Esa Mäki astui suoraan myrskyn silmään aloittaessaan soijaa jalostavan Finnprotein Oy:n toimitusjohtajana helmikuun alussa.

”Tehtaalla käynnistettiin juuri silloin uutta prosessia, soijaproteiinikonsentraatin valmistusta etanoliuutolla. Sitten alkoivat laittomat lakot.”

Syksyllä oli tullut ensimmäinen lasti soijapapuja Brasiliasta. Prosessin alkuvaiheessa pavut murskataan, ja öljy uutetaan murskeesta irti heksaanilla.

Prosessissa muodostuu rehuteollisuuteen menevää soijarouhetta ja raakaöljyä. Tuotteille löytyi ostajat, mutta niiden valmistus ja myynti ei ole erityisen kannattavaa.

Soijarouhetta oli tarkoitus jalostaa pidemmälle etanoliuuton avulla. Siinä rouheesta poistetaan hiilihydraatit, ja jäljelle jää soijaproteiinikonsentraatti eli SPC. Sen oli määrä olla tehtaan päätuote.

Sitä käytetään erityisesti kalanrehuissa, mutta se sopii myös porsaiden tai vasikoiden rehuihin.

”Finnproteinin SPC:n valmistuskapasiteetiksi laskettiin 60 000 tonnia, ja yksin Norjassa kalanrehumarkkinoilla tuotteelle voisi olla menekkiä 400 000 tonnin edestä”, Mäki kertoo.

Uudenkaupungin soijatehtaasta SPC:tä ehdittiin saada ulos joitakin tuhansia tonneja ja asiakassuhteita kalanrehupuolelle oltiin juuri luomassa.

Sitten rahat loppuivat ja tehtaan toiminta piti pysäyttää. Yritys hakeutui ensin saneeraukseen ja lopulta konkurssiin.

Kolme tekijää ajoi konkurssiin

Esa Mäki nimeää kolme asiaa, jotka veivät yrityksen konkurssiin.

”Ennakoitua kalliimmaksi tullut investointi, liian optimistiset tuotto-odotukset ja laittomat lakot, joiden takia SPC:n valmistusprosessia ei saatu koskaan täyteen kapasiteettinsa.”

Mäen mukaan etanoliuutossa päästiin hyvään alkuvauhtiin, mutta lakot haittasivat prosessin ylösajoa koko ajan.

Lakkojen takia yritys menetti alkaneen kesäkauden sesongin Norjan kalanrehumarkkinoilla.

Ja koska tuloja ei saatu tarpeeksi, ei velkoja pystytty lyhentämään siten kuin oli suunniteltu.

Yritys joutui hakeutumaa toukokuussa yrityssaneeraukseen, koska velkojen lyhentämiseen Nordealle, Pohjolalle ja Finnveralle ei ollut rahaa.

Tehtaan prosessit ajettiin toukokuussa alas. Kesäkuussa yritys hakeutui konkurssiin.

Lakkoilemalla työntekijät yrittivät saada enemmän palkkaa. Laittomia lakkoja oli Länsi-Suomessa muitakin, ja ne tuomittiin työtuomioistuimessa laittomiksi.

”Työntekijöille maksettiin työehtosopimuksen yli olevaa palkkaa”, Mäki kertoo. Ja jokaisella oli laillinen, elintarvikealan työehtosopimuksen mukainen työsopimus allekirjoitettuna.

Asiakkaat olivat tyytyväisiä

Soijatehtaan asiakkaina oli suuri osa suomalaisia rehutehtaita.

Soijarouhetta ehdittiin toimittaa puolisen vuotta. Asiakkaat olivat tavaraan tyytyväisiä.

A-rehun toimitusjohtaja Jari Leija kertoo, että heille oleellista oli esimerkiksi soijarouheen hygieeninen laatu. ”Se oli salmonellavapaata, ja sopi meidän prosesseihimme hyvin.”

A-Rehu palaisi mielellään tehtaan asiakkaaksi, mikäli jatkaja löytyy.

Samoilla linjoilla on Hankkijan vilja- ja raaka-aineryhmän johtaja Tarmo Kajander. Finnproteinin toimittaman tavaran hinta-laatusuhde oli hyvä.

Myös Raisioagrolta tulee kehuja. Raisioagro on Suomen suurin kalanrehujen valmistaja. ”Puolet valmistetuista kalan-rehuista myydään ulkomaille ja puolet käytetään Suomessa”, kertoo toimitusjohtaja Jarmo Puputti.

Raisioagro ehti ostaa Finnproteinilta pienen erän kalanrehuissa käytettävää soijaproteiinikonsentraattia SPC:tä.

Laittomien lakkojen myötä toimitusvarmuus heikkeni, ja Raisioagro joutui hankkimaan SPC:n muualta.

”Mutta Finnproteinin valmistaman SPC:n laatu oli hyvää”, Puputti kertoo. Myös Raisioagro palaisi mielellään tehtaan asiakkaaksi, mikäli hinta-laatusuhde pysyisi samana ja toimitusvarmuus olisi taattu.

Kuka voisi ostaa?

Esa Mäen mukaan tehtaalle pyritään löytämään mahdollisimman nopeasti jatkaja.

Prosessi on kesken, ja enempää asiasta ei voi kertoa. Turun Sanomille lausunnon antaneen pesänhoitaja Jari Salmisen mukaan ostoneuvotteluja on käyty sekä ulkomaisten että kotimaisten tahojen kanssa.

Oletettavasti ostaja olisi teollinen toimija. Joku sellainen, jolla on tarpeeksi pääomaa takanaan.

Mahdollisia ostajia voisivat olla vaikkapa tanskalaiset DLA Group tai DLG Group, tai vaikkapa ruotsalainen Lantmännen-konserni tai joku suuri kalanrehun valmistaja.

Hankkija ei voi kommentoida asiaa, kertoo toimitusjohtaja Ensio Hytönen. Kalanrehujen valmistus ei ole DLA:n ydinbisnestä, mutta voisiko DLA silti sijoittaa sellaiseen?

Myöskään Raisio ei voi kommentoida yrityskauppoihin liittyviä asioita, Puputti kertoo.

Atria puolestaan ei ole kiinnostunut, Leija sanoo.

Tehtaalle löytyy varmasti ostaja, mutta hinta tuskin nousee kummoiseksi.

Tehdas pysyy paikallaan

Tehtaan sijaintia on ihmetelty alusta lähtien, ja jalostamon ansaintalogiikkaa on kyseenalaistettu. Logistisesti parempi paikka olisi jossain suuressa satamassa. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, ja tehdas päätyi Uuteenkaupunkiin, usean kilometrin päähän satamasta.

Pavut oli tarkoitus tuoda suurella laivalla Brasiliasta Hollantiin, ja purkaa sieltä pienempiin laivoihin ja kuljettaa Uudenkaupungin satamaan ja rekoilla tehtaalle.

Suunnitelma kuitenkin muuttui matkan varrella. Lopulta pavut tuotiin keskikokoisella laivalla Brasiliasta Porin satamaan, ja siitä rekka-autoilla tehtaalle.

Tehtaan siirto parempaan paikkaan tulisi kalliiksi, vaikka paikka jostain löytyisikin.

Tehdasinvestointi oli alkuperäisissä suunnitelmissa 100 miljoonan euron luokkaa, ja tuli käytännössä tätäkin kalliimmaksi.

Huippumodernin välineistön voisi varmasti myydä yhdelle toimijalle, ja kiinteistön jollekin toiselle. Tämä ei kuitenkaan Esa Mäen mukaan ole todennäköistä.

Tehtaan prosessia tuskin myöskään muutetaan.

”Periaatteessa tehtaassa voisi jalostaa muutakin raaka-ainetta kuin soijapapua, mutta se vaatisi uusia investointeja”, Mäki kertoo.

Todennäköisimmin tehtaassa siis jalostetaan yhä soijaa, jahka ostaja löytyy.

Finnproteinin raaka-aineena oli perinteinen, geenimuuntelematon soija, koska kalanrehuissa käytetään pääasiassa sitä.

Mutta yhtä hyvin tehtaalla voidaan jalostaa muuntogeenistä soijaa, tai vaikka molempia, jos niin halutaan, Mäki sanoo.

Oliko investointi realistinen?

Käytännön Maamies ei ole saanut käsiinsä alkuperäisiä kannattavuuslaskelmia, joten on vaikea arvioida, mistä suurimpien tulovirtojen oli tarkoitus tulla, ja miten ruusuiselta tehtaan tulevaisuus paperilla näytti.

Bulkkisoijarouheen myynnillä tehdasta tuskin olisi saanut kannattavaksi kukaan. Kalanrehuksi myytävällä SPC:llä oli ilmeisesti tarkoitus saada kohtuullista katetta. ”On hyvä muistaa, että tämä on volyymibisnestä”, Esa Mäki sanoo.

Suuruuden ekonomiassa soijatehtaalla olisi ehkä ollut kilpailukykyä, koska se on Euroopan suurin soijanjalostamo.

Nyt se ei päässyt pyörimään koko volyymillaan, joten on vaikea sanoa, olisiko toiminta ollut myöhemmin kannattavaa.

Rehualan näkökulmasta näyttää siltä, että tehdasta puuhasivat alaa heikosti ymmärtävät tahot.

Liikeidea oli venäläisen, Bahaman osoitteesta käsin toimivan investointipankki Renaissance Partnersin käsialaa.

He näkivät soijan jalostuksen kalanrehuksi varmaksi rahasammoksi, koska kalajauhon saatavuus vähenee, mutta kalan kysyntä kasvaa.

Investointipankilla oli osa tehtaan välineistöstä valmiina odottamassa sopivan paikan löytymistä, ja kun se löytyi, projekti eteni nopeasti.

Eläkevakuutusyhtiö Varman ja Eteran, kuten myös Suomen valtion sijoitusyhtiön eli Teollisuussijoituksen lähteminen mukaan hankkeeseen kummastuttaa eniten.

Ulkomaiset investoinnit Suomeen ovat toki kiva juttu, mutta jokaiseen hankkeeseen ei välttämättä kannata tarttua.

Suomen valtio näytti pelaavan valkuaisrehuasiassa kaksilla korteilla – juhlapuheissa käsiteltiin valkuaisomavaraisuutta, mutta rahansa valtio sijoitti mieluummin tuontisoijaan, joka syrjäyttää kotimaista viljelyä.

Sijoitusyhtiö Pontoksen mukaantulo selittynee sillä, että jättimäisen rakennushankkeen sai SRV. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila on pääomistaja molemmissa.

Velkaa 170 miljoonaa

Vaikka tehdashankkeeseen suhtauduttiin maatalouspiireissä epäilevästi, Suomen valtio ja eläkevakuutusyhtiöt Etera ja Varma uskoivat siihen ja sijoittivat rahaa.

Nämä tuskin saavat rahojaan konkurssipesästä takaisin, ellei myyntihinta nouse kiinteis- tön ja kaluston arvoa suuremmaksi.

Finnprotein Oy:n konkurssihakemuksesta käy ilmi, että yrityksellä oli kesäkuussa 170 miljoonaa euroa velkaa.

Yritystä lainoittaneiden Nordean, Pohjolan ja Finnveran saatavat ovat yhteensä 77 miljoonaa.

Rakennusten arvoksi lasketaan 50 ja koneiden ja kaluston arvoksi 70 miljoonaa euroa. Varastossa on tavaraa 12 miljoonan euron edestä.

Renaissance Partners on vähentänyt omistustaan pikkuhiljaa pois, kuten oli tarkoituskin. Silti heillä on saatavia 30 miljoonaa.

Finnproteinin suurin omistaja noin kolmanneksen osuudella on työeläkeyhtiö Varma. Muut isoimmat omistajat ovat työeläkeyhtiö Etera, Suomen valtion sijoitusyhtiö Teollisuussijoitus ja yksityinen sijoitusyhtiö Pontos. ◻

Lähteinä on käytetty Finnprotein Oy:n konkurssihakemusta ja Oikeus- rekisterikeskuksen otteita.