Ministerin oppivuosi

Maa- ja metsätalousministerin salkku tuli Petteri Orpolle yllätyksenä, mutta hän on viihtynyt saappaissaan hyvin. Jopa niin hyvin, että jatkaisi pestissään mielellään vaalien jälkeenkin. Lyhyen ministeriuransa aikana hän on ehtinyt jakaa Euroopan ministerikollegoilleen Putin-juustoja ja neuvotella kriisitukia maidontuottajille, sekä torjua tukien maksatusten viivästymisen. Ja laukata kaikissa mahdollisissa viljelijätilaisuuksissa.

Satakunnassa syntynyt, sittemmin turkulaistunut ministeri Petteri Orpo ei ole innostunut sosiaalisesta mediasta.

Vaimon kehotuksesta hän latasi koirakuvan Facebookiin, ja keräsi heti yli tuhat tykkäystä.

Mieluummin hän kuitenkin vetäytyisi sosiaalisesta mediasta kokonaan. Hänelle some on työväline.

Toimittajan selfie-pyyntöön hän toki suostuu, vaikka niukasti hammasrivistöään somessa vilautteleekin.

Siinä hän eroaa puolueensa puheenjohtajasta, pääministeri Alexander Stubbista, joka tviittailee monta kertaa päivässä.

Orpo muistuttaa pikemminkin edellistä pääministeriä Jyrki Kataista.

Orpo on sovinnollinen, ystävällinen ja nöyrän oloinen. Ja erittäin pidetty kentällä.

Häneltä on turha odottaa räväköitä lausuntoja, riidanhaastamista, provosointia, sopimattomia tekstiviestejä tai mitään muutakaan harkitsematonta.

Porvariston hillitty charmi istuu Orpossa tiukasti, vaikka hän ei porvari-sanasta pidäkään. Orpo mieltää itsensä enemmän pieneltä kylältä pellon laidalta tulevaksi oikeistolaiseksi.

Orpon sovinnollisuudesta kertoo se, ettei hän ole onnistunut suututtamaan ketään, vaikka on ollut puoluepolitiikassa mukana jo yli 20 vuotta.

Ainoa asia, joka selvästi tuskastuttaa häntä on se, ettei tarvittavia uudistuksia saada tehdyksi.

”Olen kyllästynyt muutosvastarintaan.”

Vaalien jälkeen hän toivoo asioihin saatavan vauhtia. Orpon mielestä paras kokoonpano olisi keskusta-oikeisto-hallitus.

Puolueen työrukkanen

Puoluetoiminta on Orpolle tuttua jo lapsuudenkodista Köyliöstä.

Kyläkoulussa opettajana toiminut isä oli kunnanvaltuutettu kokoomuksen listoilta.

Orpo ei kuitenkaan tähdännyt nuorena politiikkaan, vaan opiskeli taloutta Turun yliopistossa ja oli sen jälkeen töissä aikuiskoulutuskeskuksessa yrityspalvelujohtajana.

Puoluetoiminta vei kuitenkin mukanaan. Ensin opiskeluaikoina nuorisojärjestöihin, sitten kunnanvaltuustoon, Varsinais-Suomen kokoomuksen toiminnanjohtajaksi ja lopulta sisäasiainministeri Ville Itälän erityisavustajaksi vuonna 2002.

”Erityisavustajan työssä pääsi näkemään miten valtionhallinto, eduskunta ja ministeriöt toimivat.”

Kun Orpo oli kirjoitellut tarpeeksi puheita toisille, hän ajatteli että voisi kirjoittaa niitä yhtä hyvin myös itselleen. Hän haki eduskuntaan vuonna 2007 ja pääsi heti läpi.

Seuraavissa vaaleissa 2011 hän tuplasi äänimääränsä, ja toimi eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Orpo on ollut tällä vaalikaudella yksi puolueen kärkinimistä.

Häntä luonnehditaan puolueen työrukkaseksi, joka on käytettävissä aina kun tarve vaatii.

Hän oli monien suosikki myös puolueen puheenjohtajaksi, mutta jätti kuitenkin asettumatta ehdolle ja meni Jan Vapaavuoren taakse.

Syitä oli monia. ”Minulla ei ollut harhakuvitelmia siitä, millaista se työ olisi ollut.”

Perhe ja pienet lapset olivat yksi syy, Eurooppa-kokemuksen puuttuminen toinen. Ehkä tärkein oli se, ettei Orpo ollut asiasta täysin varma.

Orpo itse ei jäänyt haikailemaan puheenjohtajuuden perään.

Kentältä kuitenkin kerrotaan, ettei olisi suuri yllätys, jos Orpo vielä joskus valittaisiin puolueen johtoon.

Ministeriksi ministerin paikalle

Ministerin pesti ei tullut Orpolle yllätyksenä.

”Tiesin, että Stubbin hallituksessa paikat vaihtuvat, ja pidin todennäköisenä, että minut valitaan ministeriksi.”

Mutta maa- ja metsätalousministeriöön hän ei silti ennakoinut päätyvänsä. Todennäköisempänä hän piti jotain kunta- tai liikennepolitiikkaan liittyvää.

Ministeripaikoista päätti pääministeri Stubb. Hän soitti ja tarjosi paikkaa Orpolle, joka otti sen heti vastaan.

Orpon valintaa maa- ja metsätalousministeriksi ihmeteltiin, sillä hänellä ei ole varsinaisesti alan asiantuntemusta. Valiokuntatyössäkin hän on osallistunut talous-, ympäristö- ja ulkoasiainvaliokuntiin.

Oli selvää, että edeltävää ministeriä Jari Koskista pätevämpää henkilöä olisi mahdotonta löytää.

Koskinen oli ilmoittanut, ettei aio asettua enää ehdolle tulevissa vaaleissa. Puolueen näkökulmasta hänet jouti siirtää syrjään, varsinkin kun vaikeat cap-päätökset oli jo tehty. Tämä on käytäntö muillakin puolueilla.

Orpon nosto Koskisen tilalle oli puhdasta vaalityötä, jota puolueen johto ei edes yrittänyt peitellä.

Toisaalta ministerin työssä saa kyllä paljon näkyvyyttä, mutta siinä voi yhtä hyvin menettää äänestäjiä. Maatalousministeri ei voi koskaan miellyttää kaikkia.

Orpon vahvuus on se, että hänet koetaan viljelijän näkökulmasta neutraaliksi. Hän ei aja erityisesti kenenkään yksittäisen viljelijäryhmän etuja.

Orpo myöntää, ettei osaa kylvää tai lypsää lehmää, mutta pitää ministeriön johtamisessa muita ominaisuuksia tärkeämpänä.

Poliitikon homma on Orpon mielestä omanlaistaan asiantuntijatyötä. Ammattipoliitikko ei ole halventava nimitys.

On tiedettävä miten asiat tässä maassa etenevät: kuka päättää, mitä päättää ja missä pöydässä se tapahtuu.

Tätä osaamista on oltava ministerillä. Eikä se ole haitaksi eduskunnassakaan tai erilaisissa valtuustoissa.

Ministerin orpo olo

Orpo on viihtynyt hyvin maa- ja metsätalousministeriössä.

Hän suorastaan suitsuttaa ministeriötään. ”Tämä on paljon enemmän kuin ehkä ulospäin näyttää. Täällä rakennetaan tulevaisuutta ja katsotaan asioita eteenpäin.”

Orpo kertoo osallistuneensa alusta lähtien kaikkiin mahdollisiin viljelijätilaisuuksiin, ”heti tulta päin vain”, hän kuittaa.

Cap-reformi oli hyvässä vauhdissa kun Orpo ryhtyi johtamaan ministeriötä. Sen loppuun saattamisessa on silti vielä paljon tehtävää.

”Nykyinen cap-reformi on suurin uudistus suomalaisessa maataloudessa EU:hun liittymisen jälkeen. Nyt pantiin monta asiaa uusiksi”.

Orpo kehuu myös ministerönsä EU-osaamista. Hän katsoo ministeriönsä olevan siinä Suomen paras.

Ministeriys ei ole kuitenkaan ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Orpo olokin on tullut muutaman kerran.

Kovimman paikan eteen Orpo joutui elokuussa, kun Venäjä asetti tuontikiellon tietyille maataloustuotteille.

Orpo oli sinä päivänä pitämässä puhetta Boreal Kasvinjalostuksen 20-vuotissyntymäpäivillä.

”Olin jo kirjoittanut puheen, mutta pistin sen lennosta uusiksi.”

Orpo kuvasi juhlapuheessaan päivää suomalaisen maatalouden mustaksi päiväksi.

Tilaisuuden jälkeen ministeriössä odotti johtoryhmä, joka antoi euromääräisen arvionsa, miten Venäjän tuontikielto vaikuttaa Suomen maatalouteen.

Tässä asiassa Orpo katsoo maa- ja metsätalousministeriön onnistuneen viestinnässään hyvin.

”Vaikka valtiontalous on tiukoilla, saimme tähän 25 miljoonaa euroa kansallista rahaa. Lisäksi saimme vähän yli 10 miljoonaa euroa EU:lta.”

Suomen tukalaa tilannetta Euroopan maatalousministereiden kokouksessa Orpo lobbasi jakamalla kollegoille Putin-juustot.

”Ja Venäjän tuontikieltohan ei ole poistunut mihinkään. Suomalaiselle ruoalle täytyisi löytää uusia vientimarkkinoita.”

Toinen kriisitilanne oli maataloustukien maksatusaikataulujen viivästyminen. Siihenkin Orpo reagoi nopeasti.

”Siinä oli kysymys ihmisten toimeentulosta, joten se oli saatava heti kuntoon. Se oli tiukka paikka, ja olin hyvin tyytyväinen, kun siihen löytyi ratkaisu.”

Lue koko juttu KM:stä.

Annaleena Ylhäinen

Kuva: Kyösti Isosaari