Terästullien ja Italian kriisin puristuksessa

Teimme Maataloutta salkussa -juttusarjan osakeostot lupaamaamme tapaan tänään, 1.6.2018, noin kello 10.30 aikaan. Toisin kuin aiemmin arvelimme, emme suinkaan päässeet kaupoille osinkojen irtoamisen ja kesän osavuosikatsauksien välisessä suvantovaiheessa.

Todellisuudessa pörssi on vellonut viime ajat villinä. Lisävauhtia saatiin, kun tiistaina 29.5. Italian hallitussekoilut iskivät markkinaan kuin pasta tuulettimeen. Ostohetkeemme mennessä kurssit ovat kuitenkin ehtineet jo kummasti toipua.

Uhkana pörssikehitykselle ovat myös Yhdysvaltain EU:lle määräämät terästullit sekä ylipäätään kauppasodan pelko. Vaikutukset suomalaisten elintarvikeosakkeiden kursseihin näyttivät ainakin salkkumme aloitusostojen hetkellä jäävän kuitenkin ilmeisen vähäisiksi.

Markkinatapahtumat eivät muuttaneet missään vaiheessa suunnitelmiamme. Verrokiksi valittua Altiaa lukuun ottamatta ostimme kutakin salkkumme osaketta vähintään viidellä sadalla eurolla. Jotta osakemäärissä ei tulisi turhaa hajontaa, Altian osto sai jäädä hieman alle määräsumman.

Altiaa, Apetitia ja Atriaa hankimme kutakin osaketta 50 kappaletta. HKScania ja Raisiota ostimme kumpaakin 200 osaketta. Nykyarvon mukaan suurin kauppa tehtiin siis Raision vaihto-osakkeella.

Olemme jo ennakkoon valinneet salkun alkutaipaleelle ”osta ja pidä” -taktiikan. Noudatamme sitä ainakin vuoden 2019 osinkojen maksuun asti.

KM-salkku on henkilökohtainen sijoituskokeilu. Emme siis anna sijoitusneuvoja. Mikäli joku päätyy ostamaan mallisalkkumme osakkeita, hän tekee sen tyystin omalla vastuullaan.

Teksti: Kyösti Isosaari

 


Viimeisen vuoden kurssikehityksen valossa ostomme osuivat Altiaa lukuun ottamatta varsin sopivaan ajankohtaan. Maaliskuun lopulla listautuneessa Altiassakin vältimme kurssipiikin. Aiempi kehitys ei ole silti tae tulevasta, joten jatkoa on vaikea ennustaa.
Lähde: www.nasdaqomxnordic.com

Ostimme salkkumme osakkeet perjantaina 1.6.2018 noin kello 10.30. Osakkeiden arvot tipahtivat heti hieman miinukselle, sillä toimeksiannoista peritään palkkio. Tulevissa katsauksissamme laskemmekin salkun arvon palkkion sisältävän ostokurssin mukaan.