Esko Kiviranta

Outoja ajatuksia metsävähennyksestä

Käytännön Maamies -lehden kolumnistikollegani, muun muassa Helsingin yliopiston metsäteknologian professorina aikoinaan toiminut Matti Kärkkäinen puhui 2.6.2014 OP-Pohjolan metsäpäivässä Tampereella lehdistötiedotteen mukaan seuraavaa: ”On perusteltua lopettaa metsävähennys esimerkiksi vuoden 2016 alusta, koska metsävähennys on ollut omiaan kohottamaan metsätilojen hintaa ja siten alentamaan metsätalouden kannattavuutta. Kun metsävähennys pitkään jatkuessaan lisäksi tyrehdyttäisi metsätilakaupat sukulaisten välisiksi kaupoiksi, sen yhteiskuntadynamiikkaa häiritsevät vaikutukset olisivat suuret. Omaisuuden suojaa turvaa se, että jatkossa olisi käsiteltävänä nykytilanteen tavoin kaksi metsätilaryhmää eli vuosina 1993–2015 hankitut ja toisena ryhmänä muut metsätilat.”

On pakko todeta, että professorilla, jonka lisäksi kerrotaan olevan suurmetsänomistaja, on melkoisen omituinen kanta metsävähennykseen. On päivänselvää, että puun myyntitulon verotukseen perustuva metsäverojärjestelmä ei voi toimia ilman metsävähennystä, joka on sen kulmakivi. Toisin oli pinta-alaperusteisessa metsäverotuksessa, jossa metsätalouden harjoittajaa verotettiin puun vuotuisesta kasvusta. Nykyisessä metsäverojärjestelmässä sen sijaan puun myyntitulosta pitää voida vähentää vastaava puun hankintameno. Metsävähennystä pitäisikin kutsua puuston-ostovähennykseksi. Metsävähennyksen yksityiskohdista tietenkin voidaan keskustella ja pitääkin keskustella.

Kärkkäinen on oikeassa, kun hän laskee metsävähennyksen verovaikutukseksi 18 prosenttia metsätilan hinnasta. Tämä perustuu nykytilanteeseen, jossa pääomatulon (yleinen) tuloveroprosentti on 30 prosenttia ja metsävähennys 60 prosenttia metsän hankintamenosta. Sen sijaan perustelematon ja mielestäni perusteeton on Kärkkäisen väittämä, jonka mukaan ”käytännössä metsävähennys on lisännyt metsätilan hintaa jopa 60 prosenttia”. Kärkkäinen sanoo myös, että ”jos yksikin ostajaehdokas ei osaa laskea, se riittää järjettömään hintaralliin”. Näin on Kärkkäisen mukaan Suomessa käynyt. Hän sanoo, että ”metsätilojen hinnat ovat nousseet aiempaa jyrkemmällä kulmakertoimella metsävähennyksen käyttöönoton jälkeen”.

Oma käsitykseni on, että syyt metsätilojen hintojen nousuun liittyvät aivan muihin seikkoihin kuin metsävähennykseen. Monet ovat halunneet sijoitussalkkunsa yhdeksi osaksi metsäkiinteistön, vaikka heidän käsityksensä metsätaloudesta olisi varsin olematon. Metsään sijoittavat ylimääräisiä rahojaan myös metsästys-, erä- ja luontoaktiivit.

Miten metsävähennys pitäisi mitoittaa?

Verovelvollisella on oikeus omistusaikanaan vähentää metsävähennyksenä enintään 60 prosenttia metsän hankintamenosta, jolla tarkoitetaan maapohjan ja puuston yhteenlaskettua hankintamenoa. Metsän hankintamenosta kohdistuu yleensä 90–95 prosenttia puuvarastoon. Metsän hankintamenoon on vakiintuneessa verotuskäytännössä lisätty myös varainsiirtovero sekä kaupanteko- ja lainhuudatuskulut.

Metsävähennyksen verovuosittainen enimmäismäärä on 60 prosenttia metsävähennykseen oikeuttavasta metsästä verovuonna saadun veronalaisen metsätalouden pääomatulon määrästä. Verovuonna tehtävän metsävähennyksen on oltava vähintään 1 500 euroa. Vähennyksen perusteena olevan verovuonna saadun metsätalouden pääomatulon pitää täten olla vähintään 2 500 euroa.

Metsävähennyksen prosentuaaliset enimmäisrajat eivät perustu tutkimuksiin tai selvityksiin. Niiden ainoa peruste on varmistaa verotuloja valtiolle. Metsävähennyksen pitäisi kuvata puuston osuutta ostetun metsän kauppahinnasta. Se on lähes aina selvästi suurempi kuin 60 prosenttia. Oikeudenmukaista olisi määrittää metsävähennys kiinteistökauppakohtaisesti puuston arvon mukaan. Metsävähennyksen kiinteä prosenttiosuus kauppahinnasta on valinta, joka perustuu verotuksen yksinkertaistamistavoitteeseen. Selvää on, että kummankin prosenttiluvun pitäisi olla korkeampi kuin 60.

Lue koko juttu KM:stä.

Esko Kiviranta