Puimurikauppa kääntyi pieneen nousuun

Syksyn 2017 heikot korjuuolot saivat monen harkitsemaan puimurikauppaa ja kaudelle 2017–2018 myytiinkin 142 uutta puimuria eli kuusi kappaletta enemmän kuin edelliskaudella, jolloin tehtiin kaikkien aikojen pohjalukemat. Tämä oli jo neljäs peräkkäinen kausi, jolloin määrä jäi alle 200 kappaleen, jota voidaan pitää puimurikannan uudistumisen ja puintikapasiteetin kannalta kestävänä määränä. Viljan hinnan nousun uskotaan piristävän kauppaa tulevalle kaudelle.

Puimurikaupan 10 viimeisintä vuotta ovat olleet varsin vaihtelevia, mutta erityisesti neljä viimeisintä kautta ovat olleet varsin mollivoittoisia. Pieni positiivinen käänne kuitenkin tapahtui kaudella 2017–2018 eli myyntimäärä nousi aavistuksen verran edellisen kauden pohjalukemaan verrattuna.

Kappalemääräinen myynti ei kuitenkaan kerro kaikkea, sillä myytyjen puimurien koko kasvoi merkittävästi kaudesta 2016–2017, joten myyty puintikapasiteetti kasvoi varsin merkittävästi. Uusi nelikohliminen puimuri alkaa olla pian harvinaisuus niin mallisarjoissa kuin myynnissä ja myynti painottuu 5- ja 6-kohlimisiin koneisiin ja erilaisiin hybridi/rumpupuimurimalleihin.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Pentti Törmä
Kuva: Timo Mikkola