Rohkeaa kaistaviljelyn kokeilua

llmari Hunsa kylvi syksyn mittaan ruista ja vehnää reilut 50 hehtaaria mitä erikoisimmalla kylvökoneellaan. Myös kylvömenetelmä on meillä hyvin harvinainen kaistaviljely, jossa maahan muokataan vaaksan levyisiä kaistoja ja niiden väliin jätetään muokkaamattomia kaistoja. Nuori isäntä onnistui yhdellä ajokerralla luomaan hyvät olosuhteet virkeän näköisille oraille ja antoi niille samalla starttilannoituksen. Katso video kylvöistä KM:n YouTube-kanavalta.

Syyskuun viimeisellä viikolla, syksyn kiireimpään sadonkorjuuaikaan kylvettiin Nousiaisissa vielä syysviljoja. Traktorin keulalla ja takana on kaksi turkoosin väristä säiliötä, joista virtaa putkia pitkin väkilannoitetta ja siementä vantaille. Molemmat panokset päätyvät samaan vakoon muokattujen kaistojen reunoille.

Erikoinen on myös muokkaimen ja kylvövantaiden muodostama kokonaisuus, jota agrologi Ilmari Hunsa esittelee mielellään ja innostuneena. On hyvinkin mahdollista, että se tuo hänen konearsenaaliinsa merkittävän täydennyksen, joka mahdollistaa muokkauksen ja kylvön kerta-ajolla muokkaamattomaan maahan, merkittävän polttoaineen ja työn säästön sekä kasvuston perustamiseen liittyviä etuja.

Yksi piikki ja paljon kiekkoja

Muokattu kapea kaista ja kylvö sen molempiin reunoihin saadaan aikaan peräti kuudella peräkkäisellä ja pyörivällä elementillä ja yhdellä muokkaavalla piikillä.

Ensimmäinen rakenne on linjaa avaava ja olkikatetta leikkaava aallotettu iso kiekko, jonka työsyvyys on noin viisi senttiä. Sen työsyvyyttä rajoittaa pyörät molemmilla puolilla. Seuraavat sivuille kallistetut kaksi sapelihammaskiekkoa puhdistavat muokattavaa kaistaa siirtämällä olkimassaa sivuille. Kolmas elementti, jäykän varren päähän asennettu ja maahakuinen kultivaattorin piikki tekee varsinaisen maan muokkauksen. Tuon piikin molemmilla puolilla olevat aallotetut kiekot pitävät muokatun maan halutulla leveydellä.

Neljännet tiivistyspyörät (paddle wheels) toimivat varpajyrän tavoin, taputtelevat muokkauksessa löystynyttä maata hienommaksi ja tiiviimmäksi. Viidentenä tulee kaksi yksikiekkoista vannasta, jotka sijoittavat siemenen ja lannoitteen samaan vakoon, 20 senttimetriä leveän muokatun kaistan molempiin reunoihin. Kuudennet työsyvyyttä rajoittavat jyräpyörät sulkevat vantaan tekemää vakoa ja tiivistävät kylvöriviä. Ne kulkevat muokatun ja muokkaamattoman kaistan välimaastossa.

Erikoinen on myös kokonaisuuden painotus. Se hoidetaan pääsääntöisesti paineilmalla, jonka varastosäiliö on muokkaimen runkopalkissa. Tarvittaessa paineilmasäiliötä voidaan täyttää vaikka traktorin kompressorilla. Painotus näyttäisi toimivan samalla tekniikalla kuin joidenkin ajoneuvojen jousitus. Maata muokkaavien kiekkojen, piikin ja vantaiden paine maata kohti kasvaa, kun ilmaa lisätään muokkaavien yksiköiden etu- ja takaosan päällä oleviin ilmapusseihin. Sapelihammaskiekoilla on vielä omat ilmapussinsa. Paineilma on nopeampi reagoimaan kuin hydrauliikka, Hunsa sanoo.

Hyvän näköisiä oraita

Hunsa tarkastelee kolme viikkoa aiemmin syyskuun alussa kylvämiään peltojaan ja polvistuu orasrivien äärelle katsomaan oraiden kuntoa ja pensastumista. Hän on tyytyväinen näkemäänsä.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Esa Mustonen