Satoa vakuuttamaan?

Valtion satovahinkokorvausjärjestelmä päättyi vuoden 2015 lopussa. Tilalle tulee yksityisiä, vapaaehtoisia vakuutuksia. Niitä tarjoavat OP Vahinkovakuutus ja LähiTapiola, mutta ne eivät ole mitään maksuautomaatteja. Korvauksia saa toistaiseksi vain sääilmiöiden aiheuttamiin vahinkoihin ja niihinkin rajoitetusti, mutta omavastuu on merkittävästi lievempi kuin aiemmin.

Valtion satovahinkokorvausta maksetaan tänä keväänä viimeisen kerran.

EU:n valtiontuen sääntöjen uudistuksessa satovahinkokorvauksen ehdot tarkentuivat.

Jos valtion satovahinkojärjestelmää olisi haluttu jatkaa, se olisi tullut sovittaa uusiin sääntöihin ja hyväksyttää komissiolla. Siksi siitä päätettiin luopua.

Useimmissa Euroopan maissa onkin vakuutusyhtiöiden tarjoamia satovahinkovakuutuksia.

Suomessakin on pohdittu jo useamman vuoden ajan, millaiset vakuutukset olisivat meillä tarpeen ja minkä verran viljelijät olisivat valmiita maksamaan niistä.

Aiheesta oli Käytännön Maamiehessä kattava juttusarja vuoden 2014 aikana.

Sarjan kirjoittajia olivat Luonnonvarakeskus Luken tutkijat Sami Myyrä, Petri Liesvaara ja Minna Väre, jotka julkaisivat aiheesta myös raportin vuonna 2013.

Nyt ensimmäiset vakuutukset ovat tulossa markkinoille. Satovahinkovakuutuksia tarjoavat ainakin näin alkuun vain OP Vahinkovakuutus ja LähiTapiola. Molemmilla on tarjolla omanlaisensa vakuutus.

Molemmissa satovahinkovakuutuksen saa vain osana koko maatilan vakuutuspakettia ja korvauksia maksetaan vain sääilmiöiden aiheuttamista tuhoista.

Viljelyvirheitä, kasvitauteja, tai sadon laatua ei voi vakuuttaa. Heikko ojitus tai myöhään jäänyt kylvö ei ole myöskään korvausperuste. Uusintakylvöistä voi saada korvausta, mutta sekin edellyttää ehtojen mukaista korvattavaa tapahtumaa.

”Todella positiivista, että vakuutuksia tulee heti markkinoille ja että viljelijöillä on valinnanvaraa”, Sami Myyrä kommentoi tuoreeltaan.

Vakuutusten kehittely ei ollut mikään helppo tehtävä, molemmista vakuutusyhtiöistä kerrotaan.

Tuote haluttiin kuitenkin saada markkinoille heti kun valtion järjestelmä poistuu.

Ainakin alkuun kysymys on lähinnä palvelutuotteesta. Suuria katteita näillä vakuutuksilla tuskin saadaan, vakuutusyhtiöistä kerrotaan.

”Mutta jännityksellä odotamme millaisen vastaanoton nämä vakuutukset saavat”, molemmat yhtiöt kertovat.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen