Tuplaministeri Tiilikainen

Rauhallinen ja sovinnollinen Kimmo Tiilikainen ei ollut ehkä luontevimmillaan ärhäkkänä oppositiopoliitikkona, mutta kahden salkun – tai oikeastaan kolmen, jos ympäristöministeriöön sulautetun asuntoministerin pesti lasketaan – ministerinä hän on elementissään. Muunlainen henkilö ei olisi näihin saappaisiin sopinutkaan.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kesk) ei ole yhden totuuden miehiä. Se on hyvä, sillä nykyisessä pestissään hänen on katseltava asioita monesta näkökulmasta.

”Esimerkiksi tänään olen hoitanut maa- ja metsätalous-, ympäristö- ja asuntoministerin toimia”, Tiilikainen kertoo toimittajatapaamisessa syyskuun lopulla.

Toimittajat ovat tivanneet häneltä, eikö kahden ministeriön hoitaminen johda intressiristiriitoihin, ja kenen joukoissa hän oikein seisoo – maanviljelijöiden vai luonnonsuojelijoiden?

Ei kummankaan, ja molempien, Tiilikainen onnistuu vastaamaan. Tässä hän on omimmillaan. Hän ei ole lintu eikä kala, eikä hänestä löydy etujärjestöjen leimoja.

Hän on omien sanojensa mukaan täysvihreä, mutta samaan aikaan maanviljelijä ja metsämies, lintuharrastaja, luonnonsuojelija ja poliitikko.

1990-luvun muotisana kestävä kehityskin kuulostaa Tiilikaisen suussa aidolta. Siihen hän nimittäin uskoo. Että asioita voi ja pitää katsoa yhtä aikaa talouden ja ympäristön näkökulmasta.

Ja Juha Sipilän hallituksen ministerinä Tiilikaisen on katsottava maailmaa myös valtion ja hallitusohjelman näkökulmasta. Hän ei voi ajaa pelkästään yhden sektorin asiaa.

Sen hän myöntää, että talous edellä mennään, sillä valtion rahat ovat loppu. Uusia suojeluhehtaareja ei siis ole tiedossa eikä maataloustukia ole varaa nostaa.

Suojeluohjelmien rahoitusta on leikattu, mutta ympäristönsuojelun tasosta ei silti aiota tinkiä.

Pikemminkin tavoitteena on nostaa biotalouden kannattavuutta entistä paremmilla, ekologisemmilla ja puhtaammilla tuotteilla.

”Ja hiilivoimasta pyritään varmasti tiukemmin eroon kuin edellisen hallituksen aikana.”

Biotaloudesta tulikin yksi hallituksen kärkihankkeista, ja siihen päätettiin satsata 300 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana.

Vihreä keskustalainen

Kimmo Tiilikainen nousi eduskuntaan vuonna 2003 Kymen vaalipiiristä, kolmannella yrittämällä.

Mediassa häntä on luonnehdittu vihreäksi keskustalaiseksi. Ehkä siksi, että hän pyrki ensimmäisen kerran eduskuntaan sitoutumattomana vihreiden listalta.

Hän on myös luomuyrittäjä, ja toiminut aiemmin aktiivisesti Luomuliitossa, puheenjohtajanakin.

Tiilikainen on kotoisin Ruokolahdelta Saimaan saaresta. Hän opiskeli metsänhoitajaksi Joensuussa ja alkoi sen jälkeen viljellä luomuvihanneksia kotitilallaan. Hän on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

Tiilikaisen vaalikonevastauksia lukiessa hänestä piirtyy kuitenkin keskustalaistakin keskustalaisempi kuva. Tosin liberaali sellainen.

Punavihreään kuplaan häntä ei saa sullotuksi, mutta ei perussuomalaiseen tai kokoomuslaiseenkaan muottiin.

Aluepolitiikka, luonto ja työ ovat Tiilikaiselle tärkeitä teemoja.

Hän kannattaa tasa-arvoista avioliittoa, mutta myös alueellista tasa-arvoa. Markkinoiden armoille hän ei jättäisi kovinkaan monta asiaa, ainakaan maakunnissa. Muuten sieltä häviäisivät palvelut.

Hän ei ulkoistaisi julkisia palveluja tai vapauttaisi takseja. Toisaalta hän peräänkuuluttaa digitalisaation tarjoamia mahdollisuuksia.

Tuloeroja ei saa kasvattaa, mutta yksityisomaisuuteen ei pidä kajota tai veroja korottaa. Julkisia palveluja on pakko leikata.

Kuntien pakkoliitoksia hän vastustaa. Ydinvoimaan hän suhtautuu kielteisesti, mutta uusiutuvaan energiaan hän laittaisi lisää paukkuja.

Perustuloa kannattaisi Tiilikaisen mielestä kokeilla. Sehän oli keskustan yhtenä vaaliteemana jo vuoden 1999 vaaleissa. Silloinkin keskusta ehdotti työreformia, jonka ammattiyhdistysliike kuitenkin heti tyrmäsi.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Annaleena Ylhäinen

Kuva: Pentti Hokkanen YHA Kuvapankki