Edullisimmin ja kalleimmin maitoa tuottavien maiden ero tuotantokustannuksissa on kaventunut vuoden 2006 jälkeen, kun pienten tuotantokustannusten maissa on alettu lisätä tuotantopanosten käyttöä. Näissä maissa tuotantokustannuksiin ovat vaikuttaneet kohonneet rehu- ja investointikustannukset sekä kohonnut maan hinta ja kallistunut työvoima.

Vuodesta 2002 lähtien maan hinta maidontuotannossa on kaksinkertaistunut Irlannissa, kolminkertaistunut Australian Victoriassa ja Uudessa-Seelannissa sekä kuusinkertaistunut Brasilian São Paulossa.

Kohoavat maan ja maidon hinnat ovat kannustaneet maksimoimaan olemassa olevat tuotantovälineet eli lehmämäärän ja tuotantoon tarvittavat rakenteet. Tämä lisää rehujen kysyntää sekä johtaa suurempiin eläintiheyksiin ja runsaampaan tuotantoon lehmää kohti.

Muutos johtaa siihen, että tuotantotapa, jossa aiemmin käytettiin lähes pelkkää laidunrehua ja vähäisiä investointeja, lähenee Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa vallitsevaa tehokkaampaa tuotantotapaa. Näkemykset perustuvat hollantilaisen maataloutta rahoittavan Rabobankin analyytikoiden arvioihin.

Hintavaihtelut kasvaneet, Irlanti on poikkeus

Vuodesta 2006–2007 lähtien on kaikkien maidontuottajien tuotantokustannusten vaihtelu kasvanut. Erityisesti suuri kustannusvaihtelu on kiusannut tehokkaita tuotantotapoja, mutta myös laitumeen perustuvaa tuotantoa, jossa on alettu käyttää lisääntyvässä määrin ostorehuja.

Samaan aikaan ovat kohonneet sekä lannoite-, energia- että rehukustannukset. Myös rehujen hintavaihtelut ovat kasvaneet, mutta hinnat ovat pysyneet keskimäärin entistä korkeampina. Laidunpohjaisessa tuotannossa vaihteluun on kuitenkin vaikuttanut enemmän sää kuin tuotantopanosten hintojen nousu.

Irlannin tilanne poikkeaa muista maista. Siellä maidon tuotantokustannukset ovat pudonneet vuoden 2008 jälkeen maan talouskriisin seurauksena, kun kriisi alensi hintoja.

Useimmat Yhdysvaltain maidontuottajat ovat joutuneet kärsimään sekä rehukustannusten että maidon hintojen vaihtelusta. Hintojen heilahtelu on ajanut jotkut Yhdysvaltain maidontuottajat ostamaan viime vuosina lisää maata ja tuottamaan enemmän rehua itse. Tällainen toiminta ei voi alentaa tuotantokustannuksia, koska odotukset korkeista rehujen hinnoista nostavat maan hintaa.

Sekä maidon että tuotantokustannusten hintojen vaihtelun odotetaan jatkuvan. Siksi tilat, jotka pystyvät vähentämään tuotantopanosten käyttöä tai alentamaan kustannuksia silloin, kun maidon hinta on alhaalla, ovat etulyöntiasemassa, arvioivat Rabobankin analyytikot.

Valuuttakurssit vaikuttavat vahvasti maitoalan kilpailuun

Uudessa-Seelannissa ja Australiassa on ollut monen vuoden ajan ylimäärin maitoa. Siksi ne ovat kehittäneet pitkälle vietyjä vientistrategioita.

Sen sijaan EU:ssa ja Yhdysvalloissa maitoalaa on säännelty siten, että se täyttäisi suurten kotimarkkinoiden tarpeet. EU:ssa maitokiintiöiden aiheuttamat kustannukset ovat lisänneet maidontuottajien taakkaa.

Vielä kymmenen vuotta sitten tuotantokustannukset EU-maissa ja Yhdysvalloissa olivat vähintään 50 prosenttia suuremmat kuin eteläisellä pallonpuoliskolla.

Vuosien 2002 ja 2012 välillä Australian ja Uuden-Seelannin valuutat vahvistuivat suhteessa Yhdysvaltain dollariin, Australian dollari 90 ja Uuden-Seelannin dollari 75 prosenttia. Tämä vähensi tuotantokustannusten välisiä eroja ja teki Yhdysvaltojen viennin suhteellisesti kilpailu­kykyisemmäksi.

Vahva euron vaihtokurssi suhteessa Yhdysvaltain dollariin on myös vastaavasti vaikuttanut Euroopassa valuutasta aiheutuviin tuotantokustannusten eroihin, ja nostanut eurooppalaisten viejien tuotantokustannuksia.

Rehut suuri menoerä pohjoisessa, korot etelässä

Tuotantokustannusten lähentyminen ei ole poistanut suuria eroja kustannusten rakenteessa eri tuotantotapojen välillä.

Rehut muodostavat noin 60–65 prosenttia kaikista tuotantokustannuksista tehokkaassa maidontuotannossa, jollaista harjoitetaan esimerkiksi Yhdysvalloissa. Laitumeen perustuvassa tai yhdistelmätuotannossa, kuten Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, rehut ovat vain 20–40 prosenttia kokonaiskustannuksista.

Korkomenot ovat suhteellisesti suuremmat näillä alueilla, joilla laidunmaahan vaadittavat investoinnit ovat johtaneet velkamäärän kasvuun.

Maitoa tuotetaan useissa maissa perheiden omistamilla tiloilla, joilla työ voi usein olla jopa palkatonta tai yritysten omistajat voivat tukea tuotantoa omalla varallisuudellaan. Monissa tapauksissa perheenjäsenet voivat myös tukea maatalouden liiketoimintaa tilan ulkopuolelta saamillaan tuloilla. Suurilla tiloilla palkkatyövoiman kustannukset ovat yleensä korkeampia kuin perheviljelmien työvoimakulut.

Maitotilojen rakentamistarve ja investointien laatu vaikuttavat keskeisesti poistokustannusten määrään. Investoinnit lypsykarjapihatoihin, nykyaikaiseen lypsytekniikkaan sekä maatalouskoneisiin lisäävät poistokustannuksia. Joissakin maissa maidontuottajat joutuvat maksamaan huomattavia summia tuotantokiintiöistä.

Tuotannon tehostaminen lisää tuotantokustannuksia

Uudessa-Seelannissa maidon tuotantotapaa on muutettu siten, että tuotantokustannukset ovat nousseet.

Ennen vuotta 2002 maidon hinta nousi Uudessa-Seelannissa 42 prosenttia kahden tuotantokauden aikana, ja maitotilojen työkustannukset kasvoivat 33 prosenttia maidon kuiva-ainekiloa kohti.

Tilojen työvoimakulut kasvoivat 72 prosenttia kaudella 2007/2008 verrattuna sitä edeltävään kauteen. Korkokulut nousivat samaan aikaan 29 prosenttia.

Uuden-Seelannin maidontuottajat ovat tehostaneet toimintaansa tuotannon maksimoimiseksi.

Tämä on tapahtunut antamalla lehmille lisärehua laidunrehun ohella.

Lisärehun antaminen on mahdollistettu kolmella tavalla. Maitoyrittäjät ovat ostaneet lisää maata lähistöllä olevilta tiloilta, jolloin on mahdollista korjata ja varastoida rehua eläimille. He ovat alkaneet laiduntaa karjaa talvella oman tilan ulkopuolella, ja ostaa täydennysrehuja, kuten viljaa.

Tämän vuoksi viimeisten 20 vuoden aikana rehun osuus tuotantokustannuksista on yli kaksinkertaistunut 24 prosenttiin koko tuotantokustannuksesta.

Uudessa-Seelannissa ovat nousseet myös maidontuottajien korkokustannukset tuotettua kuiva-ainekiloa kohti. Tämä johtuu maitotilojen velkojen kasvusta.

Vuodesta 2002 lähtien Uuden-Seelannin yksityiset maitotilat ovat yli kaksinkertaistaneet keskimääräisen velkansa, lähes 20 Uuden-Seelannin dollariin (12,35 euroa) tuotettua maidon kuiva-ainekiloa kohti.

Keskimäärin korkokulut ovat nyt 82 prosenttia suuremmat kuiva-ainekiloa kohti kuin kymmenen vuotta sitten. Ne ovat kuitenkin tulleet selvästi alas huippulukemista, jotka saavutettiin vuonna 2009. Suuret velat ja korkokulut tuotettua kuiva-ainekiloa kohti ovat Rabobankin analyytikoiden mielestä riski.

Ympäristönsuojelu rajoittaa tuotantoa

Yhä useammissa maissa maidontuottajat joutuvat maksamaan entistä enemmän ympäristöön liittyviä kustannuksia.

Uudessa-Seelannissa ympäristökustannukset ovat enimmäkseen liittyneet uusien ja päivitettyjen jäteveden käsittelyjärjestelmien asentamiseen. Niiden keskimääräiset kustannukset ovat 250 000 NZD (154 000 €) tilaa kohti.

Pidemmällä aikavälillä lisärakentaminen ja laidunten hoitoon tarvittavat muutokset, joilla täytetään ravinteiden huuhtoutumiselle määrätyt raja-arvot, vaikuttavat kuitenkin talouteen vielä enemmän.

Monet viljelijät joutuvat investoimaan vesistöjen suojakaistoille vaadittaviin istutuksiin, rakentamaan karjasuojia ja/tai muuttamaan laidunmaidensa hoitoa, mikä tarkoittaa eläinmäärän vähentämistä pinta-alaa kohti sekä typpilannoitteiden käytön vähentämistä.

Vähemmän intensiivinen tuotantotapa, jota vaaditaan ympäristömääräysten täyttämiseksi, alentaa tuotantokustannuksia, mutta myös vähentää maidontuotantoa. Uusiseelantilaisen maitoalan organisaation DairyNZ:n alustava arvio osoittaa, että tuotantokustannusten pienentyessä 5–16 prosenttia tuotanto vähenisi noin 5–28 prosenttia. Arvion mukaan ravinnepäästöjen vähentämiseen vaadittavat investoinnit vaihtelevat 1 500 ja 3 000 NZD välillä (930–1 850 €) lehmää kohden.

Osaavan työvoiman puute haittaa maitosektoria

Useimmilla Australian maitotiloilla on tuotantojärjestelmä, jossa laidunta täydennetään viljalla. Se tekee maasta yhden maailman edullisimmista maidontuottajista.

Australian maitoalan ongelmina ovat kuitenkin pula työvoimasta ja energiakustannusten nousu, joka johtuu osittain hiilidioksidiverosta ja energiantuotannon suurista investoinneista. Maitotilojen työvoimakustannukset nousevat nopeasti ja osaavan työvoiman löytäminen maatiloille on vaikeaa.

Australian palkkataso on yksi kalleimpia kehittyneessä maailmassa. Kaliforniaan verrattuna maatilatyöntekijän tuntipalkka on Australiassa yli 100 prosenttia korkeampi ja Uudessa-Seelannissakin noin 20 prosenttia korkeampi.

Kiintiöiden lopetus antaa joillekin mahdollisuuksia

Pitkällä aikavälillä Australian ja Uuden-Seelannin maitosektorit eivät Rabobankin analyytikoiden mukaan luultavasti pysty kilpailemaan pelkästään pienillä tuotantokustannuksilla.

Myös valuuttojen vahvuus suhteessa Yhdysvaltain dollariin vaikuttaa voimakkaasti. Heikko Yhdysvaltain dollari on antanut vahvaa työntöapua Yhdysvaltain viennin kilpailukyvylle.

Rehukustannusten kasvu muissa maanosissa antaa tuotantokustannusetua maidontuottajille, jotka käyttävät paljon rehuja ja tuottavat tehokkaasti. Kilpailutilanteeseen ja maidon tarjontaan vaikuttaa myös maitokiintiöiden poistuminen EU-maissa vuonna 2015, jolloin tuotantoa on mahdollista kasvattaa. Tuottajat, jotka pystyvät hyödyntämään heillä jo olemassa olevaa kapasiteettia ja lisäämään lehmiensä tuotosta vähäisillä tai olemattomilla rajakustannuksilla, voivat helposti lisätä tuotantoa.

Joillekin on mahdollista kasvattaa karjakokoa, esimerkiksi 40:stä 80:aan lehmään. Vaikka lehmien sekä uusien rakennusten ja koneiden hankkiminen lisäisi kustannuksia, nämä laajennukset voidaan pienillä tiloilla silti usein toteuttaa ilman lisätyövoimaa.

Maidon tarjonnan lisääminen on vaikeampaa, jos siihen tarvitaan tilakoon kasvun tuomia mittakaavaetuja. Tämä on tullut ilmi alueilla, joilla maan arvo on korkea tai maata ei edes ole ostettavissa.

Esimerkiksi alhaisten tuotantokustannusten maissa, kuten Irlannissa, tilojen kasvua rajoittaa maan omistuksen hajautuminen monille omistajille, joilla on suhteellisen pieniä lohkoja. Tällöin maan vuokraaminen on usein ainoa vaihtoehto.

Pienet kustannukset ovat aina kilpailuetu

Monissa maissa tilat, jotka ovat viime vuosina laajentuneet voimakkaasti, kantavat nyt huomattavan suurta velkataakkaa.

Nousevat korot ovat tulevaisuudessa iso haaste velkaantuneille tiloille. Osa velkaantuneista joutuu harkitsemaan vaihtoehtoisia rahoitustapoja tai hillitsemään laajentumispyrkimyksiään.

Rabobankin analyytikot odottavat maidon hinnan ja tuotantokustannusten suurten vaihtelujen jatkuvan. Tämä tarkoittaa, että kyky vähentää tuotantopanosten käyttöä ja kustannuksia maailmanlaajuisten maidon tarjontahuippujen aikana on vahva etu niille tiloille, jotka siihen pystyvät.

Jatkojalostus ja markkinointi jatkossa entistä tärkeämpiä

Rabobank analyytikot odottavat, että maitoalan maailmanlaajuiset vientimarkkinat pysyvät tiukkoina, ja nojautuvat yhä enemmän kasvavaan määrään viejiä, joille maailmanmarkkinat eivät kenties ole ensisijainen tavoite. Se tarkoittaa, että hintavaihtelut pysyvät edelleen suurina.

Saavutettu tehokkuus maitoketjun loppupäässä maidon jalostuksen ja markkinoinnin kautta sekä vahva reitti markkinoille ja vakiintuneet toimitussuhteet, ovat tulevaisuudessa todennäköisesti aina vaan tärkeämpiä erottamaan kilpailukykyiset vientiyritykset. ◻

Kirjoittaja on hollantilainen vapaa maataloustoimittaja.