otettava ehdottomasti huomioon. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomen Viljavan yhteisvarastoinnin kustannukset ovat vastaanotosta 2,63 euroa, kuukauden varastoinnista 0,68 euroa ja lähetyksestä 2,43 euroa tonnilta.
Varastoinnissa myös riskinsä
Viljakauppaa useamman kymmenen vuoden ajan läheltä seuranneen Aulis Nuujan näkemys varastojen rakentamisen kannattavuudesta on nykymarkkinoiden valossa varsin synkkä.
”Varastoja on toki oltava sen verran, että vilja saadaan pois pellolta. Mutta ajatus siitä, että varastoimalla voisi saada viljasta paremman hinnan on harvemmin viime vuosina toiminut. Sillä rahalla, jonka viljan varastoinnilla ehkä voittaisi, ei viljan nykyhinnoilla juuri varastoja rakenneta.”
Oikeissa olosuhteissa vilja säilyy kuitenkin vuosia. Suomen viileät ja kylmät vuodenajat helpottavat osaltaan varastointia. Mutta jos jotain menee pieleen, tuhoja syntyy meidänkin oloissa arvaamattoman nopeasti.
Viljan ehdottomasti suurin vihollinen on kosteus. Varastoinnin aikaisesta kosteudesta ei kaikilla tiloilla ole kuitenkaan tarkkaa tietoa. Niinpä pahimmillaan lisääntyneestä kosteudesta johtuva viljaerän pilaantuminen on havaittu vasta varastoa tyhjennettäessä.
”Tiedän tapauksia, joissa siilon pohjalta on löytynyt 20 sentin kerros mädäntynyttä viljaa. Syynä ovat olleet vuodot. Tyypillisesti näitä syntyy katon, perustusten tai viljaruuvin alueille. Pelkästään viljaruuvin suojauksen laiminlyönneillä voidaan menettää siilon vesitiiveys”, Nuuja toteaa.
Menestyksellisen pidempiaikaisen varastoinnin vähimmäisedellytyksenä onkin mahdollisuus varmistaa, että vilja säilyy varastossa varmuudella kuivana. Esimerkiksi suurissa betonisiiloissa viljan kosteutta ja lämpötilaa seurataan reaaliaikaisesti. Tilavarastossa tähän on jo kustannussyistä harvoin mahdollisuutta.
Tilavarastossa tilannetta voidaan parantaa järjestämällä varastoon mahdollisuus viljanäytteen ottoon. Mikäli käytössä on lisäksi luotettava kosteusmittari, perusedellytykset viljan laadun seurantaan ovat olemassa. Kustannuksia ja työtä järjestelyt toki hieman lisäävät. Samalla ne kuitenkin antavat mahdollisuuden estää suuria menetyksiä.
Oma kysymyksenä syntyy varastojen muusta teknisestä kunnosta. Siitä ei ole valitettavasti olemassa kuin yleisluontoista tietoa. Yleinen käsitys on, että pääosin tilavarastot ovat hyvällä tolalla. Mutta varmaa on, että ongelmavarastojakin maastamme löytyy. KI
Varastotilannetta selvitetään EU-tasolla
◼ Jos kokonaiskuva viljan varastoinnista Suomessa on osin varsin hämärä, osasta EU-maista tietoa on vielä huonommin saatavilla. Samaan aikaan vilja ja siitä valmistetut tuotteet liikkuvat kuitenkin laajalti EU:n alueella.
”Esimerkiksi Espanja ja Portugali ovat suuria viljan tuojia. Toisaalta näissä maissa valmistettuja elintarvikkeita virtaa merkittäviä määriä pohjoisempiin EU-maihin”, Euroopan maataloustuottajajärjestön Copa-Cocegan viljatyöryhmän puheenjohtajana toimiva Max Schulman toteaa.
Jo aiemmin Schulman on julkisuudessa maininnut, etteivät EU:n viljan sisämarkkinat aina toimi niin hyvin kuin pitäisi. Viljaa jopa tuodaan EU:n ulkopuolelta, vaikka samaan aikaan unionin sisällä on ylitarjontaa ja EU on merkittävä viljan viejä.
Copa-Cocega onkin yhdessä Utrechtissa päämajaansa pitävän Rabobankin kanssa käynnistänyt asian tiimoilta Euroopan komission rahoittaman projektin. Rabobank on Euroopan johtava maatalousalan rahoitusta hoitava pankki. Sen roolina on projektiin liittyvien taloudellisten näkökohtien kartoittaminen.
Suomen päässä selvitystä hoitamaan on palkattu maa- ja metsätaloustieteiden opiskelija Jaakko Kangas. Kankaan tehtäviin kuuluu muun muassa varastointiin liittyvän tiedon keruu Suomesta, kysymysten lähettäminen muiden jäsenmaiden vastuuorganisaatioille sekä saatujen tietojen kerääminen yhteen.
Projektin tarkoituksena on muun muassa selvittää, millainen on kunkin jäsenmaan varastoinfrastruktuurin tilanne. Tiedon perusteella on mahdollista ryhtyä rakentamaan lisää varastokapasiteettia seuduille, joista viljaa ryöpsähtää sadonkorjuun jälkeen ylimäärin markkinoille. Toiveena on saada purettua varastoinnin ja muun logistiikan solmukohtia niin, että viljan tarjonta olisi tasaisempaa ja hintaheilahtelut nykyistä vähäisempiä.
Toistaiseksi on kuitenkin hieman epäselvää, kuinka hyvin tietoja tullaan saamaan.
”Alkuperäinen vastaamisen määräaika 23.7. on jo mennyt. Aikaraja on mahdollisesti ollut turhan tiukka. Vastauksia on saatu laajemmin lähinnä Tanskasta, Liettuasta ja kotimaasta”, Jaakko Kangas pohtii.
Tietojen etsimistä kuitenkin jatketaan, jotta kokonaisuus hahmottuisi myöhemmin syksyn aikana. Tarkempaa raporttia ja ratkaisuehdotuksia on luvassa ensi vuoden alussa. KI
Varmuusvarastot pienenevät
◼ Viljan varmuusvarastoinnilla on itsenäisessä Suomessa pitkä historia. Jo vuonna 1928 perustettiin Valtion Viljavarasto viljan hankkimiseksi puolustusvoimille ja muille valtion virastoille. Sodanjälkeisen ajan mainittaviin merkkipaaluihin kuuluu vuonna 1980 säädetty laki valtion viljavarastosta. Laitoksen tehtäväksi annettiin viljan varmuusvarastointi, joka säädettiin 900 miljoonan kilon suuruiseksi.
Sittemmin Huoltovarmuuskeskuksen vastuulle siirtyneen varmuus-varastoinnin määrät ovat vaihdelleet. Leipäviljavarastot ovat vastanneet yleensä vuotuista kansallista kulutusta. Lisäksi on varastoitu muun muassa siemenviljaa, rehuvalkuaista sekä nurmikasvien siemeniä.
Rauhan aikana leipäviljan varmuusvarastoihin ei ole tarvinnut elintarvikepulan vuoksi koskea kertaakaan. Vuosina 1999, 2005 ja 2013 sen sijaan Huoltovarmuuskeskuksen siemenviljalaareilla jouduttiin käymään.
Viime vuoden joulukuussa tehdyssä valtioneuvoston päätöksessä leipäviljan varmuusvarastoinnin määriä päätettiin työ- ja elinkeinoministeriön esityksestä pienentää kuuden kuukauden elintarvikekäyttöä vastaaviksi. Tämä tarkoittaa leipäviljavarastojen pienenemistä noin 200 miljoonalla kilolla.
Samaisella valtioneuvoston päätöksellä siemenviljan varastoinnissa siirrytään kokonaisuudessaan sertifioituun siemeneen. Aiemmin vain osa varmuusvarastoidusta siemenviljasta on ollut sertifioitua.
Salaista, mutta osin tiedossa
Sitä, missä varmuusvarastot tarkkaan ottaen sijaitsevat, ei ilmoiteta. Käytännössä kuitenkin tiedetään, että valtaosa Huoltovarmuuskeskuksen tekemien sopimuksien perusteella varastoidusta viljasta sijaitsee Suomen Viljava Oy:n siiloissa.
”Huoltovarmuuskeskuksella itsellään ei ole hallussaan jyvääkään viljaa, vaan sopimukset varmuusvarastoinnista tehdään alan toimijoiden kanssa. Hoitosopimuksia solmitaan toimittajarekisterissä olevien yritysten kanssa tarjouskilpailujen perusteella”, Huoltovarmuuskeskuksen valmiusasiamies Juha Mantila selvittää.
Toimittajarekisterissä olevien yritysten nimiä ei julkisuudessa kerrota. Yleisessä tiedossa kuitenkin on, että mukana ovat ainakin maamme suurimmat viljakauppiaat. Rekisteriin pääsyn ehtona ovat muun muassa vakavaraisuus sekä niin iso liiketoiminta, että se antaa edellytykset varastoista huolehtimiseen sekä niiden kierrätykseen.
”Olemme saaneet tiedusteluja toimittajarekisteriin pääsemiseksi jopa suurilta viljelijöiltä. Kun olemme selvittäneet toiminnan periaatteet, he ovat kuitenkin ymmärtäneet, ettei edellytyksiä sopimusten velvoitteiden hoitoon ole olemassa”, Mantila kertoo.
Itse asiassa nykymuotoisen varmuusvarastoinnin alkuaikoina 1990-luvulla kokeiltiin viljan pienimuotoista varmuusvarastointia maatiloilla. Se ei kuitenkaan osoittautunut viljalla käyttökelpoiseksi toimintamalliksi.
”Vaikka leipävilja on isompien toimijoiden varastoissa, Huoltovarmuuskeskuksen sertifioidun siemenen varastoinnissa siemenpakkaamoilla on toki merkittävä rooli”, Mantila muistuttaa.
Varastointisopimukset tehneille yrityksille kyse on luonnollisesti liiketoiminnasta, sillä varastoinnista maksetaan korvausta. Varmuusvarastoksi määriteltyjä viljaeriä saa ja kierron takaamiseksi kuuluukin käyttää liiketoiminnassa. Sopimuksenalaisia viljamääriä ja niiden määriteltyä laatua ei saa kuitenkaan koskaan alittaa.
”Varastojen on sijaittava Suomessa, ja niiden on oltava kiinteitä. Esimerkiksi laivassa oleva viljaerä ei missään tapauksessa kelpaa. Varmuusvarastoista huolehtivilla yrityksillä on oltava myös vakavaraisuutta selviytyä poikkeustilanteesta, kuten vaikkapa viljan pilaantumisesta”, Mantila määrittelee.
Syntyykö purkamisesta markkinahäiriö?
Vuoden 2016 alkuun mennessä toteutettava varmuusvarantojen supistaminen yhdessä siemenviljalaadun muutoksen kanssa tuo markkinoille noin 200–250 miljoonaa kiloa viljaa. Erän vaikutuksia markkinoihin on pohdittu niin viljelijöiden kuin viljakauppiaidenkin keskuudessa.
Varsinkin viljelijät pelkäävät, että varmuusvarastojen pienennyksen seurauksena syntyy hintoja polkeva markkinahäiriö. Parhaillaan kehkeytyvä huippuhyvä sato on entisestään lisännyt pelkoja.
”Ainakin ohran ja kauran määrät ovat niin pienet, että niiden vaikutukset markkinoille ovat mitättömät. Rukiin varmuusvarastoinnin vähentämisen vaikutukset ovat niin ikään vähäiset. Ne karsivat lähinnä rukiin tuontia. Varmuusvarastoidun lajikkeellisen viljan myynti taas kohdistuu rehuviljan markkinoille. Sertifioimattomalla siemenellähän ei saa käydä siemenkauppaa eli vilja menee rehuksi”, Mantila muistuttaa.
Muutoksella on vaikutuksensa myös viljan varastotilanteeseen. Karkeasti arvioiden Viljavalle vapautuu tämän myötä 150 000 tonnia varastotilaa. Sen käytölle löytyy markkinoilta jo nyt toiveita.
”Varmuusvarastojen pienennys vapauttaa runsaasti varastotilaa, mutta se kohdistuu luultavimmin sisämaan varastoihin. Toivomuksemme on, ettei varmuusvarastoviljaa jatkossa varastoida suuria eriä satamissa. Muutoin varmuusvarastot heikentävät vientimarkkinoiden toimintaa sitomalla siilokapasiteettia. Satamasiiloja tarvitaan muun muassa vietäessä viljaa isoilla laivoilla EU:n ulkopuolelle”, Rautakesko Oy:n K-maatalousyksikön myyntijohtaja Antti Korpinen muistuttaa. KI
Investointien kuoletus hankalaa
◼ Varastointivastuun siirtymistä tilojen suuntaan on kritisoitu. On väitetty, että käytäntö sysää viljan varastointi-kustannuksia viljakauppiailta viljelijöille. Viljelijäpiireissä on lisäksi koettu, etteivät kaikki viljakauppiaat ota tiloilla syntyviä varastointikustannuksia riittävästi huomioon.
Mitalin toisena puolena on, jos tilakohtaisen varastointikapasiteetin lisääminen parantaa todellisia mahdollisuuksia saada viljasta parempi hinta. Perustavaksi kysymykseksi nousee, osataanko tiloilla oikeasti suhteuttaa viljasta mahdollisesti saatu parempi hinta varastoinnin toteutuviin kustannuksiin.
Miten viljelijän omien varastojen kustannuksia pitäisi sitten arvioida? Paras vaihtoehto on tietysti laskea todelliset kulut kuoletuksineen. Tämä kuitenkin edellyttäisi kohtalaisen varmaa tietoa muun muassa korosta, tulevaisuudessa varastoitavan viljan laadusta ja varastojen kunnossapitokustannuksista.
Toinen mahdollisuus on käyttää valmiita laskelmia työrukkasena. Esimerkiksi Työtehoseuralta löytyy vuonna 2006 julkaistu maataloustiedote, jossa on laskettu eri viljoille ja erikokoisille maatilasiiloille 25 vuoden kuoletusaikaan perustuvat varastointikustannukset. Laskelmat toimivat edelleen ainakin suuntaa antavina.
Molemmilla laskentatavoilla varastointikustannukset nousevat yllättävän korkeiksi. Työtehoseuran laskelmissa päädyttiin muun muassa vuotuisella kertatäytöllä 200 kuution terässiilossa vehnällä neljän euron ja kauralla yli viiden ja puolen euron tonnikohtaisiin kustannuksiin.
Tähän hetkeen korjattuina kyse on jo kustannuseristä, jotka on omissa tuottolaskelmissa otettava ehdottomasti huomioon. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomen Viljavan yhteisvarastoinnin kustannukset ovat vastaanotosta 2,63 euroa, kuukauden varastoinnista 0,68 euroa ja lähetyksestä 2,43 euroa tonnilta.
Varastoinnissa myös riskinsä
Viljakauppaa useamman kymmenen vuoden ajan läheltä seuranneen Aulis Nuujan näkemys varastojen rakentamisen kannattavuudesta on nykymarkkinoiden valossa varsin synkkä.
”Varastoja on toki oltava sen verran, että vilja saadaan pois pellolta. Mutta ajatus siitä, että varastoimalla voisi saada viljasta paremman hinnan on harvemmin viime vuosina toiminut. Sillä rahalla, jonka viljan varastoinnilla ehkä voittaisi, ei viljan nykyhinnoilla juuri varastoja rakenneta.”
Oikeissa olosuhteissa vilja säilyy kuitenkin vuosia. Suomen viileät ja kylmät vuodenajat helpottavat osaltaan varastointia. Mutta jos jotain menee pieleen, tuhoja syntyy meidänkin oloissa arvaamattoman nopeasti.
Viljan ehdottomasti suurin vihollinen on kosteus. Varastoinnin aikaisesta kosteudesta ei kaikilla tiloilla ole kuitenkaan tarkkaa tietoa. Niinpä pahimmillaan lisääntyneestä kosteudesta johtuva viljaerän pilaantuminen on havaittu vasta varastoa tyhjennettäessä.
”Tiedän tapauksia, joissa siilon pohjalta on löytynyt 20 sentin kerros mädäntynyttä viljaa. Syynä ovat olleet vuodot. Tyypillisesti näitä syntyy katon, perustusten tai viljaruuvin alueille. Pelkästään viljaruuvin suojauksen laiminlyönneillä voidaan menettää siilon vesitiiveys”, Nuuja toteaa.
Menestyksellisen pidempiaikaisen varastoinnin vähimmäisedellytyksenä onkin mahdollisuus varmistaa, että vilja säilyy varastossa varmuudella kuivana. Esimerkiksi suurissa betonisiiloissa viljan kosteutta ja lämpötilaa seurataan reaaliaikaisesti. Tilavarastossa tähän on jo kustannussyistä harvoin mahdollisuutta.
Tilavarastossa tilannetta voidaan parantaa järjestämällä varastoon mahdollisuus viljanäytteen ottoon. Mikäli käytössä on lisäksi luotettava kosteusmittari, perusedellytykset viljan laadun seurantaan ovat olemassa. Kustannuksia ja työtä järjestelyt toki hieman lisäävät. Samalla ne kuitenkin antavat mahdollisuuden estää suuria menetyksiä.
Oma kysymyksenä syntyy varastojen muusta teknisestä kunnosta. Siitä ei ole valitettavasti olemassa kuin yleisluontoista tietoa. Yleinen käsitys on, että pääosin tilavarastot ovat hyvällä tolalla. Mutta varmaa on, että ongelmavarastojakin maastamme löytyy. KI
Varastotilannetta selvitetään EU-tasolla
◼ Jos kokonaiskuva viljan varastoinnista Suomessa on osin varsin hämärä, osasta EU-maista tietoa on vielä huonommin saatavilla. Samaan aikaan vilja ja siitä valmistetut tuotteet liikkuvat kuitenkin laajalti EU:n alueella.
”Esimerkiksi Espanja ja Portugali ovat suuria viljan tuojia. Toisaalta näissä maissa valmistettuja elintarvikkeita virtaa merkittäviä määriä pohjoisempiin EU-maihin”, Euroopan maataloustuottajajärjestön Copa-Cocegan viljatyöryhmän puheenjohtajana toimiva Max Schulman toteaa.
Jo aiemmin Schulman on julkisuudessa maininnut, etteivät EU:n viljan sisämarkkinat aina toimi niin hyvin kuin pitäisi. Viljaa jopa tuodaan EU:n ulkopuolelta, vaikka samaan aikaan unionin sisällä on ylitarjontaa ja EU on merkittävä viljan viejä.
Copa-Cocega onkin yhdessä Utrechtissa päämajaansa pitävän Rabobankin kanssa käynnistänyt asian tiimoilta Euroopan komission rahoittaman projektin. Rabobank on Euroopan johtava maatalousalan rahoitusta hoitava pankki. Sen roolina on projektiin liittyvien taloudellisten näkökohtien kartoittaminen.
Suomen päässä selvitystä hoitamaan on palkattu maa- ja metsätaloustieteiden opiskelija Jaakko Kangas. Kankaan tehtäviin kuuluu muun muassa varastointiin liittyvän tiedon keruu Suomesta, kysymysten lähettäminen muiden jäsenmaiden vastuuorganisaatioille sekä saatujen tietojen kerääminen yhteen.
Projektin tarkoituksena on muun muassa selvittää, millainen on kunkin jäsenmaan varastoinfrastruktuurin tilanne. Tiedon perusteella on mahdollista ryhtyä rakentamaan lisää varastokapasiteettia seuduille, joista viljaa ryöpsähtää sadonkorjuun jälkeen ylimäärin markkinoille. Toiveena on saada purettua varastoinnin ja muun logistiikan solmukohtia niin, että viljan tarjonta olisi tasaisempaa ja hintaheilahtelut nykyistä vähäisempiä.
Toistaiseksi on kuitenkin hieman epäselvää, kuinka hyvin tietoja tullaan saamaan.
”Alkuperäinen vastaamisen määräaika 23.7. on jo mennyt. Aikaraja on mahdollisesti ollut turhan tiukka. Vastauksia on saatu laajemmin lähinnä Tanskasta, Liettuasta ja kotimaasta”, Jaakko Kangas pohtii.
Tietojen etsimistä kuitenkin jatketaan, jotta kokonaisuus hahmottuisi myöhemmin syksyn aikana. Tarkempaa raporttia ja ratkaisuehdotuksia on luvassa ensi vuoden alussa. KI
Varmuusvarastot pienenevät
◼ Viljan varmuusvarastoinnilla on itsenäisessä Suomessa pitkä historia. Jo vuonna 1928 perustettiin Valtion Viljavarasto viljan hankkimiseksi puolustusvoimille ja muille valtion virastoille. Sodanjälkeisen ajan mainittaviin merkkipaaluihin kuuluu vuonna 1980 säädetty laki valtion viljavarastosta. Laitoksen tehtäväksi annettiin viljan varmuusvarastointi, joka säädettiin 900 miljoonan kilon suuruiseksi.
Sittemmin Huoltovarmuuskeskuksen vastuulle siirtyneen varmuus-varastoinnin määrät ovat vaihdelleet. Leipäviljavarastot ovat vastanneet yleensä vuotuista kansallista kulutusta. Lisäksi on varastoitu muun muassa siemenviljaa, rehuvalkuaista sekä nurmikasvien siemeniä.
Rauhan aikana leipäviljan varmuusvarastoihin ei ole tarvinnut elintarvikepulan vuoksi koskea kertaakaan. Vuosina 1999, 2005 ja 2013 sen sijaan Huoltovarmuuskeskuksen siemenviljalaareilla jouduttiin käymään.
Viime vuoden joulukuussa tehdyssä valtioneuvoston päätöksessä leipäviljan varmuusvarastoinnin määriä päätettiin työ- ja elinkeinoministeriön esityksestä pienentää kuuden kuukauden elintarvikekäyttöä vastaaviksi. Tämä tarkoittaa leipäviljavarastojen pienenemistä noin 200 miljoonalla kilolla.
Samaisella valtioneuvoston päätöksellä siemenviljan varastoinnissa siirrytään kokonaisuudessaan sertifioituun siemeneen. Aiemmin vain osa varmuusvarastoidusta siemenviljasta on ollut sertifioitua.
Salaista, mutta osin tiedossa
Sitä, missä varmuusvarastot tarkkaan ottaen sijaitsevat, ei ilmoiteta. Käytännössä kuitenkin tiedetään, että valtaosa Huoltovarmuuskeskuksen tekemien sopimuksien perusteella varastoidusta viljasta sijaitsee Suomen Viljava Oy:n siiloissa.
”Huoltovarmuuskeskuksella itsellään ei ole hallussaan jyvääkään viljaa, vaan sopimukset varmuusvarastoinnista tehdään alan toimijoiden kanssa. Hoitosopimuksia solmitaan toimittajarekisterissä olevien yritysten kanssa tarjouskilpailujen perusteella”, Huoltovarmuuskeskuksen valmiusasiamies Juha Mantila selvittää.
Toimittajarekisterissä olevien yritysten nimiä ei julkisuudessa kerrota. Yleisessä tiedossa kuitenkin on, että mukana ovat ainakin maamme suurimmat viljakauppiaat. Rekisteriin pääsyn ehtona ovat muun muassa vakavaraisuus sekä niin iso liiketoiminta, että se antaa edellytykset varastoista huolehtimiseen sekä niiden kierrätykseen.
”Olemme saaneet tiedusteluja toimittajarekisteriin pääsemiseksi jopa suurilta viljelijöiltä. Kun olemme selvittäneet toiminnan periaatteet, he ovat kuitenkin ymmärtäneet, ettei edellytyksiä sopimusten velvoitteiden hoitoon ole olemassa”, Mantila kertoo.
Itse asiassa nykymuotoisen varmuusvarastoinnin alkuaikoina 1990-luvulla kokeiltiin viljan pienimuotoista varmuusvarastointia maatiloilla. Se ei kuitenkaan osoittautunut viljalla käyttökelpoiseksi toimintamalliksi.
”Vaikka leipävilja on isompien toimijoiden varastoissa, Huoltovarmuuskeskuksen sertifioidun siemenen varastoinnissa siemenpakkaamoilla on toki merkittävä rooli”, Mantila muistuttaa.
Varastointisopimukset tehneille yrityksille kyse on luonnollisesti liiketoiminnasta, sillä varastoinnista maksetaan korvausta. Varmuusvarastoksi määriteltyjä viljaeriä saa ja kierron takaamiseksi kuuluukin käyttää liiketoiminnassa. Sopimuksenalaisia viljamääriä ja niiden määriteltyä laatua ei saa kuitenkaan koskaan alittaa.
”Varastojen on sijaittava Suomessa, ja niiden on oltava kiinteitä. Esimerkiksi laivassa oleva viljaerä ei missään tapauksessa kelpaa. Varmuusvarastoista huolehtivilla yrityksillä on oltava myös vakavaraisuutta selviytyä poikkeustilanteesta, kuten vaikkapa viljan pilaantumisesta”, Mantila määrittelee.
Syntyykö purkamisesta markkinahäiriö?
Vuoden 2016 alkuun mennessä toteutettava varmuusvarantojen supistaminen yhdessä siemenviljalaadun muutoksen kanssa tuo markkinoille noin 200–250 miljoonaa kiloa viljaa. Erän vaikutuksia markkinoihin on pohdittu niin viljelijöiden kuin viljakauppiaidenkin keskuudessa.
Varsinkin viljelijät pelkäävät, että varmuusvarastojen pienennyksen seurauksena syntyy hintoja polkeva markkinahäiriö. Parhaillaan kehkeytyvä huippuhyvä sato on entisestään lisännyt pelkoja.
”Ainakin ohran ja kauran määrät ovat niin pienet, että niiden vaikutukset markkinoille ovat mitättömät. Rukiin varmuusvarastoinnin vähentämisen vaikutukset ovat niin ikään vähäiset. Ne karsivat lähinnä rukiin tuontia. Varmuusvarastoidun lajikkeellisen viljan myynti taas kohdistuu rehuviljan markkinoille. Sertifioimattomalla siemenellähän ei saa käydä siemenkauppaa eli vilja menee rehuksi”, Mantila muistuttaa.
Muutoksella on vaikutuksensa myös viljan varastotilanteeseen. Karkeasti arvioiden Viljavalle vapautuu tämän myötä 150 000 tonnia varastotilaa. Sen käytölle löytyy markkinoilta jo nyt toiveita.
”Varmuusvarastojen pienennys vapauttaa runsaasti varastotilaa, mutta se kohdistuu luultavimmin sisämaan varastoihin. Toivomuksemme on, ettei varmuusvarastoviljaa jatkossa varastoida suuria eriä satamissa. Muutoin varmuusvarastot heikentävät vientimarkkinoiden toimintaa sitomalla siilokapasiteettia. Satamasiiloja tarvitaan muun muassa vietäessä viljaa isoilla laivoilla EU:n ulkopuolelle”, Rautakesko Oy:n K-maatalousyksikön myyntijohtaja Antti Korpinen muistuttaa. KI