Rehuteollisuus kansainvälistyy ja kilpailu kovenee

Suomen suurimmat rehuyritykset ovat päätyneet osaksi vielä suurempia pohjoismaisia kaupparyhmiä. Pienemmät yritykset luottavat ketteryyteensä ja paikallisiin markkinoihin. Alan ylikapasiteetista huolimatta myös laajennuksia tehdään. Tilakohtaiset reseptit ovat päivän sana.

Vuonna 2017 Suomessa valmistettiin Eviran tilaston mukaan 1,4 miljardia kiloa tuotantoeläinten rehuseoksia.

Valmistusmäärät eivät ole suuresti muuttuneet 2010-luvulla. Nautojen rehuseoksia valmistettiin 671 miljoonaa kiloa, ja määrä on pysynyt melko tasaisena vuodesta toiseen. Sikarehuja tuotettiin enää 245 miljoonaa kiloa. Siipikarjarehujen valmistus ylitti sianrehut jo vuonna 2012 ja vuoden 2017 määrä oli 364 miljoonaa kiloa.

Broilereiden osuus siipikarjanrehuissa oli lähes 70 prosenttia ja munivien kanojen noin neljännes. Broilerituotannon kasvun lisäksi myös kalkkuna nostaa päätään.

Vakaat markkinat kiinnostavat ulkomaisia toimijoita, ja alalla on tehty suuria yrityskauppoja. Suomen rehubisneksen integroituminen pohjoismaisen maatalouskaupan rakenteisiin otti uuden askeleen keväällä 2018, kun ruotsalainen Lantmännen osti Raision rehuteollisuuden. Hankkijan rehuteollisuus siirtyi tanskalaisomistukseen jo vuosikymmenen alussa, kun DLA osti 60 prosenttia Hankkijasta.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Raila Aaltonen, Pirjo Mälkiä
Kuva: Hankkija