Hivenlannoitteet testissä

pelto Tuomas Mattila

Lannoituksen tehtävänä on turvata kasvin ravinteiden saanti ja pitää maaperän ravinnepitoisuudet suositelluissa rajoissa. Hivenravinteiden osalta viljavuusluokkien nosto ei ole suoraviivaista. Kokeilimme useita hivenlannoitteita lohkolla, jonka viljavuudessa on kehittämistä.

Viime vuoden keväällä esittelimme tulokset maa-analyysivertailusta (KM 4/2015). Eri analyysien perusteella koelohkolla oli happamuus ja fosfori kunnossa, mutta useimmista hivenravinteista oli puutetta. Lohko ei ole mikään yksittäistapaus: boorin, rikin, sinkin, kuparin ja mangaanin puutteet ovat Viljavuuspalvelun Tuloslaarin mukaan yleisiä koko maassa.

Mutta miten viljavuutta saisi kehitettyä? Yhdysvalloista tilattujen analyysien mukana tuli ehdotuksia, mutta miten ne toimivat Suomessa ja löytyykö mistään vastaavia tuotteita? Ja vahvistaako kasvustoanalyysi ravinnepuutteet? Asiasta päätettiin ottaa selvää tilakokeen merkeissä.

Hiveniä maahan ja siemenen pintaan

Yhdysvaltalainen konsultti Neil Kinsey suositteli viljavuusanalyysin perusteella seuraavia lannoitteita: alkuainerikkiä (35 kg S), kaliumsulfaattia (112 kg K, 48 kg S), booraksia (2,4 kg B), kuparisulfaattia (1,5 kg/ha Cu) ja sinkkisulfaattia (9 kg Zn).

Suositeltuja lannoitteita ei kuparisulfaattia lukuun ottamatta löytynyt sellaisenaan Suomen lannoitevalikoimasta, joten aluksi jouduttiin etsimään sopivat tuotteet. Booria tilattiin Iso-Britanniasta Law Fertilizers yrityksestä, joka myy Chilestä louhittua rakeista kalsiumboraattia. Alkuainerikkiä suositeltiin rikin tarpeeseen sekä pH:n alentamiseen. Suomessa sitä sekä sinkki- ja kuparisulfaattia myy teollisuuden tukkukemikaalimyyntiin erikoistunut Algol Chemicals, mutta tuotteita ei ole rekisteröity lannoitteiksi. Lisäksi sinkki- ja kuparisulfaatin levittäminen tasaisesti ei onnistu kiinteän aineen levittimillä. Ongelmaan haettiin ratkaisua uudelta lannoiteyritykseltä Soilfood Oy:ltä, joka teki koekäyttöön turpeeseen rakeistettuja sinkkioksidi- ja kuparisulfaattilannoitteita. Turveseostuksella saavutetaan hapan ympäristö rakeen ympärillä ja toisaalta kiihdytetään maan mikrobiaktiivisuutta, mikä teoriassa parantaa ravinteiden saatavuutta.

Maahan sijoitettavien lannoitteiden lisäksi käytettiin siemenen pintaan laitettavaa sinkki- ja mangaanilannoitusta. Erinäköiset siemenkäsittelyaineet ovat käytössä Iso-Britanniassa ja myös Yara markkinoi Mantrac-mangaanilannoitusta siellä kasvustolannoituksen lisäksi myös siemenkäsittelyyn.

Siemenkäsittelyssä on monta hyvää puolta: ravinteet ovat heti kasvin käytössä kasvun alusta alkaen ja hyötysuhde on lähes täydellinen. Kaikki pellolle menevä hivenravinne päätyy siemenen pintaan, joten se ei pääse muuntumaan mahdollisesti käyttökelvottomaan muotoon maaperän kanssa reagoidessaan.

Siemenkäsittelyä on tutkittu runsaasti Australiassa, Pakistanissa ja Intiassa, eli maissa, joissa lannoituksen hehtaarikustannukset on pidettävä äärimmäisen matalina. Tutkimusten perusteella sen avulla voidaan täyttää merkittävä osa kasvin hivenravinteiden tarpeista sinkin, kuparin, mangaanin ja boorin osalta.

Koelohkolla siemenen pintaan laitettiin sinkin ja mangaanin seosta, jossa tartunta-aineena käytettiin Neko-merileväuutetta. Merilevä (Ascophyllum nodosum = rakkolevä) sisältää lisäksi hyvin tutkittuja kasvunedisteitä, jotka edistävät etenkin alkuvaiheen juurenkehitystä ja nopeuttavat taimettumista. Siemenkäsittelyn kustannukset olivat alhaisia, mangaanin ja merilevän osalta 2,3 euroa hehtaarilta.

Lannoitteet levitettiin kahdessa erässä. Alkuainerikki seostettiin kupari- ja sinkkilannoitteiden kanssa ja levitettiin pneumaattisella lannoitteenlevittimellä. Boori levitettiin kylvön yhteydessä kylvötraktorin nokalle sijoitettavalla piensiemenen kylvökoneella. Booria ei haluttu seostaa muiden lannoitteiden kanssa, sillä raja riittävän boorilannoituksen ja myrkyllisyyden välillä on kapea. Jos boori olisi levittynyt epätasaisesti lannoiteseoksessa, seurauksena olisi ollut todennäköisesti kasvuhäiriö. Rikki-, kupari- ja sinkkilannoitteille jätettiin käsittelemätön 24 metrin koeraita, joka merkittiin ajo-opastimella peltoon.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Tuomas Mattila